Saimi Hoyer on tottunut olemaan esillä niin mallin, yrittäjän kuin puhujan työssä. Hänen mukaansa jokainen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä – tai ainakin yhden, joka valaa uskoa vaikeinakin hetkinä. Saimin matkalle heitä on mahtunut useita.
JANI KAUTTO KUVAT
Ensin olivat Saimi ja Saimi.
Vuonna 1974 syntyneen pikkuisen nimeksi piti tulla Saima äidin puolen sukulaisen mukaan, mutta lopulta valittiin Saimi isän lapsuuden hoitotädin jäljissä. Samasta hoitajasta tuli lopulta pikku-Saiminkin kaitsija, kun näyttelijävanhemmat tarvitsivat apua. He esiintyivät iltaisin Kansallisteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa.
– Saimi-täti opetti mut tanssimaan valssia, tangoa, humppaa, jenkkaa ja kaikkea, Saimi Hoyer muistelee lapsuutensa koti-iltoja.
Näppiin tarttuivat myös esimerkiksi virkkaamisen ja neulomisen taidot.
– Paljon sellaisia asioita, joiden osaamisesta olen tänä päivänä tosi onnellinen.
Perhe asui kerrostalossa Laajasalossa, Itä-Helsingissä. Ainoana lapsena varttunut Saimi nautti erityisesti takapihan kallioilla juoksentelusta ja Tullisaaren ulkoilualueesta.
– Mulla on vahvat muistot siitä, että keräsimme Tullisaaressa tammenterhoja ja leikimme piilosta isojen tammien keskellä.
Onnen kesät
Lapsi on syntynyt Vaaran kylään!
Saimin syntymästä kerrottiin paikallislehdessä Punkaharjulla, sillä hänen vanhempansa Jyrki Nousiainen ja Soila Komi olivat seudulla vakiokalustoa. Heillä oli siellä mökki. Kun kesäloma alkoi, perhe pakkasi tavarat autoon, ja nokka käännettiin kohti Etelä-Savoa.
Saimi muistelee, että Imatran kohdalla hänet valtasi kihelmöivä tunne siitä, että kohta ollaan perillä. Punkaharjulla oltiin yhdessä koko kesä. Lapsuutensa kesistä hän puhuu nostalgisesti onnen kesinä. Ne pitivät sisällään yhteisiä hetkiä onkimassa, sienestämässä, veneretkillä.
– Punkaharju on muodostunut mulle rakkaimmaksi paikaksi maailmassa. Voisi kuvitella, että olen häikäistynyt jostain muusta paikasta. Ei se mennyt niin. Päin vastoin paikan arvo on kohonnut mun silmissä.
Saimin kansainvälinen ura mallina on vienyt hänet muun muassa Milanoon ja New Yorkiin. Hänestä piti kuitenkin tulla ihan jotain muuta.
Hän pääsi ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta, mutta pianon koskettimiston sijaan puoleensa vetivät kynä ja paperi.
– Kirjoittaminen tuli jo ala-asteella rakkaimmaksi jutuksi.
Tie veikin opiskelemaan Oriveden opiston kirjoittajalinjalle ja sieltä Jyväskylän yliopistoon kirjallisuutta ja kieliä. Saimi lähti vaihtoon Firenzeen Italiaan.
Tina Turnerin konsertissa vastaan tulivat valokuvaaja ja stylisti Milanosta, jotka kiinnittivät huomion Saimiin, ja hänelle aukesi mahdollisuus kokeilla mallin töitä. Saimi kuitenkin vastusteli.
– Ei oikein sopinut maailmankuvaani ryhtyä maailman pinnallisimpaan ammattiin. Niin ajattelin silloin.
