Ura hiihtäjänä on tarjonnut Aino-Kaisa Saariselle sekä ihania että ahdistavia hetkiä. Pahimmillaan stressi on lukinnut sekä kehon että mielen. Kun intohimoa huippu-urheiluun ei enää löydy, on aika valita uusi polku elämään. Se on jännittävä ja iloinen asia.
AINO HEIKKONEN TEKSTI
EEVA ANUNDI KUVAT
Aino-Kaisa Saarista ahdistaa niin, että rintaa puristaa. Hiihtäjä on juuri pudotettu ulos perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin kilpailusta, jonne starttaa neljä muuta suomalaista. Kyse on päämatkasta, Aino-Kaisan suosikista. Kunto on kaudella 2017 ollut nousujohteinen.
Valmentajan päätöksellä joukkueen kokenein urheilija jää ulos kilpailusta, joka hiihdetään seitsemän kilometrin päässä hänen kotoaan, tuttuakin tutummalla ladulla.
– Olen todella pettynyt ja surullinen, Aino-Kaisa kirjoittaa Facebook-sivulleen.
Viestijoukkueeseen hänet on kuitenkin valittu. Odotukset ovat kotiyleisön edessä korkealla.
Aino-Kaisan hartioilla painaa hirveä taakka, joka tuntuu suorastaan salpaavan koko hiihtokyvyn. 20 vuoden urheilu-uran jälkeen Aino-Kaisa ei tiedä, miten pitäisi toimia.
Pelottaa.
Viimeinen lähtö
Lahden MM-kisoista on nyt aikaa reilu vuosi. Niitä seuranneella kaudella Aino-Kaisa on hiihtänyt viimeiset olympialaisensa ja maailmancupin lähtönsä. Suomenmestaruuskilpailuissa Taivalkoskella hän saapui maaliin käsi kädessä Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen kanssa. Nuoremmat hiihtäjät halusivat näin muistaa kilpauransa päättävää hiihtäjää.
Hieno ura on ollutkin. Aino-Kaisa on voittanut kymmenen maailmanmestaruus- ja viisi olympiamitalia aikuisten sarjoissa.
Viimeistä kauttaan hän kuvailee henkisesti raskaaksi. Kotona häntä matkoilta on vartonut 2-vuotias Amanda.
Vielä edellisellä hiihtokaudella koko perhe reissasi Aino-Kaisan kilpailumatkoilla mukana. Tämä oli mahdollista, sillä Aino-Kaisan mies Tom piti vanhempainvapaata. Vuosi sitten Tom palasi töihin. Amanda meni perhepäivähoitoon 1-vuotiaana, kun Aino-Kaisa aloitti treenikauden.
– Meillä ei ole eroteltu, kumpi on parempi tai oikeampi vanhempi, kenen kanssa lapsen pitäisi olla. Lähdin ajattelemaan asiaa Amandan kannalta. Hänen on hyvä olla kotona.
Siksi tytär ei reissannut äitinsä kanssa. Erossa oleminen on ollut äitiyden ja huippu-urheilun yhdistämisessä vaikeaa.
Aino-Kaisan perhealbumista löytyy valokuva, jossa hän ja kaksoissiskonsa Maija pötköttävät vauvasängyssä käsissään pienoissukset. Ikää kaksosilla on joitakin kuukausia. Toisessa valokuvassa tytöt seisovat Järvisen suksilla kaksivuotiaina.
Vaikka vanhemmat ovat ilmiselvästi tuupanneet Aino-Kaisaa ladulle jo pienestä saakka, hän kokee tehneensä lajivalintansa itse. Hän arvelee, että jos häntä olisi painostettu hiihtämään, se olisi loppunut siihen.
Aino-Kaisa kuvailee rakastaneensa hiihtoa alusta loppuun. Kuusivuotiaana hän meni hiihtokouluun. 11-vuotiaana hän voitti piirimestaruuskisoissa vuotta vanhempien tyttöjen sarjan. Myös kaksoissisko Maija hiihti, ja vuoteen 1999 saakka kaksosten hiihtourat kulkivatkin samoja latuja.
Lopulta Maija valitsi toisin. Vain Aino-Kaisasta tuli ammattiurheilija.
Aino-Kaisa kertoo, että hän ei koskaan ole pitänyt itseään erityisen lahjakkaana hiihtäjänä, mutta on aina ollut kova tekemään töitä. Lisäksi hän on uskonut itseensä. Hänen on kuitenkin vaikea sanoa, mistä määrätietoisuus ja itseluottamus ovat pohjimmiltaan ovat kummunneet. Ainakin onnistumiset oikeissa paikoissa ovat auttaneet.
Kovan työnteon kääntöpuolena on ollut armottomuus itseä kohtaan.
– Osaan vetää itseni tosi tiukille ja todella väsyksiin, hän sanoo.
Näin kävi, kun Aino-Kaisa pääsi Suomen hiihdon A-maajoukkueeseen vuonna 2001. Jossain vaiheessa harjoituskausi suistui väärille raiteille ja rasitus kasvoi liian kovaksi. Siitä huolimatta hän lähti Italiaan harjoittelemaan yli 3000 metrin korkeudessa sijaitsevalle jäätikölle. Aino-Kaisa kuvailee, että elimistö meni sekaisin ja sen jälkeen myös pää. Kyse oli urheilijoille varsin tyypillisestä tilanteesta, niin sanotusta ylikunnosta – tai alipalautumisesta. Kilpailukaudesta tuli selviytymistä.
