Luennoitsija ja kirjailija Tara Lange opastaa ihmisiä kuuntelemaan ja kunnioittamaan tunteita. Työstäessään omia tunteitaan hän rakensi tikapuut, jotka avasivat hänelle ymmärryksen eri tunteiden merkityksiin ja yhteyksiin.  

HENNA TARJANNE-LEKOLA, TEKSTI

”Kaikki alkoi syvästä itsetutkistelusta noin viisi vuotta sitten. Itselläni ei ollut kontaktia tunne-elämään ja tunsin olevani hukassa. Minun oli vaikea olla sinut itseni kanssa: takerruin asioihin, riitelin ihmisten kanssa, ylitin rajoja – omia ja muiden.  En uskaltanut laskeutua esimerkiksi suruun tai häpeään, kun en tiennyt pääsenkö pois tunteesta. Pelkäsin, että jään synkkien tunteiden syövereihin lopullisesti.

Tikapuussa on 14 tunnetta

Tunteiden tikapuu -idea lähti kehittymään, kun löysin psykiatri David R. Hawkinsin tietoisuuden taulukon kirjasta Power vs. Force. Sieltä löytyi jako puskemisen ja voiman tunteiden maailmoihin.  Yksinkertaistin taulukkoa ja tein tunteista 14 askelman tikapuut.

Testasin ideaa miettimällä kokemuksiani tikapuiden kautta. Kiipesin mielikuvissani portaita ylös ja alas. Huomasin, että jokaiseen tunteeseen sisältyy sen alla olevat tunteet. Minulle oli suuri oivallus huomata, miten tunteet ovat ketjuuntuneet toisiinsa.  Pääsin eteenpäin, kun ymmärsin jumitunteen merkityksen ja opetuksen itselleni.

Puskemisen maailman tunteet – häpeä, syyllisyys, apatia, suru, pelko, himo, viha ja ylpeys – auttavat meitä asettamaan rajoja, päästämään irti ja korjaamaan vääryyksiä.  Jos et salli itsesi tuntea jotain näistä tunteista, tukahdutat sisäistä voimaasi ja viisauttasi.

Voiman maailman tunteet – rohkeus, neutraali, halukkuus, hyväksyntä, ymmärrys ja rakkaus – ovat luontaisia tilojamme.  Rehellisyys omille tunteille pitää ihmisen auki kaikille tikapuiden tunnetasoille. Voit valita itse tietoisesti oman tasosi ja vaikuttaa siihen, miten koet itsesi, läheisesi ja ympäristösi.

Mistä liikkeelle?

Lähden liikkeelle kysymällä: mikä on perustunteesi? Useimmiten ihmisillä on luontainen olotila, esimerkiksi murehtiva suru-ihminen tai ärtynyt viha-ihminen. Seuraavaksi pyydän ympyröimään tikapuilta itselle tutut tunteet. Ympyröimättä jääneitä tunteita voisi alkaa harjoitella.

Piilotetut ja tukahdutetut tunteet estävät meitä tuntemasta itseämme kokonaiseksi. Kun tiedostaa, mikä tunnetaso puuttuu itseltä, niin elämä alkaa tarjoilla tilaisuuksia tuntea sitä tunnetta. Tarkoitus ei ole jumittaa vain yhdellä tunnetasolla, vaan liikkua eri suuntiin ja löytää itselle oppimisen paikkoja.

Toimitko väärin itseäsi tai toista kohtaan?

Tunteet tulevat ja menevät ja ne ovat kestoltaan erimittaisia. Tunne-elämälle antautuminen saattaa tuoda tunteet vahvoina ja valtoimenaan esille. Kun annoin itselleni luvan tuntea surua, niin vapauttavasta itkusta ei meinannut tulla loppua. Itkin herkästi ja paljon. Samalla tunsin miten oloni ja olemukseni kevenivät.

Eri tunteilla on erilainen vaikutus toimintaamme. Joka toinen tunne tikapuissa ohjaa sisäänpäin ja toinen ulospäin. Häpeä on sisäänpäin ohjaava tunne; sillä on lamaannuttava ja pitkäkestoinen vaikutus. Aivan kuin häpeä kuiskaisi meille: mene itseesi, ota askel taaksepäin ja kuuntele itseäsi. Syyllisyys puolestaan opettaa meille ulkopuolisesta maailmasta ja on kestoltaan lyhyt tunne. Silloin tulee ymmärtää selitys syyllisyyden pistolle. Toimitko väärin itseäsi tai toista kohtaan?

Rohkeus on vastuun ottamista

On ihmisiä, jotka ulkoistavat elämänsä tapahtumat ja tunteet. Moni jumittaa elämässään, koska tunteista ei puhuta, niitä ei ymmärretä eikä niistä oteta vastuuta. Tunteet tukahdutetaan tai niistä syytetään muita.

Voimaan pääseminen tarkoittaa vastuun ottamista omasta itsestään ja elämästään. Voiman tasolla ihminen on tasapainossa tunne-elämänsä kanssa – hän sallii tunteiden tulla ja mennä, tunnistaen ja kunnioittaen niitä.

Olen saavuttanut tikapuiden ansiosta mielenrauhan, jollaista en ole koskaan ennen kokenut. En tuntenut mielenrauhaa, ennen kuin tunsin itseni. Jos haluan lisää rakkautta elämääni, minun on laskeuduttava alas tikapuita juurilleni. Mitä alemmas tikapuita uskaltaa mennä, sitä ylemmäs tunne-elämässä pääsee.”

 

Tara Lange kehottaa miettimään näitä kysymyksiä:

1. Mitkä tunteet ovat sinulle helppoja?

2. Mihin tunteisiin jäät jumiin, etkä ymmärrä tunteen tarkoitusta tai viestiä?

3. Millaiset ihmiset sinua ärsyttävät? Millaisia ihmisiä et vain ymmärrä? Vihaisia, iloisia, rohkeita, apaattisia? Näitä tunteita et välttämättä ole itsesi sallinut tuntea.

 

Tämä juttu on julkaistu alun perin Tunne & Mieli -lehden numerossa 5/2017.

Tilaa lehti