Tutkimuksen ansiosta skitsofrenian hoitoa voidaan kehittää ja kohdentaa oikein. Psykiatrian erikoislääkäri, dosentti Erika Jääskeläinen ajattelee, että lääkkeitä voidaan vähentää merkittävästi kiinnittämällä huomio kokonaisvaltaiseen hoitoon.

MARJAANA ROPONEN TEKSTI
TIMO HEIKKALA KUVA

Erika Jääskeläisen ura skitsofreniatutkimuksen parissa alkoi sattumalta. Suorittaessaan Oulun yliopistossa lääketieteen syventäviä opintoja hänellä ei juuri ollut tietoa sairaudesta, jonka parissa alkoi työskennellä. Sattumalta valikoitunut tutkimuskohde on osoittautunut vuosien aikana monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi.

Oulun yliopistossa on käytössä ainutlaatuinen syntymäkohorttiaineisto: Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden ihmisten tiedot terveydentilasta ja elinoloista aina sikiöajasta aikuisuuteen. Sen avulla on saatu tietoa muun muassa skitsofrenian puhkeamisen syistä ja lääkehoidon vaikutuksista.

Tällä hetkellä Jääskeläinen on erityisen kiinnostunut maailmalla jo laajemmin tunnetusta toipumisorientaatioajattelusta. Siinä on oireiden poistamisen sijaan merkityksellistä parantaa on ihmisen toimintakykyä ja osallisuutta yhteiskunnassa sekä mahdollisuuksia mielekkääseen elämään. Henkilön omat näkemykset ovat tässä ajattelutavassa merkittävässä roolissa: on selvitettävä, mitä sairastunut itse arvostaa elämässä ja mitä toipuminen hänelle tarkoittaa.

− Skitsofrenia ei nykytiedon mukaan ole aina elinikäinen sairaus, kuten joskus on ajateltu. Skitsofreniaan
sairastunut voi toipua elämään mielekästä elämää aivan kuin johonkin muuhunkin krooniseen sairauteen sairastunut, Jääskeläinen kertoo.

Skitsofreniaan sairastuneilla on Jääskeläisen mukaan paljon enemmän potentiaalia kuin usein ajatellaan. Oulun tutkimusaineistosta on pystytty osoittamaan muun muassa, että skitsofreniaan sairastunut voi toipua työkykyiseksi. Jääskeläisen mukaan oikein kohdennetulla kokonaisvaltaisella hoidolla, johon kuuluvat lääkehoidon lisäksi riittävät psykososiaaliset hoitomuodot, esimerkiksi kognitiivinen käyttäytymisterapia ja erilaiset toiminnalliset terapiat, ihmisen toimintakyky voi säilyä hyvänä.

− Elämä voi olla monin tavoin mielekästä. Ongelmaksi muodostuvat yhteiskunnan asenteet. Sairauden aiheuttama leima on edelleen suuri, ja valitettavan usein pullonkaulaksi muodostuu työelämään siirtyminen tai palaaminen.

KESKUSTELU LÄÄKKEISTÄ

Skitsofrenian hoidossa on pitkään keskusteltu psykoosilääkkeiden merkityksestä. Lääkekeskustelu on ymmärrettävää. Vaikka psykoosin uusiutumisjaksoja estävien lääkkeiden käyttö suurella annoksella voi tuoreimpien tutkimusten mukaan liittyä muun muassa heikompaan kognitioon, esimerkiksi muistin ja oppimisen heikentymiseen, myös jokainen uusi psykoosi voi heikentää kognitiota. Tasapainoilu riittävän lääkityksen kanssa ei ole helppoa.

Kiistely lääkemääristä on Jääskeläisen mukaan turhaa niin kauan kuin muuta hoitoa ei pystytä tarjoamaan
riittävästi eikä tuoreinta tietoa skitsofreniasta ole riittävän laajasti hoitohenkilökunnan saatavilla. Hän kertoo
saaneensa nuorena tutkijana satikutia siitä, että suositteli lääkkeiden määrien vähentämistä tai lopettamista
kokonaan.

− Mielenterveyskeskusten lääkärit nousivat ymmärrettävästi vastarintaan. He kertoivat, ettei heillä ole riittävästi
resursseja seurata potilaiden vointia ja ilman lääkkeitä psykoosit uusiutuvat. Pulma onkin juuri tässä. Psykoosilääkkeen annosta voitaisiin saada pienennettyä merkittävästi keskusteluavulla ja riittävillä ja riittävän pitkillä hoitokontakteilla, mutta tähän ei usein ole nykyisessä hoitosysteemissä mahdollisuutta.

Enää Jääskeläinen ei patista lopettamaan lääkehoitoja. Psykoosilääkkeiden merkitystä tärkeänä osana
skitsofrenian hoitoa ei ole syytä vähätellä, mutta lääkityksen tarve on yksilöllinen. Esimerkiksi Pohjois-Suomen
vuoden 1966 tutkimusaineistossa noin 20 prosenttia skitsofreniaa sairastavista pärjäsi ilman psykoosilääkkeitä.

