Äiti pohtii, miten auttaa 9-vuotiasta poikaa, joka kipuilee kovasti vanhempien eroa. Psykologi Antti Kauppi pohtii, että lapsi tarvitsee omille ajatuksilleen kuulijan. Pelkkä yhteinen aika ei välttämättä riitä vaikeissa elämäntilanteissa.
Kysymys:
Olen eronnut kahden lapseni isästä muutama vuosi sitten. Lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu ja 1–2 arki-iltana viikossa. Lapsistamme nuorempi, 9-vuotias poika, kipuilee yhä kovasti eroa. Hänen on ollut erityisen vaikea hyväksyä isänsä uuden avopuolison lapsia, jotka ovat nuorempia kuin omat lapsemme ja jotka hän on tuntenut nyt pari vuotta.
Viime aikoina poikamme on ollut kiukkuinen ja jopa ahdistunut isä-viikonloppujen aikana ja välillä myös tullut itkuisena kotiin kesken viikonlopun. Kun avopuolison lapset eivät ole paikalla, poikamme viihtyy isällään. Olemme molemmat pyrkineet antamaan kahdenkeskistä aikaa lapsillemme ja osoittamaan rakkautta sekä sanoin että teoin, mutta poikamme kokee silti mustasukkaisuutta. Hän on hyvin herkkä ja syvällinen lapsi ja on aina viihtynyt enemmän yksin kuin ryhmissä.
Miten voisimme auttaa lastamme? Olisiko parempi, että lapsemme voisi olla enemmän isällään silloin, kun avopuolison lapset eivät ole paikalla? Voisiko ulkopuolinen keskusteluapu olla tarpeen lapselle tai meille kaikille?
Vastaus:
Minusta on hienoa, että olette antaneet pojallenne aikaa. Kehottaisin vielä keskittymään niihin ajatuksiin, kokemuksiin ja kuvitelmiin, joita pojallanne on uudesta tilanteesta. Samoin kuin me aikuisetkin, lapsetkin tarvitsevat omille ajatuksilleen kuulijan, joka kestää ajatukset ja ottaa ne tosissaan.
Pelkkä aika yhdessä ei välttämättä vaikeissa elämäntilanteissa riitä. Tarvitaan myös lempeää ja kestävää aktiivista kiinnostusta lapsen kokemuksia kohtaan. Usein ongelmallisessa käyttäytymisessä on kyse ajatuksista tai tunteista, joiden kokeminen tai ajatteleminen on lapselle liikaa. Se, mikä on liikaa kestettäväksi, jää usein myös ilmaisematta aikuiselle, koska asian ajatteleminen itsessään luo lapselle voimakasta turvattomuutta ja hätää.
Lapsen kanssa keskustellessa on hyvä tiedostaa, että vaikka lapsi ei jostakin asiasta puhu, jonkinlainen käsitys lapselle asioiden syistä ja seurauksista usein syntyy. Tämä käsitys voi olla pelottava ja epärealistinen. Avioeroissa voi esimerkiksi käydä niin, että lapsi kokee mielessään olevansa jollakin käytöksellään syyllinen eroon.
Lähtisin liikkeelle tunnistamalla, mitkä asiat ovat sinulle itsellesi vaikeimpia eroon liittyviä tunteita, koska ne tarttuvat myös lapsen kokemusmaailmaan. Mitä enemmän olet itse sinut tilanteen kanssa, sitä turvallisempi tilanne on lapsen kanssa keskusteluun.
Pohdi myös suhdetta lapsen isään. Millaisia teidän keskustelunne ovat? Jos kykenette, olisi hyvä rauhallisesti aikuisten kesken pohtia, millaiset tilanteet järkyttävät lasta ja millaista leikkiminen ja puhuminen molemmissa kodeissa on.
Voisitte myös koittaa käyttää apuna kirjoja, lastensarjoja tai muuta materiaalia, joka on kirjoitettu lapsille erojen käsittelyyn. Tärkeintä on, ettei tilanteen vaikeutta mitätöidä, vaan lempesti kestetään ja myönnetään uuden tilanteen vaikeudet. Jos kahden uuden kodin välillä on liiallisia erimielisyyksiä, eivätkä aikuiset kykene keskenään sietämään ja tulemaan toimeen, on syytä harkita ammattilaisen luokse hakeutumista.
Antti Kauppi
Psykologi vastaa -palstalla vastataan lukijoiden kysymyksiin elämänhallinnasta ja työhyvinvoinnista. Vastaajana on Terveystalon Etelä- ja Kaakkois-Suomen alueen johtava työterveyspsykologi Antti Kauppi. Voit lähettää kysymyksesi osoitteeseen tunnejamieli(at)mtkl.fi. Kysymykset julkaistaan nimettöminä. Toimitus valitsee julkaistavat kysymykset. Tämä kysymys on julkaistu alun perin Tunne & Mieli -lehden numerossa 1/2018.