– Igor sai mut uskomaan, että nyt kannattaa lähteä kokeilemaan: et menetä siinä mitään. Mutta en suomalaisille kavereilleni kehdannut todellakaan kertoa, että lähden kokeilemaan mallin ammattia. Mua olisi pidetty todella pölvästinä kirjallisuus- ja taidepiireissä, joissa suurin piirtein maalattiin kuukautisverellä, juotiin kellarissa punaviiniä ja kaiken piti olla niin taiteellista, Saimi sanoo ja naurahtaa.
Kavereilleen hän kertoi olevansa töissä pesulassa. Hetkeen ei tapahtunut mitään, ja Saimi pohti jo lopettamista.
– Mutta ihminen tarvitsee yhden ihmisen, joka uskoo häneen.
Saimin luottohenkilö oli mallitoimiston työntekijä Alessandro, joka lähetti häntä sellaisiin työnhakutilaisuuksiin, joihin toimisto ei muuten olisi häntä lähettänyt.
Sitten tulivat Italian Ellen kuvaukset.
Epävarma maailma
Henkisesti vaativaa. Sellaista on Saimin mukaan mallin työ: ammatissa täytyy olla kova itsekuri ja runsaasti kärsivällisyyttä.
– Voi tietysti pistää lekkeriksi ja juhlia namusetien juhlissa, mutta silloin ei tehdä töitä. Onko se vuoden hupiloma, joka loppuu siihen, vai onko se oikeasti ura mallina, työ, jota teet?
Saimin kansainvälinen mallin ura kesti 1990-luvun alkupuolelta 2000-luvun alkupuolelle. Vaikeinta oli epävarmuus, sillä työt ovat keikkaluonteisia. Muitakin paineita alalla on.
– Kun tytölle sanotaan, että sulla on vääränlaiset jalat, vääränlainen nenä tai korvat, niin se on tosi kova paikka nuorelle, joka on kasvamassa naiseksi ja epävarma itsestään.
Saimi arvelee, että häntä suojasivat asenne ja ikä. Kun moni aloittaa mallin työn teininä, hän oli jo parikymppinen. Hän suhtautui tapahtumiin tutkimusmatkana. Oli myös oleellista ymmärtää, että malleja arvioidaan vain kulloiseenkin työhön, ei ihmisinä.
– Jos sulla on väärän värinen tukka siihen työhön, niin ei se tarkoita, että sulla on elämässäsi väärän värinen tukka.
Saimin paineita vähensi sekin, että omien sanojensa mukaan hän ei koskaan kilpaillut kauniiden mallien töistä vaan erikoisten.
Saimi kertoo, että hän on nähnyt uransa aikana syömishäiriöihin sairastuneita ihmisiä, ja se on surullista. Hän pitää kuitenkin vääränä käsitystä siitä, että muotiala sairastuttaisi erityisesti. Kullakin alalla on omat vaatimuksensa, joiden kanssa eletään. Sairastua voi mäkihyppääjä, balettitanssija tai vaikka myyjä.
Omasta ruokasuhteestaan Saimi puhuu mutkattomasti. Hän kertoo syöneensä terveellisesti ja jättäneensä alkoholin, munkkirinkilät ja limut vähemmälle. Viime vuosina ruokavaliossa on korostunut entisestään lähiruoka, kuten sienet ja tuore kala. Sen kummempaa ravitsemusfilosofiaa hän ei tunnusta koskaan noudattaneensa.
Siitä huolimatta on olemassa aika, jolloin Saimin huhuttiin sairastuneen anoreksiaan. Kyse oli kuitenkin aivan muusta.
Tiiveimpien mallivuosiensa jälkeen Saimi teki kirjoitustöitä ja esiintyi tv-ohjelmissa. Saimin enkelit -sarjaa kuvattiin Milanossa. Hän sairastui matkalla niin vakavasti, että palasi Suomeen suoraan infektio-osastolle. Antibioottikuurista alkanut infektioiden hyökkäys johti parin vuoden sairaalakierteeseen.
