“Dissosiaatio on pitänyt minua kädestä, kun kukaan muu ei ole lohduttanut”, vaikeita kokemuksia läpi käynyt Carita sanoo. Traumojen merkitystä mielenterveyden häiriöiden taustalla on alettu hiljalleen ymmärtää, mutta dissosiaatiohäiriötä ei silti välttämättä tunnisteta. Oikea hoito on psykoterapia.

TEKSTI MARJAANA ROPONEN
KUVITUS MARIA VILJA

Töissä olin reipas, älykäs ja iloinen. Tein töitä, menestyin ja voitin kaikki palkinnot. Iltaisin kotona olin itkuinen lapsi. Parveke oli täynnä roskapusseja ja tiskit homehtuivat altaaseen.

Ihmisen psyyke suojautuu automaattisesti dissosiaation keinoin onnettomuustilanteessa: toimintakyky säilyy, mutta tunteet menevät pois päältä.  Jälkeenpäin ihmisellä ei ole yhteyttä tilanteeseen liittyviin tunteisiin ja hän saattaa puhua järkyttävästä tapahtumasta kuin arkipäivän asiasta. Tunnekokemus on yhteydessä myös muistiin, minkä vuoksi muistikuvat onnettomuudesta voivat olla hatarat.

”Dissosiaatiossa osa persoonallisuudesta pyrkii jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut ja väheksymään traumaa, toinen osa persoonallisuudesta jää jumiin näihin kokemuksiin”, kertoo psykiatri, terapeutti ja kirjailija Anssi Leikola.

Kun lapsi joutuu toistuvasti työntämään tunteensa syrjään, käyttämään dissosiaatiota, persoonallisuus alkaa jakautua. Tällainen persoonallisuuden jakautunut rakenne aiheuttaa monenlaisia psyykkisiä ja fyysisiä oireita.

”Ennen dissosiaatiohäiriön kehittyminen liitettiin seksuaalisiin hyväksikäyttöihin ja fyysiseen väkivaltaan. Nykyisin tiedetään, että häiriö voi kehittyä myös ilman fyysistä kaltoin kohtelua häiriintyneen varhaisen kiintymyssuhteen vaikutuksesta”, psykiatri, psykoterapeutti Päivi Maaranen kertoo.

Vanhemman arvaamaton ja uhkaava käytös on lapselle vahingollista, koska lapsi on riippuvainen vanhemmistaan. Lapsi ei voi valita, miten tulee kohdelluksi, vaan hänen on selviydyttävä pahojen asioiden keskellä. Jos lapsella ei ole ketään turvaa tuovaa aikuista, psyyke alkaa suojautua dissosiaation avulla.

Toistuvan kaltoin kohtelun seurauksena lapsi alkaa kokea olevansa huono ja ansaitsevansa pahaa. Hän uskoo olevansa syyllinen häneen kohdistuvaan pahuuteen ja yrittää miellyttämällä ja kiltisti olemalla saada pahan loppumaan.

Kun ruokkiva käsi lyö, lapsi uskoo ansaitsevansa pahaa. Epänormaalissa kasvuympäristössä kasvanut ei aikuisenakaan tiedä, mitä hänelle saa tehdä ja mitä ei. Pahaa ei opi tunnistamaan pahaksi ja hyvä saattaa tuntua pelottavalta.

 

Oireiden kirjo on laaja

Dissosiatiivinen oireilu näkyy ihmisen persoonan äkillisenä muutoksena esimerkiksi läheisen kanssa riidellessä.

”Ihmisen olemus puhetyyliä myöten saattaa äkillisesti muuttua. Samalla voivat vaihtua minäkuva, kyvyt ja tavoitteet”, Leikola kertoo.

Riitatilanne ja hylätyksi tulemisen pelko herättävät lapsuuden tunnekokemukset ja kehon tutut puolustusreaktiot, jolloin ihminen käyttäytyy traumakokemuksistaan käsin kuin toinen ihminen.

