Mindful Body on uusi kotimainen laji, joka yhdistää kehon ja mielen hyvinvoinnin. Tunnilla keskitytään erityisesti kuuntelemaan omaa oloa.

SARI SAKALA, TEKSTI
EEVA ANUNDI, KUVAT

Olen utelias ja avoimin mielin odottaessani Mindful Body -tunnin alkamista tuusulalaisen koulun jumppasalissa. Laji on melko uusi, eikä minulla ole siitä vielä vahvaa mielikuvaa.

Sali on täynnä eri ikäisiä naisia. Taustalla soi rauhallinen musiikki. Ryhdymme lämmittämään kehoa ohjaaja Laura Nurmisen johdolla. Venytän käsiä ja jalkoja; pyöristän ja kierrän selkärankaa. Tulee vähän kissamainen olo.

Alkulämmittely tehdään seisten. Liikkeet ovat isoja ja venyttäviä. Suurin osa niistä voidaan tehdä silmät kiinni, jotta olisi vapaampi keskittymään kehon tuntemuksiin. Se onnistuukin – paitsi tasapainoliikkeessä, jossa meinaan aluksi horjahtaa. Ohjaaja kehottaakin sulkemaan silmät vain, jos siltä tuntuu.

Ohjeena oli laittaa tunnille lämpimät vaatteet, mutta alkuliikkeissä tulee vähän lämmin.

Mielen kokemus ja kehon reaktio

Mindful Body perustuu ajatukseen siitä, että kaikki mitä tapahtuu mielessä, tapahtuu myös fyysisenä reaktiona ja kokemuksena kehossa. Jokaisella tunnilla on psykologinen ja fyysinen teema. Tällä kertaa ne ovat ”rintakehä” ja ”tila”.

Rintarankaa avaavissa liikkeissä niska-hartiaseutu saa venytystä ja ryhti oikenee. Ne myös mahdollistavat syvempään hengittämisen, jolloin fysiologinen vaikutus ulottuu mieleen. Rauhoittuu.

Suurin osa liikkeistä tehdään alustalla. Teemme muutaman vatsapunnerruksen, mikä tuntuu yllättävältä ja mietin, alkaako tästä hiostava lihaskunto-osuus.

Ei sentään. Liike on lyhyt, ja myöhemmin saan kuulla syyn sen tekemiseen.

–Lihakset on saatava lämmiteltyä, jotta ne saadaan venyteltyä auki. Selän pyöristyksessä on käytettävä vatsalihaksia, jotta välttää selkäongelmat, Nurminen selventää.

Tunti jatkuu omaan tahtiin tehtävin liikkein. Niin sanottu neulansilmäliike on tuttu pilates-tunnilta. Siinä taivutetaan kättä konttausasennossa ensin taaksepäin, sitten toisen käden alta lattialle niin pitkälle, että venytys tuntuu.

Täällä ei suoriteta, vaan tehdään liikkeet niin kuin itsestä tuntuu parhaalta.

Ei suorittamista

Mindful Body -tunnit koostuvat neljästä osiosta, jotka tähtäävät tietyn kehon alueen työstämiseen lihasten ja lihaskalvojen kautta.

Tunneilla opitaan tulkitsemaan oman kehon viestejä, tunnistamaan kireyksiä ja kiputiloja sekä sitä, kuinka omaa olotilaa voi parantaa.

Kenenkään asentoa ei korjata, on vain oma tapa tehdä liikkeet.

–Täällä ei suoriteta, vaan tehdään liikkeet niin kuin itsestä tuntuu parhaalta. Aikaisempaa kokemusta ryhmäliikuntatunneilta ei tarvita, Nurminen kertoo minulle tunnin jälkeen.

Kättä venyttäessä saamme luvan pysähtyä siihen kohtaan, jossa tuntuu eniten kireyttä. Hengitän pitkään sisään, ja koko yläkehoni taipuu hieman. Sitten puhallan ja suorastaan tunnen, kuinka osa rintakehän jännityksistä lähtee ilman mukana ulos.