Jääskeläinen kannustaa lääkäreitä pohtimaan lääkkeiden hyötyjä ja haittoja yhdessä potilaan kanssa ja etsimään
pienimmän mahdollisen riittävän annoksen. Lääkärinä hän tietää, että potilas voi myös pelätä lääkkeestä luopumista ja murehtia selviytymistään ilman lääkkeitä. Pelot voivat olla yhteydessä muun tarjolla olevan hoidon vähäisyyteen.

− Olen vakuuttunut, että jos skitsofreniaa sairastaville henkilöille olisi tarjolla riittävä määrä psykososiaalista hoitoa ja pysyvä, turvallinen hoitokontakti, sairauden ennuste paranisi ja psykoosilääkkeiden annoksia voitaisiin joidenkin potilaiden kohdalla laskea huomattavasti.

PITKÄKESTOISTA HOITOA KEHITETTÄVÄ

Siitä, miten skitsofrenian kokonaisvaltainen hoito Suomessa toteutuu, ei ole olemassa tutkimustietoa. Tiedetään kuitenkin, että hoidon toteutumisessa on paljon alueellisia eroja. Esimerkiksi kognitiivista käyttäytymisterapiaa ei ole skitsofrenian hoitoon riittävästi tarjolla ainakaan Pohjois-Suomessa.

− Varhaiseen psykoosin tunnistamiseen ja ensi kertaa psykoosiin sairastuneiden hoitoon on satsattu koko Suomessa
paljon ja siinä on menty eteenpäin. Se on hienoa. Seuraava askel olisi miettiä, miten parannetaan niiden hoitoa, joilla psykoosit uusiutuvat ja miten nekin potilaat, joiden skitsofrenia on asteeltaan vaikeampi, saisivat
laadukasta hoitoa riittävän pitkään.

Esimerkki tulevaisuuden monipuolisista hoitokeinoista on mobiilisovellus, joka on tarkoitettu avuksi niille, joilla muut skitsofrenian hoitokeinot eivät ole olleet riittäviä. Sitä on kehitetty ja testattu EU-projektissa.

Sovelluksen avulla lääkärit ja hoitajat saavat ajantasaista tietoa potilaan voinnista ja potilas saa tarvittaessa nopeasti yhteyden hoitohenkilökuntaan.

− Mobiilisovellus ei korvaa ihmistä, mutta se voi olla tulevaisuudessa yksi osa pitkäaikaishoidon kokonaisuutta. Projektiin osallistuneet potilaat kolmesta eri maasta ovat kokeneet sovelluksen hyvänä.

TUTKIMUSTIETO TUO TOIVOA

Edelleen vuosien tutkimustyön jälkeen Jääskeläinen on innoissaan skitsofrenian tutkimisesta.

− Kun mietimme, miten syöpähoidot ovat viimeisten vuosien aikana kehittyneet, en ollenkaan epäile, ettei skitsofrenian hoito voisi kehittyä samalla tavalla. Riskitekijöitä tutkimalla on jo nyt saatu arvokasta tietoa, joka auttaa ennaltaehkäisevässä työssä. Sikiöaikaiseen hyvinvointiin, neuvolatyöhön ja lasten varhaisen psyykkisen oireilun tunnistamiseen satsataan nyt jo.

Tutkitun tiedon avulla ymmärrys skitsofreniasta lisääntyy ja hoitoja voidaan kehittää edelleen. Samalla sairaudesta toipumisen ennuste paranee. Tieto auttaa myös vähentämään sairauteen liittyvää stigmaa. Ja kun stigma pienenee, skitsofreniaa sairastavien osallisuus yhteiskunnassa vahvistuu.

Kehitystä tukee huomion siirtäminen pelkästä oireiden poistamisesta ihmisen henkilökohtaiseen kokemukseen mielekkäästä elämästä ja osallisuudesta yhteiskuntaan. Silloin sairaus ei määritä ihmisen koko identiteettiä.

Suomessa ja Oulussa on Jääskeläisen mukaan hyvä tutkia skitsofreniaa.

− Suomalainen skitsofreniatutkimus on maailmanlaajuisesti arvostettua. Rahoitusten kanssa on vain aina tiukkaa. Paljon, paljon enemmän pitäisi panostaa ja laajentaa tutkimuskenttää mielenterveyden tutkimuksessa.

 

ERIKA JÄÄSKELÄINEN

• Psykiatrian erikoislääkäri, psykiatrisen epidemiologian dosentti, elinikäisen terveyden tutkimusyksikkö, lääketieteellinen
tiedekunta, Oulun yliopisto
• Duodecimin nuoren tutkijan palkinto vuonna 2017
• Merkittävimmät rahoittajat viime vuosilta: Suomen Akatemia, Sigrid Juséliuksen Säätiö, Brain & Behavior Research Foundation, EU/Horizon 2020

Tämä juttu on osa Mieli & tieto -juttusarjaa, ja se on julkaistu alun perin Tunne & Mieli -lehden numerossa 2/2018. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.

Tilaa lehti