Vakavin dissosiaatiohäiriön muoto on dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jossa ihmisen persoonan osat ovat niin voimakkaasti eriytyneet, että syntyy muistiaukkoja.

Enää taitoni eivät huku. Ennen saatoin yhtenä päivänä osata koodata, toisena en. Muisti katkeili, kokonaisia päiviä oli hukassa.

Traumatisoitunut ihminen välttelee tunteita, joiden kokeminen voi johdattaa traumamuistoihin. Kun tunteisiin ei ole yhteyttä, syntyy depersonalisaatiokokemuksia, joissa maailma ja oma itse voivat tuntua epätodellisilta. Ihminen voi kokea elävänsä kuplan sisällä erillään muista tai katsella omaa itseään ulkopuolelta.

Olo oli epätodellinen kuin unessa, vaikka tiesin olevani hereillä. Välillä tunsin liikaa, värit olivat liian kirkkaita, äänet liian voimakkaita. En tuntenut ruumistani omakseni.

Koska traumatisoitunut ihminen on tottunut olemaan jatkuvassa valmiustilassa, fyysiset oireet ja autonomisen hermoston vireysongelmat ovat iso osa oirekuvaa. Ihmisellä voi olla kiputiloja, vatsaoireita, tunnottomuutta tai halvausoireita ja vireystila voi vaihdella voimakkaasti päiväaikaisen aikuisen minän touhukkaasta ylivireydestä alivireyteen, joka ilmenee lamaantumisena, väsymyksenä ja masennuksena.

Eri persoonanosieni välillä on nyt yhteistyötä. Minulla ei ole enää muistiaukkoja, enkä saa paniikkikohtauksia tai hallitsemattomia raivokohtauksia. Vaikeiden tunteiden esille noustessa en vajoa masennukseen. En ole toivonut kuolemaa muutamaan vuoteen.

Häiriön tunnistaminen on tärkeää

Persoonallisuuden rakenteellisen jakautumisen avulla ihminen voi pystyä pitämään traumakokemuksia poissa arkisesta tietoisuudestaan ja pärjätä elämässään pitkälle aikuisuuteen, kunnes jokin perusturvaa järkyttävä tilanne, kuten avioero, työttömyys tai onnettomuus, tuo lapsuuden traumaattiset kokemukset tietoisuuteen ja kehon muistettavaksi.

”Näen usein vastaanotollani, että ihminen on elänyt vaikeista traumoista huolimatta pitkälle aikuisuuteen jopa ajattelematta lapsuuttaan. Niin sanottu aikuinen persoonan osa on kyennyt huolehtimaan töistä ja lapsista, mutta sen persoonan toimintakyky on ollut kapeaa. Kosketus omiin tunteisiin on puuttunut”, Päivi Maaranen kertoo.

Elin vain niin. Elämäni oli sellaista, koin itse olleeni aina jotenkin vääränlainen.

”Ihminen voi hakeutua hoitoon ahdistus-, masennus- tai paniikkioireiden takia tai somaattisen oireilun, kuten vatsakipujen ja päänsäryn takia. Olo voi olla epätodellinen, eikä kokemuksista usein uskalleta puhua, koska pelätään, että pidetään hulluna”, Maaranen jatkaa.

Kun minulta kysyttiin terapiani alussa lapsuudestani, oli vastaukseni aina sama: ”Varhaislapsuuteni oli ruusuilla tanssimista ja minun ongelmani johtuivat minusta, olin niin kauhean vaikea teini.”

Sekä dissosiaatiohäiriön tunnistamisen että oikean hoidon saamisen ongelmat johtuvat osittain siitä, ettei traumakokemusten vaikutusta ja dissosiaatio-oireilua vielä ymmärretä laajasti psykiatrian alueella.

”Tämän häiriön oireet eivät ole meillä vielä rutinoituneessa käytössä kysymyspatteristossa. Iso riski on, että oireilu sekoitetaan psykoosiin, ja väärästä diagnoosista seuraa vääränlainen hoito. Jos ihmisellä täyttyy kriteerit moneen eri diagnoosiin, esimerkiksi epävakaaseen persoonallisuushäiriöön, syömishäiriöön ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, hälytyskellojen pitäisi soida”, Maaranen kertoo.

