Piitu Lähdesmäki toipui loppuun palamisesta pehmein keinoin. Tärkeiksi nousivat ruokavalioremontti, mindfulness-harjoitukset ja päivittäiset tanssihetket. Terapiassa hän kohtasi viimein myös masennuksen taustalla olleet pelot ja surun.

MERI LIUKKONEN TEKSTI
SAARA AUTERE KUVAT

 Muutama vuosi sitten Piitu Lähdesmäki heräsi öisin viimeistään neljän viiden maissa. Uudelleen nukahtaminen tuntui mahdottomalta, vaikka hän oli koko ajan hirvittävän väsynyt.  

Ensin huolestui ystävä, kun Piitu huokaisi kesällä, että kunpa sattuisi vaikka onnettomuus ja hän saisi vihdoin levätä. Pysähdys tuli kuitenkin vasta syksyllä, kun hän kirjoitti saman toiveen esimiehelleen lähettämäänsä sähköpostiin.  

– Olin niin uupunut, etten edes tajunnut tehneeni niin, Piitu muistaa. 

Tiukka työtahti oli jatkunut jo pitkään, eikä hän ollut osannut oikein pitää kesälomaakaan. Kehitysjohtajan työ suomalaisessa pörssiyhtiössä olisi ollut jo itsessään riittävän vaativaa, mutta Piitu otti lisäksi ylimääräisiä työtehtäviä. 

Luettuaan viestin esimies lähetti hänet saman tien lääkäriin. Diagnoosi: keskivaikea masennus. Sairausloman pituus: aluksi kaksi viikkoa, lopulta yhteensä neljä kuukautta. 

Vasta sairauslomalla Piitu tajusi, kuinka hänen kehonsa oli jo pitkään huutanut häntä rauhoittumaan. Hän oli tottunut päivittäiseen ahdistukseen ja kuristuksen tunteeseen kurkussa. Vatsakin oireili vahvasti, jatkuva ripuli oli piinannut puolen vuoden ajan.  

– En voinut loppuaikana lähteä edes kotoa konttorille, koska jouduin käymään vessassa niin usein. 

 Mielihyvän lähteitä etsimässä 

Sairausloman aloittaminen herätti monenlaisia tunteita. Burnout tuntui vielä siedettävältä sanalta, masennus ei. Piitu ei halunnut syödä mielialalääkkeitä, vaikka sängystä nouseminen oli hankalaa. Hän pelkäsi niiden pahentavan entuudestaan reistailleen suoliston kuntoa. 

Hän ryhtyikin pohtimaan, miten voisi pehmein keinoin parantaa vointiaan. Hän oli jo ottanut yhteyttä mindfulness-ohjaajaan, jonka viikonloppukursseilla hän oli käynyt aiemmin. Mindfulnessissa harjoitellaan tietoista ja hyväksyvää läsnäoloa. 

– Sairauslomallani menimme yhdessä metsään ja teimme kahdestaan tunnin ajan erilaisia mindfulness-harjoitteita. Se oli minun mielialalääkkeeni, Piitu sanoo.  

Hän keksi myös omanlaisensa tavan liikkua. Jumppakurssi sai jäädä, sillä kotoa lähteminen tuntui kamalalta ja oikeastaan Piitu oli aina vihannut liikuntaa. Tai niin hän luuli, kunnes muisti, miten nuorempana lähti ystäviensä kanssa baariin ja tanssi siellä koko illan. Nyt Piitu kokosi soittolistan nuoruutensa hiteistä ja muista mieluisista kappaleista. Aluksi hän jaksoi tanssia muutaman minuutin ajan. 

– Muistan pari kuukautta myöhemmin sen kirkkaan hetken, kun ensimmäistä kertaa tuli hyvän olon tunne. Musiikki yhdistyi siihen vahvasti. Kappale oli Madonnan Jump. 

