Koneellakin voi kohdata kauniisti
2.11.2018
Se kaappaa kaiken ajan, pilaa unet ja etäännyttää perheenjäsenet toisistaan. Tulee someniska ja silmät kärsivät sinisestä valosta. Laitteistuneesta arjesta purnataan paljon, mutta on se myös tuonut mukanaan ihan verrattomia tapoja kohdata hyviä tyyppejä.
Minulla on viha–rakkaussuhde laitteiden äärellä ähräämiseen. En aina osaa suitsia varsinkaan sosiaalisten medioiden käyttöäni. Sekalaiseen surffailuun tarpeettomien juttujen viettelemänä hukkuu älytön määrä aikaa, mutta toisaalta olen saanut verkosta myös vietävästi apua erilaisissa elämäntilanteissa. Pulmat, kuten ratkaisutkin, löytyvätkin välineiden sijasta käyttäjistä.
Olisipa tylsää elää vielä sulkakynien ja kirjekyyhkyjen aikaa. Toimittajan ja kirjailijan työt olisivat tietysti kertakaikkiaan tuskaista rypistämistä pergamenttikääröjen ääressä, mutta tiukkaa tekisi henkisen jaksamisenkin kanssa. Olen saanut näppäimistön kautta helpotusta ja iloa monen monituisissa käänteissä.
Kolumnisti Ani Kellomäki on toimittaja-käsikirjoittaja ja kahden lapsen äiti Hämeenlinnasta. Hän on kirjoittanut kirjan Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta. Kuva: Riikka Kantinkoski
Kun 18 vuotta sitten tulin ensimmäistä kertaa äidiksi, löytyi verkosta nuorelle odottajalle tarpeellinen vertaisryhmä ihan ensimmäisistä kaikille avoimista verkkokeskusteluryhmistä. Tällä hetkellä taas kuulun asuinalueeni naapurustoryhmään, joka saa lähitienoon tuntumaan kotoisammalta ja turvallisemmalta.
Pulmat, kuten ratkaisutkin, löytyvätkin välineiden sijasta käyttäjistä.
Viime keväänä perustin Facebookiin Hämeenlinnan Limukerhon, jonka avulla löydän alkoholittomasta aikuisseurasta kiinnostuneita kotikaupunkini asukkaita vaikka lautapeliseuraksi yksinäisyyttä torjumaan. Teinien vanhempien omassa ryhmässä pohdimme arjessa vastaantulevia kasvatustilanteita. Kaikki tämä olisi ollut työn takana löytää ilman läppäriä ja verkkoyhteyttä.
Toistakymmentä vuotta harrastamani bloggaaminen on toiminut päiväkirjana ja ajatusten jakamisen alustana. Sen merkinnöistä hahmotan ajan kulua, mutta myös opin jatkuvasti lisää ihmisyydestä. Kun nelisen vuotta sitten rohkaistuin blogissani miettimään lapsuudenperheissä tapahtuvan liikajuomisen seurauksia, sain hetkessä todistuksen verkkovertaistuen voimasta. ”Enkö mä olekaan ainoa hullu”, kirjoitti eräs Kokovartalofiilis-blogini lukija, kun tunnisti hankalat tunteeni tekstistäni, ja pian joukkoon liittyi tuhansittain muita. Yhtäkkiä olikin ihmisiä, jotka olivat halukkaita ihmettelemään tätä elämää yhdessä. Kaikki me luulimme olleemme ajatustemme armoilla yksin.
Näppäimistön välityksellä on joskus helpompi puhua herkistä asioista. Kasvottomuus ja nimettömyys vapauttavat tietysti myös huutelemaan rumia, mutta ne tarjoavat mahdollisuuden paljolle kauniillekin. Vaikka varsinkin vanhempi polvi pitää joskus digitaalista läheisyyttä vähempiarvoisena ja ehkä epäilyttävänäkin, ihan samaa sosiaalisuutta laitteiden kautta tapahtuva kohtaaminen oikeasti on: yritystä tulla yhteyteen ja tajuttavaksi. Välineellä on lopulta varsin vähän väliä.
Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.