Eheytyminen vaatii luottamusta

Tunnen olevani lottovoittaja. Olen saanut alusta asti hyvää hoitoa. 12 vuotta kestäneessä terapiassani olen ollut ihmisenä keskiössä, en yhtä kuin diagnoosini.

Dissosiaatiohäiriötä hoidetaan psykoterapialla. Jos masennus on syvää tai jos traumat tulevat liian voimakkaina läpi ihmisen tietoisuuteen, voidaan hoidon tukena käyttää lääkkeitä.

”Mikään lääke ei kuitenkaan paranna dissosiaatiohäiriötä, vaan toipuminen tapahtuu psykoterapiassa”, Maaranen kertoo.

Psykoterapiatyöskentelyssä on tärkeintä luottamuksen rakentaminen. Turvattomassa hoitosuhteessa traumat aktivoituvat ja ihminen suojautuu niin voimakkaasti, ettei terapiatyöskentely etene tai työskentely voi päättyä kokonaan.

”Kun ihmisen elämäntapana on ollut kaikkinainen trauma-asioiden välttely, ja persoonallisuuden jakautuminen on mahdollistanut selviytymisen, äkillinen traumojen auki repiminen on vahingollista. Valitettavasti tällaista tapahtuu joskus tilanteissa, joissa jostain syystä diagnoosin asettaminen nostetaan hoidollisten tavoitteiden edelle”, Leikola sanoo.

Erityisesti hoidon alussa vakauttaminen on tärkeää. Tampereen yliopistollisen sairaalan vakauttamisryhmää vetävän psykiatri, psykoterapeutti Päivi Merimaan mukaan yksilöpsykoterapian ja vakauttamisryhmän yhdistelmä jouduttaa toipumista.

”Vakauttamisryhmässä ei puhuta omista traumakokemuksista. Opettelemme tunnistamaan traumaperäisiä oireita sekä traumalaukaisijoita, harjoittelemme vireystilan säätelyä sekä tunteiden kanssa selviämistä ja käymme läpi arkirytmin ja unen merkitystä”, Merimaa kertoo.

Terapian alku oli hyvin sumuista. Dissosioin minkä kerkesin. Vakauttamiseni kesti vuosia.

Vakauttamisen pyrkimyksenä on lisätä arjen toimintakykyä, säädellä vireystilaa sekä lisätä turvallisuuden tunnetta ja resursseja kohdata vaikeimpia kokemuksia ja tunteisiin liittyviä pelkoja.

Toipuminen on mahdollista

Toipuminen vakavasta dissosiaatiohäiriöstä on pitkä prosessi, mutta se on mahdollista.

”Se että ihminen uskoo syvällä sisimmässään olevansa kokonaan kelvoton, paha ja mitätön, on niin perustava asia, että eheytyminen vie yleensä vuosia ja vaatii paljon korjaavia kokemuksia. Koko elämä ja minäkuva on arvioitava uudelleen”, Leikola kertoo.

Koen suurta myötätuntoa ja kiitollisuutta dissosiaatiotani kohtaan. Se on pitänyt minut hengissä ja toimintakykyisenä sietämättömissä olosuhteissa. Se on pitänyt minua kädestä, kun kukaan muu ei ole lohduttanut. Nyt sen tehtävä on täytetty. Enää en elä jatkuvassa vaarassa ja pelossa ja on minun vuoroni antaa omille lapsilleni turvaa, jota minulla ei ollut.

Kaikkein tuhoavimpaan käyttäytymiseen voidaan saada toimivalla psykoterapialla nopeastikin muutosta. Tutkimustietoa kuntoutumisesta ei ole, mutta Maarasen kokemuksen mukaan moni kuntoutuu, jos tavoite on toimintakyvyn palautuminen.