Irti stressistä

Pääsen kokeilemaan Mindful Bodya uudestaan lajin kehittäjän, Katri Kylmälän pitämällä tunnilla espoolaisessa liikuntakeskuksessa. Kultakin tunnilta lajista löytyy uusia puolia – ja kehostani uusia jumittuneita kohtia.

Sali on täälläkin täysi, mutta tunnelma on kiireetön ja omaan harjoitukseen on helppo keskittyä. Ohjaaja johdattaa meitä sisälle siihen, miten liikkeet vaikuttavat kehoomme.

Tunnin teeman mukaisesti keskitymme kaulan ja käsivarren alueisiin. Nämä ovat myös tyypillisiä päätetyötä tekevän ongelmakohtia kehossa.

Tunnin psykologinen teema on ”tiedosta”. Kroonisena hampaiden narskuttelijana havaitsen, että saatan jännittää leukojani myös päiväsaikaan. Stressi voi ilmentyä monessa kehon paikassa, joita ei tule aina ajatelleeksi. Alan pohtia, kuinka stressin vähentämiseen voi löytyä useita vaihtoehtoisia reittejä.

Irti päästäminen ei ole aluksi helppoa. Tulee pelko, että ajatukseni häviävät tai unohdan jotain, jos annan mielen herpaantua hetkeksi. Tietotyöläisen mieli jatkaa työskentelyään myös työajan ulkopuolella.

Ihminen tarvitsee kuitenkin vapaata myös omista ajatuksistaan, jotta voi tehdä tilaa uusille. Kehollisen työskentelyn kautta rentoutuminen helpottuu. Samalla kun joku kohta kehosta kevenee, tuntuu kuin oman mielenkin jännitteistä vapautuisi osa.

Pistän merkille, että täällä tunnilla mukana on myös joitakin miehiä. Se on mukavaa, koska tämä laji sopii kaikille, eikä hyvän olon ja hyvinvoinnin pidä missään nimessä olla vain naisten etuoikeus.

Onnellisuutta maailmaan

Mindful Bodyn on kehittänyt helsinkiläinen Katri Kylmälä. Hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa liikuntapedagogiikkaa ja liikuntapsykologiaa. Gradussaa hän havaitsi kehonhuollon parantavan koehenkilöiden fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.

–Kaikki, mitä ihmisessä tapahtuu tunnetasolla, tapahtuu myös fyysisenä reaktiona: pelästyminen, pettymys, iloitseminen… Kylmälä luettelee.

–Vaikka yrittäisimme muuta, keho reagoi aina aidoimman tunteen mukaan. Jos yritämme ohittaa sen, tunne jää kehoon. Kaikki kropan kireydet ja kivut ovat tunnelastia.

Kylmälä ehti toimia liikuntakeskusyrittäjänä melkein 10 vuotta, kunnes ryhtyi viemään ajatustaan eteenpäin kolmisen vuotta sitten.

–Halusin painottaa Mindful Bodyssa sisältä ulospäin tekemistä. Meitä opetetaan jo pienestä pitäen vain toistamaan ulkoa, mitä ohjaajat tai opettajat tekevät, jolloin oman itsensä kuuntelu ja kunnioittaminen jäävät toissijaiseksi.

Ideana on tarjota tapa pysähtyä ja työstää itseään – tehdä maailmasta onnellisempi paikka!

Mindful Bodysta on kehitelty myös tuolilla tehtävä tunti esimerkiksi liikuntarajoitteisille tai työpaikkaliikunnaksi. Sitä sovelletaan myös pitkäaikaissairaille ja urheilijoille. Tulossa on välineiden avulla tehtävä muoto sekä keskivartalon aluetta vahvistava muoto.

Koulutettuja ohjaajia on tähän mennessä eri puolella Suomea noin kolmekymmentä.

Lue lisää: Mindfulbody.fi

Jutun otsikkoa on pidennetty 1.9. klo 10.27.


Artikkeli on julkaistu Tunne & Mieli -lehdessä 2/2017, joka on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti. Julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto. Tilaa lehti!