Yllättäväksi avuksi ja tueksi toipumisessa osoittautuivat kotona tassuttelevat kaksi kissaa, Vilkku ja Vilma. Kun Piitun piti alkuun nimetä edes yksi asia, joka toi hänelle mielihyvää, hän mainitsi kissojen silittämisen ja niiden leikkien seuraamisen. Kissat pitivät hänelle seuraa, ja Vilkku asettui lämmittämään emäntänsä kipeää vatsaa. Piitun mukaan Vilkku tekee edelleen samoin, jos Piitu kärsii vatsakivuista. 

Ruokavalio uusiksi 

Piitu alkoi myös tutustua yhä tarkemmin siihen, miten ravinto vaikuttaa kehoon ja mieleen. Ensimmäisen kerran hän oli pohtinut ruokavalion merkitystä teini-iässä, kun hänellä epäiltiin selkärankareumaa ja tuntemattomaksi jäänyt ihminen jätti postilaatikkoon lehtiartikkelin sen ja tärkkelyksen yhteydestä.  

Sitkeä ripulikin oli vaivannut jo kerran aiemmin. Viisi vuotta sitten puolestaan Piitu heräsi aamuyöllä niin pahoihin selkäkipuihin, että hän joutui ottamaan lääkettä ja siirtymään sohvalle nukkumaan. Hän päätti tuolloin jättää viljojen syömisen. Hän kokee ruokavaliomuutoksen olleen hänelle hyväksi, vaikka viralliset ravitsemussuositukset suosittelevatkin syömään täysjyväviljoja.  

– Myöhemmin olen ymmärtänyt, miten iso merkitys ruokavaliolla on myös mielen hyvinvointiin.  

Sairauslomalla hän alkoi todella etsiä sopivaa tapaa syödä. Hän luki tutkimuksia ja tarkkaili, millainen olo eri ruoista tuli. Terveelliseen syömiseen motivoi sekin, että suvussa moni on menehtynyt sydän- ja verisuonitauteihin.

Nykyään Piitu pyrkii syömään pääosin sen mukaan, minkä tietää olevan hänelle hyväksi. Esimerkiksi sokeri tuntuu aiheuttavan ihottumaa ja muutenkin sekoittavan elimistön toimintaa.  

– Suosin itsetehtyä, luomua ja lisäaineetonta ja syön mahdollisimman vähän tärkkelystä. Maidotonta ruokavaliota kokeilin, mutta sillä ei ollut minulle niin suurta merkitystä. Rakastan suklaata, mutta yritän välttää sitä. 

Alkukevään ajan Piitu on ollut sapattivapaalla ja pohtinut, mitä haluaisi seuraavaksi tehdä elämässään. Todennäköisesti se tulee olemaan jotain hyvinvointiin liittyvää. Hän haluaisi auttaa muita osin omien kokemustensakin pohjalta.  

Terapiasta apua 

Muiden keinojen lisäksi Piitun olo parani terapialla. Työterveyspsykologin kanssa jutellessaan hän ymmärsi, ettei elämässä ollut aikoihin ollut muuta sisältöä kuin työ. Kun vointi oli hieman parempi, aviomies järjestikin vaimolleen yllätyksiä, kuten ravintolaillallisia tai teatterikäyntejä ystävien kanssa. 

Piitu pääsi myös Kelan tukemaan psykoterapiaan. Vasta turvallisen ja hyvän terapeutin myötä hän alkoi huomata, miten paljon erilaiset katastrofiajatukset ja pelot olivat hallinneet hänen elämäänsä.  

– Kun mieheni lähti työmatkalle, saatoin usein seurata verkosta lentokoneen laskeutumista. Huolestuin, jos en saanut häntä kiinni, ja aloin etsiä verkosta uutisia lento-onnettomuudesta, Piitu kertoo esimerkkinä.  