”Jos julkisella sektorilla tunnistettaisiin tehokkaasti traumaperäinen oireilu ja aloitettaisiin vakautustyö varhaisessa vaiheessa, Kelan kuntoutuspsykoterapia voisi keskittyä traumatyöskentelyyn ja persoonan integrointiin. Silloin kolmessa vuodessa voisi saada paljon aikaan”, Maaranen toteaa.

Traumojen merkityksen ymmärtäminen mielenterveyden häiriöiden taustalla on psykiatriassa mullistava ajattelutapa. Riski ylisukupolvisten traumojen siirtymiseen vanhempi-lapsisuhteissa vähentyy huomattavasti, jos ihminen saa oikeanlaista apua ja tulee tietoiseksi oman lapsuutensa traumoista.

Oman pahuuteni kohtaaminen on ollut vaikeinta. Jokainen meistä syntyy tänne viattomana, mutta kaltoin kohtelu saa pitämään epänormaalia normaalina. Minussa oli riski siirtää tämä eteenpäin, mutta onneksi olen saanut mahdollisuuden eheytyä ja katkaista ketjun omalta osaltani.

Sitaatit Carita Kilpinen, kahden lapsen äiti, yrittäjä, taiteilija, traumaselviytyjä

 

Toisin silmin: Äitiysneuvolan työntekijä tarjosi Caritalle korjaavan kokemuksen

”Caritan piti mennä toiselle hoitajalle, mutta kun tämä oli poissa, hänet ohjattiin minulle. Carita oli aika harmistunut siitä, että vastassa oli uusi hoitaja. Hän oli topakan ja vaativan oloinen, niin kuin nykyään on oltava, ja kertoi heti häiriöstään ja että tarvitsee vakaan hoitosuhteen.

Carita kertoi avoimesti psykoterapiastaan, joten ajattelin, että en mene sille alueelle vaan hoidan tämän raskaus- ja äitiysneuvolapuolen. En tiennyt dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä paljon, joten otin asiasta selvää. Kysyin myös neuvolan psykiatriselta sairaanhoitajalta, tarvitseeko minun tehdä jotakin erityistä. Hän vastasi, ettei.

Tein paljon töitä luottamuksen rakentamiseksi. Ymmärsin, että se oli tässä tilanteessa todella tärkeää. Caritalla oli traumatisoivat kokemukset esikoisensa synnytyksestä ja jälkitarkastuksesta, mutta sain hänet uskomaan, että uusi synnytys olisi erilainen. Minun on sanottava paniikissa olevalle äidille, että tämä raskaus menee hyvin, vaikka en tietenkään voi etukäteen sitä tietää. Tällainen turvaistaminen on hirveän tärkeää.

Taustansa takia Carita kävi synnytyspelkopoliklinikalla ja tutustuimme yhdessä synnytyssairaalaan. Pyrimme huomioimaan kaikki mahdolliset asiat, että Carita kokisi olevansa synnytyksessä turvassa ja että hänen tahtoaan kunnioitetaan.

Olen valtavan iloinen, että pystyin auttamaan Caritaa ja että saimme yhdessä rakennettua hänelle hyvän raskaus- ja synnytyskokemuksen. Tämä kokemus vahvisti ajatustani siitä, että neuvola voi olla paikka, jossa saa tukea ja turvaa, kun äitiyteen liittyy vaikeita kokemuksia.

Raskauden aika kuljettaa naista omien lapsuuden hoivakokemusten äärelle, eikä se ole aina helppoa. Äitiyteen liittyvästä epävarmuudesta ja vaikeista tunteista puhuminen vaatii luottamuksellisen suhteen, joka kasvaa rehellisyydestä, kuuntelusta ja kohtaamisesta. En säikähtänyt Caritan diagnoosia, sillä tiedän, että ihminen ei ole yhtä kuin diagnoosi. Pyrin olemaan vapaa määrittelyistä ja kohtaamaan ihmisen.

