Balettitanssija ja koreografi Minna Tervamäki on joutunut pakon edessä opettelemaan keinoja parantaa oloaan. Joskus hän on miettinyt vielä esiintymispäivänäkin, pystyykö hän nousemaan näyttämölle.
MERI LIUKKONEN, TEKSTI
SAARA AUTERE, KUVAT
Ennen kohtalokasta hyppyään Minna Tervamäki harjoitteli paljon ja kovaa. Hän tanssi hurmiossa eikä säästellyt kehoaan. Tuntui, että nuori ballerina pystyisi mihin vain. Ettei olisi rajoja ollenkaan.
Ehkä siksikin ensimmäinen vammautuminen oli käännekohta. Minna oli liitänyt läpi ilman lukemattomia kertoja, keho muisti toistot. Alastulo vain oli hieman hallitsematon. Nilkan nivelsiteet katkesivat, eikä mikään ollut enää itsestään selvää.
Aluksi Minna toki ajatteli, että toipuisi ennätysajassa ja treenaisi pian entiseen tapaan. Toisin kävi. Kuntoutuminen kesti puoli vuotta.
Sittemmin nilkka on leikattu kolmeen kertaan.
– Vammat ovat olleet parhaita opettajiani, Minna sanoo nyt, vuosikymmeniä myöhemmin.
Ensimmäisenä toipilasaikanaan hän kiinnostui kehon ja mielen suhteesta ja alkoi etsiä keinoja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kiinnostus vain kasvoi ajan myötä, ja hän perehtyi yhä syvemmin mielen harjoittamiseen, rentoutumiskeinoihin ja kehonhuoltoon.
Nykyään hänen päivänsä kuluvat yksityisyrittäjänä. Koreografin työhuone sijaitsee sokkeloisten käytävien päässä Aleksanterin teatterin yläkerroksessa Helsingissä. Pienen mutta korkean huoneen lattialla makaa haitarin palje, laaja rautainen hamekehikko ja kassi, josta pilkistää kymmenittäin balettitossuja. Tossut ovat Minnalle yhä kulutustavaraa, vaikka hän jäi eläkkeelle Kansallisbaletista viisi vuotta sitten.
Armoton laji
Nykyään Minna on myös äiti. Hänen kolme- ja puolivuotias tyttärensä tanssii jatkuvasti, ja Tervamäki kertoo olleensa lapsena samanlainen. Häntä kiehtoi alusta asti tanssin ilmaisuvoima ja sen yhtäläisyydet teatteriin. Ura ballerinana epäilytti silti.
– Pelkäsin, että miten pärjään ja mitä jos tulee vamma. Kasvatukseni ohjasi pohtimaan asiaa järjellä, vaikka tunsin selkeää intohimoa ja vetoa tanssiin.
Hän pääsi Kansallisoopperan balettikouluun yläkouluikäisenä, ja viisi vuotta myöhemmin hänet kiinnitettiin Kansallisbalettiin.
Klassinen baletti on armoton laji, joka edellyttää kykyä elää kivun ja epämukavan olon kanssa. Liikkeet vaativat kehon puskemista äärirajoille. Minnan mukaan tanssijat tuntevat herkästi, jos jokin on vialla: nilkka vinossa tai selän nivel lukossa. He saattavat kuitenkin tulkita tuntemuksiaan väärin.
Pahimpia olivat ne hetket, kun en pystynyt luottamaan kehooni.
– Tiettyyn määrään kipua tottuu. Siksi ei ole helppoa tunnistaa, missä kohti kipu tarkoittaa, ettei pitäisi enää tehdä jotakin ja milloin harjoittelu on vain hyväksi, hän sanoo.
– Pahimpia olivat ne hetket, kun en pystynyt luottamaan kehooni. Joskus mietin vielä esiintymispäivänä, pystynkö edes nousemaan näyttämölle.
Aina hän kuitenkin nousi – ja onnistui. Kansallisbaletissa tanssija on yksi urheilija joukkueessa, osa isoa kokonaisuutta. Yksilöllisiä tarpeita ei voida kovin paljoa huomioida. Minna sai muiden tavoin perjantaisin tietää seuraavan viikon aikataulunsa.
Ala on myös ulkonäkökeskeinen. Nykyään tanssijoiden hyvinvoinnista ja suhteesta omaan kehoon osataan pitää paremmin huolta kuin ennen, Minna miettii.
– Nuorempana käsitys itsestäni vaihteli päivän välein. Opimme vertailun kulttuurin, kun vietimme kahdeksan tuntia päivässä peilin edessä.
Hän on päässyt vasta viime vuosina eroon virhekeskeisyydestä. Eniten Minnan kuvaa omasta kehostaan on muuttanut omien tanssiteosten tekeminen ja koreografioiden kuvaaminen. Mitä enemmän hän katsoo videoilta liikkumistaan, sitä vähemmän hän kiinnittää huomiota siihen, miltä hän näyttää.
Hänestä myös kyky sietää epämukavuutta on elämässä tärkeää. Minnalle armollisuus merkitsee joustavuutta ja viisautta toimia olosuhteiden mukaan, ei sitä, etteikö hän vaatisi itseltään mitään.
– On ihan ok, että olen aika vaativa itseäni kohtaan. Ei vaativuutta tule pelätä. Se voi olla inspiroivaa ja kannustavaa ja kertoa siitä, että odottaa jotain itseltä tai toiselta siksi, että siihen on potentiaalia. Tavoittelen tekemisissäni hyvää tasoa.
Tämä juttu on osa Minna Tervamäen henkilöhaastattelusta, joka on kokonaisuudessaan julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 5/2017.
