Muistatko syödä lapsen lailla?

4.5.2018

Oivallus oli ihmeen suuri: kun syön viidesti päivässä monipuolista ruokaa, voin hyvin. Ajatus näyttää lattealta näin kirjoitettuna, mutta sellaisia toimivimmat hyvinvointijutut ovat – itsestäänselvyyksiä, jotka kuitenkin jäävät turhan usein sanahelinäksi kiireen keskellä.

Vietin syksyllä viikonlopun kosteissa oloissa lapsuudessaan kasvaneiden aikuisten vertaistukileirillä. Tarkoituksena oli yhdessä pohtia menneitä, nykyisiä ja tulevia. Lähdin leirille ajatuksenani oivaltaa taas jotakin olennaista lapsuuteni vaikutuksista nykyisyyteen. Isoin oppi tulikin yllätyksekseni ruokapöydässä. Kun tarjolla oli viisi kunnon ateriaa päivässä, havahduin yhtäkkiä huomaamaan, miten kehnosti olen muistanut kaiken arkisen tohinani äärellä huolehtia kunnollisesta syömisestä.

Kolumnisti Ani Kellomäki on toimittaja-käsikirjoittaja ja kahden lapsen äiti Hämeenlinnasta. Hän on kirjoittanut kirjan Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta. Kuva: Riikka Kantinkoski

Olin jo kuukausia tuskitellut väsymystä ja vatsavaivoja. Mietin, mikä ihme riivaa, kun koko ajan kuplii, kiristää ja kaihertaa. Etsin syytä milloin gluteenista, milloin maitotuotteista. Jätin pois isoja satseja erilaisia mahdollisia ongelman aiheuttajia palkokasveista sokeriherkkuihin. Aina vain tuntui hankalalta nahan alla. Vertaisviikonlopun jälkeen kuulostelin kupuani kummastuneena. Mikä ihmeellinen rauha sinne vaivihkaa laskeutui?

Milloin viimeksi kurkkasit omalle lautasellesi ihan rehellisesti?

Tajusin, että olin lähestynyt olojani ihan väärästä kulmasta ja kehnoin konstein. Olin vähentänyt, kun olisi pitänyt lisätä. Karsinut, kun oli oikeammin aihetta monipuolistaa. Olin kurittanut, kun ihan tavallinen huomioiminen olisi ollut enemmän tarpeen. Tuntui vähän nololta tajuta vaivojen johtuneen siitä, etten saanut riittävästi energiaa, eikä taustalla myllännytkään jokin harvinainen allergia tai vakava suolistopulma.

Viikonlopun anti oli monella tavalla erinomainen, mutta kaikkein isoimman vaikutuksen olooni teki tuo arkinen herääminen ruokapöydän äärellä. Tajusin, että olen itse se tyyppi, jonka täytyy muistaa pitää itsestäni huolta. Kun leiristä lähtien olen pitänyt kiinni säännöllisestä ruokarytmistä ja monipuolistanut eineitäni, oloni on virkeämpi, eikä maha murjota. Naurettavan helppoa oikeastaan!

Iso osa vanhemmista muistuttelee lapsille aamupalasta ja välipalojen tärkeydestä, jos puhti alkaa hiipua, mutta unohtaa, että ihan sama pätee meistä jokaiseen ikään katsomatta.

Hyvä uutinen on se, että myöhäistä ei ole milloinkaan! Jos alku tuntuu kankealta, voi vaikka laittaa puhelimen piippailemaan ruoka-aikojen merkiksi. Keho on siitä kiva kumppani, että se alkaa pian muistutella itsekin terveellä kurinalla, kun kunnollinen ruokarytmi muuttuu rutiiniksi. Hämmennyksekseni herään nykyisin nälissäni, kun monta vuotta tohotin pelkällä kahvilla pitkälle alkuiltapäivään.

Milloin viimeksi kurkkasit omalle lautasellesi ihan rehellisesti? Voisiko vatsavitsausten takana lymyillä rehti nälkä?

 

Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.

Tilaa lehti