 

Tällainen ajattelutapa oli Caritalle uutta. Ihmisten kohtaamiseen pitäisi mielestäni kiinnittää enemmän huomiota kaikkien terveydenhuollon alan ammattilaisten koulutuksessa. Parhaimmillaan pitkäkestoinen ja luottamuksellinen suhde äitiys- ja lastenneuvolan työntekijään voi vähentää äidin synnytyksen jälkeisiä psyykkisiä ongelmia ja siten ennaltaehkäistä äidin ja lapsen kiintymyssuhteen vaurioitumista.

Olen onnellinen, että olen saanut kulkea Caritan rinnalla ja nähdä hänen kasvunsa äitiyteen. Yhteistyömme on ollut Caritalle merkittävä korjaava kokemus ja kaikesta kokemastaan huolimatta hän pystyy nyt hoivaamaan lapsiaan lämpimästi. On ollut levollista huomata, että Carita on löytänyt itsestään äitiyden vaatimat voimavarat ja päässyt tasapainoon itsensä kanssa. Se antautuminen, syvä kokeminen, jolla Carita kohtaa lapsensa ja antaa näiden tulla lähelleen, on ihanaa katsottavaa.”

Sinikka Saarinen, äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja

Tietoa: Dissosiaatiohäiriö

Lieväasteinen ja ohimenevä dissosiaatio on yleinen psyyken suojakeino rasitus- ja uupumustiloissa sekä onnettomuustilanteissa.

Mielenterveyden häiriöksi dissosiaatio luokitellaan, kun oireisto on hallitsevaa ja haittaa arjen toimintakykyä.

Dissosiaatiohäiriössä persoonallisuus on jakautunut niin, että traumamuisto jää muusta persoonallisuudesta erilleen, jolloin ihminen pystyy muun persoonallisuutensa avulla huolehtimaan arjen sujumisesta.

Taustalla on häiriintynyt varhainen kiintymyssuhde tai vakavaa ja pitkäkestoista fyysistä tai psyykkistä kaltoin kohtelua, jollaista voi olla myös koulukiusaaminen.

Psyykkisten oireiden, kuten paniikkikohtausten, ahdistuksen, uupumuksen, muistin menetyksen, äänten kuulemisen ja depersonalisaation lisäksi tyypillisiä ovat vaihtelevat somaattiset oireet, vatsaoireet, kiputilat, halvaukset, joille ei löydy lääketieteellistä selitystä.

Hoitokeinona on kolmevaiheinen traumapsykoterapia, joka aloitetaan vakauttamisella, sen jälkeen aloitetaan traumatyöskentely ja lopulta saatetaan persoonan jakautuneet osat yhteen.

Häiriön kehollisen luonteen vuoksi sensomotorinen psykoterapia ja silmänliiketerapia EMDR ovat hyviä hoitomuotoja suunnitellusti käytettynä psykoterapiatyöskentelyssä.

Lääkkeitä käytetään tarvittaessa hoidon tukena, mutta lääkkeet eivät paranna häiriötä.

 

 Jutun lähteet:

Anssi Leikolan, Päivi Maarasen sekä Päivi Merimaan haastattelut

Dissosiaatiohäiriö – varhaisen, jatkuvan traumatisoitumisen pitkäaikaisseuraamus. Anne Suokas-Cunliffe ja Onno Van Der Hart

Dissosiaatiohäiriö (ajatusten, tunteiden, tekojen ym. erillisyys). Matti Huttunen. Terveyskirjasto.

Dissociation.fi

Kirja: Viisi naista, sata elämää. Tarinoita dissosiaatiohäiriöstä. VOB Kustannus, 2016.

 

EDIT 13.3. 2018 klo 16.35. Teknisten ongelmien vuoksi alkuperäinen juttu on poistunut sivulta ja juttu on jouduttu päivittämään sivustolle kokonaan uudelleen. Tämän vuoksi esimerkiksi ingressin sanamuodoissa voi olla eroavaisuuksia verrattuna alkuperäiseen juttuun. Asiasisältöä ei kuitenkaan ole muokattu.

 

Tämä juttu on julkaistu alun perin Tunne & Mieli -lehden numerossa 6/2017. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.

Tilaa lehti