Odai Al-Bayat perheineen on menettänyt yhteyden sukulaisiinsa kotimaassaan Irakissa. Timo Saarinen elää vaimonsa kanssa tiiviisti mukana perheen iloissa ja suruissa. Nyt kaikkia jännittää, joutuuko Odain perhe lähtemään Suomesta.
TEKSTI KIRSI-KLAUDIA KANGAS
KUVAT ESKO SOINI
Odai Al-Bayat
”Tutustuin Timo Saariseen toissa keväänä, kun olin lähdössä Keuruulta käymään junalla Jyväskylässä. Poikkesin hänen antiikkiliikkeessään kysymässä aikatauluja, vaikka en juuri osannut vielä silloin suomea. Timo neuvoi minua ystävällisesti. Syksyllä etsiskelin itselleni töitä, sillä haluan elättää perheeni omalla työlläni. Kävin Timon luona, ja ilokseni hän palkkasi minut osa-aikaiseksi myyjäksi Antiikkirenkiinsä kolmeksi kuukaudeksi. Siitä alkoi meidän ystävyytemme.
Timo ja hänen vaimonsa Liisa tutustuivat minun vaimooni Esraan ja kolmeen lapseeni. Tyttäreni Yasameen (11) ja Musk (10) käyvät Haapamäen ala-astetta. Poikani Ahmed (6) on esikoulussa. Heillä on kavereita ja he ovat oppineet hyvin suomea. Harrastamme jalkapallon pelaamista Haapamäen Pallo-Pojissa. Minä pelaan sen edustusjoukkueessa. Kielitaitoni karttuu osallistumalla ja tutustumalla.
Timo on ollut tukenani, kun olen koettanut sopeutua suomalaiseen kulttuuriin. Olemme tekemisissä joka päivä. Kysymme ainakin toisiltamme, mitä kuuluu. Timo alkaa aikaisin illalla nukkumaan, joten emme sen jälkeen häiritse häntä. Olen huomannut, että suomalaiset eivät kyläile toistensa luona niin usein kuin me irakilaiset. He menevät aamulla töihin, sitten kauppaan ja kotiin.
Olen menettänyt yhteydet omaan sukuuni ja ystäviini kotimaassani. Osa suvusta on tapettu ja loput ovat paenneet jonnekin. On tuskallista, kun en tiedä missä vanha äitini nyt on. Saariset ovat meille nyt uusi suku ja perhe. Timo vie autollaan lapsemme joka aamu parin kilometrin päähän kouluun, sillä emme ole vielä tottuneet kylmään ja pimeään. Liisa neuvoo lapsia läksyjen tekemisessä ja auttaa vaimoani hankkimaan heille edullisia vaatteita ja leluja.
Työskentelin Irakissa poliisina. Elämämme muuttui mahdottomaksi, kun nykyinen shiiahallinto alkoi vainota islamilaisuuden sunnihaaraan kuuluvia ihmisiä. Kaikki sunnipoliisit laitettiin viralta, osa katosi. Sain kirjallisen vaatimuksen poistua Bagdadista lasten kidnappaamisen uhalla. Sitten sain tappouhkauksen, ellemme poistuisi koko maasta. Minua uhattiin aseella. Tapaukselle on todistajia ja se meni oikeuteen. Tämä tapahtui vuonna 2015.
Ennen pakomatkaa selvitin englantia puhuvan vaimoni kanssa mikä olisi paras maa. Valitsimme Suomen muun muassa rauhallisuuden ja hyvän koulutuksen vuoksi. Matkustimme kolme viikkoa Turkin, Kreikan, Makedonian, Serbian, Kroatian, Itävallan ja Saksan kautta Ruotsiin, josta perheemme pääsi lopulta Tornion kautta Keuruulle lokakuussa 2015.
Kaikki oli sekavaa aluksi. Kylmyys, pimeys, vieras kieli ja outo ruoka eivät haitanneet, kun meillä oli vihdoin mahdollisuus asua turvassa.
Kun vastaanottokeskus Keuruulla lopetettiin, hommasi Timo perheelleni 15 kilometrin päästä Haapamäeltä pienen asunnon samasta rivitalosta, jossa hän asuu vaimonsa kanssa. Iloitsen kodin lisäksi työpaikastani. Sain töitä tehtaasta, joka valmistaa erilaisia rakennusalalla tarvittavia komponentteja. Olen opetellut työsanastoa, kuten ruuvimeisseli, puristin, vasara ja ovi. Opiskelen joka päivä kaksi tuntia suomea itsekseni tai ystävän kanssa.
Olemme olleet Timon mukana seurakunnan juhlissa ja hänen syntymäpäivillään. Meille on aina järjestetty juhlissa kasvisruokaa. Timo on kristitty ja minä olen muslimi, mutta me kunnioitamme toistemme uskontoja.
Toinen hyvä ystävä Haapamäellä on auttanut perhettäni esimerkiksi viranomaisissa, kaupassa, lääkärissä ja pankissa. Olen joskus korjaillut hänen autoaan, sillä olen ollut aikaisemmin korjaamossa töissä.
Kielteisestä turvapaikkapäätöksestä tekemäni valitus on käsittelyssä. Odotus voi viedä vielä vuoden. Siihen mennessä olemme asuneet Suomessa jo kolmisen vuotta. Mikäli päätökseen ei tule muutosta, perheemme joutuu taas lähtemään, mutta Irakiin emme voi palata.