Myöhemmin, vuosina 2009 ja 2010 Aino-Kaisalla oli kuukautisten kaltaista ylimääräistä verenvuotoa. Sellaista voi ilmetä, kun fyysinen tai psyykkinen stressi on kovaa. Vancouverin olympiakisoissa hän oli ajautunut tilaan, jossa oli lääkärin arvion mukaan sairastumassa ”näillä näppäimillä”.
Aino-Kaisa pohtii, että mitä syvemmälle väsymykseen menee, sitä vaikeampi on hahmottaa rajaa tavanomaisen ja huolestuttavan väsymyksen välillä. Pohjalla käyminen onkin tarjonnut hänelle mahdollisuuden havaita näitä raja-aitoja itsessään. Siksi hän ei ajattele, että jotakin olisi pitänyt tehdä toisin.
Vaikeat kaudet ovat auttaneet tekemään uran kannalta hyviä päätöksiä. Vuonna 2002 Aino-Kaisa vaihtoi valmentajaa.
Hän oppi myös hieman hölläämään. Esimerkiksi vuonna 2009 hän vielä harjoitteli mykoplasmaan sairastumisen jälkeen. Nykytiedoilla hän pitäisi parin viikon treenitauon.
– Ehkä vanhempana on asteen helpompi olla armollisempi itselleen. Ymmärtää sen, että harjoituspohjaa on, ja jos harjoitus jää väliin tai se täytyy korvata kevyemmällä, on ihan ok tehdä niin.
Uransa viimeisinä vuosina hän täydensi tiimiään henkisellä valmentajalla.
Aino-Kaisa näkee itsekurin myös voimavarana. Hän on pystynyt noudattamaan pilkuntarkkoja harjoitusohjelmia ja hallitsemaan kisasuorituksia. Uransa huippuhetkeksi hän nostaa maailmanmestaruuden Liberecissä vuonna 2009.
– Olen ollut vähän kuumakalle ja hermoilijatyyppi. Silloin pystyin hallitsemaan sen ja tekemään kauden parhaan suorituksen juuri oikealla hetkellä. Se kantaa pitkälle. Jos on kerran pystynyt tekemään sen, pystyy sen tekemään uudestaankin.
Niin, kuumakalle. Aino-Kaisa tunnetaan suorasukaisista mielipiteistään. Hän sanookin, että on ottanut uransa varrella kantaa poikkeaviin asioihin, ja se on voinut raivostuttaa joitain ihmisiä.
– Koen, että suurimmaksi osaksi ihmiset tykkäävät siitä, että olen avoin ja rehellinen, Aino-Kaisa sanoo.
Hän arvelee, että aktiivinen keskustelun herättely kantaa myös hiihtouran jälkeen. Hän on saavuttanut sen ansiosta verkostoja, joiden kautta hän on jo saanut useampia tulevaisuuteensa liittyviä tarjouksia. Aino-Kaisa on valitsemassa polkua, jolla jatkaa tästä eteenpäin. Hän näkee, että elämän paras aika on tulossa, ja se on jännittävä ja iloinen asia.
– Uskon, että tämäkin ratkaisu tulee sydämestä ja on oikea, kun kuuntelen rauhassa itseäni.
Nyt Aino-Kaisan elämässä on tärkeämpiä asioita kuin hiihto. Vaikkapa se, että hän voi touhuta rauhassa Amandan kanssa miettimättä seuraavaa treeniä.
– Jos intohimoa ei löydy niin palavana, muutamat prosentit jäävät puuttumaan ja se kertautuu. Silloin kisoissakaan ei pysty parhaaseen.
Päästä irti pahasta
Pelottaa.
Uransa pahimman pettymyksen jälkeen, ennen Lahden MM-viestiä, Aino-Kaisa päättää lähteä lenkille, kuten muulloinkin tilanteissa, joissa asiat tuntuvat olevan jumissa. Sekä luonnossa oleminen että juokseminen on aina ollut hänelle tärkeää. Juostessa mielen voi vain antaa olla ja mennä.
Yhtäkkiä hänen päässään alkaa pyöriä säe Isä meidän -rukouksesta – siitä huolimatta, että hän ei ole erityisen uskonnollinen ihminen.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
Aino-Kaisa ajattelee, että hänen täytyy päästää irti pahasta. Olo kevenee ja taakka putoaa jonnekin lenkkipolun varrelle.
Suomi saa viestissä pronssia. Aino-Kaisa ajattelee, että hiihtäminen on niin ihanaa, että hän haluaa tehdä sitä maailman tappiin asti.
Vuotta myöhemmin Lahden hiihtostadionilla maailmancupin kilpailussa Aino-Kaisa vetää suuta viivaksi, jotta häntä ei alkaisi itkettää jo lähdössä. On sykähdyttävää, kun kotiyleisö kannustaa viimeistä kertaa valtavalla voimalla.
Hiihto on yhä ihanaa, mutta hän ei halua jatkaa sitä huipulla. Seuraava elämä kutsuu enemmän.
Jutun lähteenä on hyödynnetty Aino-Kaisan haastattelun lisäksi myös Pekka Holopaisen kirjoittamaa Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot -kirjaa (Teos 2016). Lue Aino-Kaisan pidempi haastattelu Tunne & Mieli -lehden numerosta 3/2018. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.