Pitkään jatkunut epävarmuus siitä, mikä häntä vaivasi, oli raskasta. Synkimpinä hetkinä Saimi ajatteli, ettei hän ole ihmisenä mitään.
– Tajusin, ettei musta ehkä enää ole äidiksi, aviovaimoksi, ystäväksi. Eikä tietenkään ole enää työelämää. Mulle oli sanottu, että nähtävästi joudut työkyvyttömyyseläkkeelle.
Niinä hetkinä, kun Saimi ei ollut sairaalassa, hän yritti keskittyä pieniin lapsiinsa, vuonna 2006 syntyneeseen Kaspariin ja 2008 syntyneeseen Hektoriin. Lapset Saimi on saanut liikemies Thomas Hoyerin kanssa.
Lopulta Saimilla todettiin IgG-vasta-ainepuutos, joka tarkoittaa sitä, että hänen elimistönsä ei kykene tuottamaan tiettyjä vasta-aineita ja siten hänen vastustuskykynsä on tavallista heikompi. Diagnoosi oli helpottava siitä huolimatta, että kyse on parantumattomasta tilasta – tavallinen flunssa tai norovirus voi viedä Saimin uudelleen sairaalaan.
Kun pahin infektiokierre saatiin kuriin, Saimi palasi sinne, minne hän oli mielessään mennyt sairaalassa monta kertaa: Punkaharjulle, saunan laiturille.
Sopiva mittasuhde
– Täällä mä olen Jyken tyttö, enkä Saimi.
Saimi on asunut vakituisesti Punkaharjulla 2010-luvun alkupuolelta.
Pari vuotta sitten side paikkakuntaan sai uuden sävyn, kun hän osti miehensä kanssa kauniilla harjualueella sijaitsevan 1800-luvulla rakennetun roosanvärisen hotellin. Saimi on nyt Hotelli Punkaharjun johtaja.
– Tämä on sydämen asia, elämän ja kuoleman asia. Projekti ei koske ainoastaan hotellia, vaan koko Punkaharjua, koko Saimaan alueen matkailua. Sille yrittää antaa kaikkensa. Tinkimättä siitä, että olen lasten kanssa.
Saimin elämä pyöriikin tällä hetkellä hotellin, lasten ja puhujakeikkojen ympärillä. Suhde aviomies Thomasin kanssa on hiljattain mennyt karille, ja pariskunta on hakenut avioeroa. Hotelli tosin sitoo heitä yhä yhteen yrittäjinä.
Liiketoiminta on yrityksen alkutaipaleella ollut voimakkaan tappiollista, ja Saimi on selostanut monta kertaa julkisuudessa, kuinka historiallisen rakennuksen remonttikulut yllättivät ja matkailusesonki hyytyi talveksi.
Saimi kertoo, että herkkänä ihmisenä hän on joutunut kovettamaan itseään. Vaikeina hetkinä hän keskittyy tyrskyjen selvittämiseen, ei siihen, mitä ympärillä pauhataan.
Saimi sanoo, ettei hänellä ole käynyt edes mielessä laittaa hanskoja naulaan. Hän nostaa jälleen esiin muut henkilöt: hän näkee ympärillään rohkeita, idearikkaita ja pelkäämättömiä ihmisiä. Hän luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Tänä keväänä toiminta laajenee läheiselle Suomen Metsämuseo Lustolle, jonka ravintolan hotelliyritys ottaa haltuun.
– Epäonnistumisen pelko tässä maassa on niin järjetön, että ihmiset jättävät tekemättä asioita siksi, että ollaan niin äärettömän varovaisia.
Saimilla ei sitä rajoitetta ole, sillä hän on päättänyt ottaa jokaisesta päivästä irti kaiken, mitä sillä on tarjota. Hän sanookin olevansa niin onnellinen kuin tässä elämäntilanteessa voi olla.
– Mulla on niin ihania töitä ja kaksi tervettä lasta. Mitä äiti voi enempää pyytää?
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 2/2018. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.