Terapiassa hän pääsi vihdoin käsittelemään myös pelkojen taustalla ollutta surua. Piitu menetti molemmat vanhempansa ennen kuin hän ehti täyttää 30 vuotta. Ensin sairastui ja menehtyi äiti. Piitun veli asui tuolloin vielä vanhemmillaan, sillä hän ei selviä näkövamman ja MS-taudin takia yksin. Sitten isäkin sairastui ja kuoli. Piitu otti vastuun veljensä hoitamisesta, kunnes löysi tälle paikan hyvästä palvelukodista. 

Hän on menettänyt myös useita muita läheisiään. Erityisesti häntä järkytti se, kun hänen kummipoikansa menehtyi yllättäen alle vuoden ikäisenä. Piitu oli tuolloin lukiossa. 

– Lamaannuin joksikin aikaa, mutta se jäi käsittelemättä. Se on vaikuttanut todella paljon myöhemminkin. En voi saada lapsia, mutta olen myös vapaaehtoisesti lapseton. Kummipojan kuolema on saattanut osaltaan vaikuttaa siihen, etten halua omia lapsia, hän sanoo.  

– Pelkääminen oli minulla valmistautumista. Yritin valmistautua katastrofiin, vaikkei se ole mahdollista.

Kiitollinen pysähdyksestä 

Terapiassa Piitu oppi kohtaamaan surun sekä muut vaikeatkin tunteet ja ajatukset. Hän huomasi, kuinka jatkuva pelkääminen oli kuluttanut voimia – ja vaikuttanut kaikkeen kodin sisustuksesta lähtien. Hän oli ollut huolissaan siitä, miten kissoille käy, jos asunnossa syttyy tulipalo. Uuden sohvan piti olla sellainen, jonka alle kissat eivät pääse piiloon.  

Sama sohva ja samat kissat ovat kodissa edelleen, mutta Piitu on muuttunut. Nyt hän ei enää jännitä miehensä työmatkoja tai pelkää katastrofeja. Mindfulness ja alkuvuodesta päättynyt terapia ovat opettaneet myös armollisuutta itseään ja ajatuksiaan kohtaan.  

– Yksi tärkeimmistä oivalluksista oli se, että meillä voi olla ihan hullujakin ajatuksia päässä, niin hulluja, ettei niitä pysty edes kertomaan. On normaalia, että niitä tulee, mutta niiden mukaan ei tarvitse toimia.

Vatsa voi nyt enimmäkseen hyvin, niin kuin Piitu ylipäätään. Ruokavaliostaan hän pyrkii pitämään kiinni, mutta aina se ei onnistu. Viikonlopun herkuttelu muilla kuin itselle sopivilla ruoka-aineilla saattaa kostautua esimerkiksi univaikeuksina. Yksi valvottu yö ei kuitenkaan enää merkitse Piitulle sitä, ettei hän saisi enää ikinä unta. Olo on sen verran vakaa, etteivät tavallisen elämän takaiskut horjuta sitä liikaa. 

– Olen todella kiitollinen burnoutille. Se oli pakollinen pysähdys, jota ilman en nauttisi elämästäni nyt. On kauhistuttava ajatus, että olisin jatkanut sitä tahtia hautaan asti. Burnout oli kuitenkin niin rankka kokemus, että toivoisin muiden heräävän aikaisemmin, jos he voivat elämässään liian huonosti.

Piitu Lähdesmäki 

Perheeseen kuuluvat aviomies, aviomiehen lapset ja viisivuotiaat kissasisarukset Vilkku ja Vilma
Ollut aiemmin kehitysjohtajana pörssiyhtiössä, suunnittelee nyt uudenlaista uraa oivalluksiensa pohjalta
Nauttii neulomisesta, kasvimaan hoitamisesta mökillä, luonnossa liikkumisesta ja maalaamisesta
Kirjoittaa lasten satukirjaa mindfulnessista
38-vuotias, asuu Vantaalla

Tämä juttu on julkaistu alun perin Tunne & Mieli -lehden numerossa 2/2018. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.

Tilaa lehti