Odotamme Timon kanssa huolissamme, millainen päätös kielteisen turvapaikkapäätöksen valitukseen tulee. Minä ja perheeni joudumme hengenvaaraan, jos meidän on pakko palata Irakiin.”
Odai Al-Bayat
Ikä: 39 vuotta
Ammatti: poliisi
Perhe: vaimo Esra ja kolme alaikäistä lasta
Kotoisin Irakista
Kotikieli: arabia
Tullut Suomeen 21.11.2015
Timo Saarinen
”Ymmärsin ottaneeni ison riskin, kun otin tuntemattoman ja lähes kielitaidottoman pakolaismiehen kolmeksi kuukaudeksi töihin antiikkiliikkeeseeni toissa syksynä. Ymmärsin kuitenkin, että mies oli tosissaan ja halusi tehdä kaikkensa työn löytymiseksi.
Tutustuttuani häneen uskalsin ottaa lisää riskejä ja lupasin Keuruun vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijälle pitää henkilökohtaisesti huolta Odai Al-Bayatin ja perheensä asunnon hankinnasta ja asumiskuluista naapurikylällä Haapamäellä. Olimme ystävystyneet ja kiintyneet jo niin, että heidän siirtämisensä lakkautettavasta vastaanottokeskuksesta outoihin oloihin Kauhavalle tuntui pahalta.
Sain vuokrattua viisihenkiselle perheelle edullisesti pienen yksiön naapuristamme. Odai osallistuu myös asumiskuluihin nyt, kun hän on kokeilujakson päätteeksi päässyt töihin lähistöllä olevaan kalustetehtaaseen. Tiesimme vaimoni Liisan kanssa, että tulisimme elämään tiiviisti heidän kanssaan iloissa ja suruissa. Minulle se merkitsi omasta kunnostani huolehtimista entistä tarkemmin. Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka kanssa pystyn elämään, kun pidän huolta lääkityksestä ja levosta.
Sairauteni puhkeamiseen vaikutti huumeiden käyttö, joka johti minut rötöksiin ja kuusi kertaa vankilaan. Makasin 1980-luvulla monta kertaa remmipetissä mielisairaalassa. Viimeinen kerta oli 2000-luvun alussa, kun jätin lääkkeet omin päin pois.
Selvimpinä hetkinä tajusin olevani tuhon partaalla ja kaduin tekojani. Tulin sitten uskoon Turun vankimielisairaalassa. Siitä alkoivat raittius ja kuntoutuminen. Olen ollut nyt kymmenen vuotta naimisissa rakkaan Liisani kanssa. Hän seisoo omilla jaloillaan ja antaa minun olla oma itseni. Kunnioitamme toisiamme. Odain perheen projekti on yhteinen valintamme.
Perustin vuosia sitten seurakuntani alaisuuteen antiikkiliikkeen ensin Haapamäelle ja sitten oman liikkeeni Keuruulle. Työ tuo oikein mitoitettuna vaihtelua ja kivoja ihmiskontakteja. Minua huvittaa se, että entisenä pankkiryöstäjänä perustin antiikkikirpputorin Haapamäen lakkautetun Säästöpankin tiloihin. Sain siis oman pankkiholvin. Aarteeni ovat onneksi nyt muissa arvoissa kuin rahassa.
Timo Saarinen
Ikä: 60 vuotta
Työ: antiikkiliikkeen omistaja
Vaimo: Liisa Saarinen
Kolme aikuista lasta aikaisemmasta avioliitosta
Olen päättänyt tämän talviajan auttaa Odaita kuljettamalla lapset joka aamu kouluun. He kävelevät itse kotiin.
Vetäydyn omaan rauhaan viiden jälkeen ja menen aikaisin nukkumaan. Syksyisin väsyn helposti ja masennuskaan ei ole kaukana, kun unettomuus vaivaa. Onneksi Odai ymmärtää kunnioittaa tilannettani. Hänellekään syksy ja talvi varsinkaan ilman ympärillä olevaa sukua eivät ole helppoja.
Alussa syntyi kulttuurien erilaisuudesta ja kielitaidottomuudesta johtuvia tilanteita. Sanoisinko, että monenlaisia naamanilmeitä tässä on tarvittu. Yhteinen tekeminen auttoi asiaa. Kesällä pelasimme, grillasimme ja vietimme aikaa ulkona. Siinä paistuivat meidän possunpalamme ja Odain perheen vihannekset saman vokkipannun eri reunoilla sulassa sovussa. Esra laittaa todella hyvää irakilaista ruokaa.
Iloitsen siitä, että koko perhe on ollut usein seurakuntani juhlatilaisuuksissa mukana. Lapset käyvät Liisan kanssa Mix-illoissa, joissa puuhataan monenlaista kivaa. Uskonto ei aiheuta meillä ongelmia. Raamattu kehottaa rakastamaan, ja rakkautta olemme halunneet heille osoittaa. Olemme saaneet itsekin vastarakkautta.
Mikäli valitus kielteisestä turvapaikkapäätöksestä menee läpi, Odain perhe tulee löytämään elämänsä uomat Suomessa ja pärjäämään ilman tukiverkkoa. Jos päätös pysyy kielteisenä, he joutuvat lähtemään taas uuden kotimaan etsintään. Haluan, että heille jää joka tapauksessa muisto ystävällisyydestä ja rakkaudesta Suomessa.”
Juttu on julkaistu alun perin Tunne & Mieli -lehden numerossa 1/2018. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.