Kun Elina Hiltunen masentui, hän piilotteli asiaa työnantajaltaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän puhuu vakavasta, toistuvasta masennuksestaan kuin migreenistä ja tahtoo kitkeä ajatusta siitä, että masennus olisi vain tahdosta riippuva tila.
TEKSTI AINO HEIKKONEN
KUVAT EEVA ANUNDI
Elina Hiltunen uskoo siihen, että kaikella on tarkoitus. Näin siitä huolimatta, että tulevaisuudentutkijana ja tietokirjailijana hän vannoo tutkitun tiedon nimeen. Hän täsmentääkin, että tarkoitus ei ole ennalta määrätty asia, vaan merkityksen asioille voi rakentaa itse.
Omien elämäntapahtumiensa valossa Elina voisi ajatella kyynisemminkin. Mutta ei, hän kertoo vaiheistaan rauhallisesti ja analyyttisesti. Hänelle vain kävi näin.
Ensimmäisen kerran Elina sairastui masennukseen jo opiskeluaikana. Erityistä syytä Elina ei pysty sairastumiselleen erittelemään. Samalla tavalla hän sairastui migreeniinkin: se vain puhkesi. Masentuminen tuntui siltä kuin olisi syöksynyt pimeyteen, jossa hänestä tuli vain tyhjä kuori.
Kriisit veivät syvemmälle
Sen Elina hahmottaa kyllä tarkkaan, miten elämän kriisit syvensivät masennusta.
Ensimmäisellä kerralla hän paloi loppuun. Elina työskenteli assistenttina Kauppakorkeakoulussa. Samaan aikaan hän puursi jatko-opintoja ja väitöskirjaa. Kun jonkin aikaa oli kulunut päivisin töissä, iltaisin opinnoissa ja viikonloppuisin kurssitöissä, raja tuli vastaan.
– Jälkeenpäin mietin, että olisi ollut ihme, jos en olisi sairastunut silloin. Se oli vain liian rankkaa.
Elettiin 1990-lukua, jolloin masennukseen liittyvä häpeä oli kenties vielä raskaampi kantaa kuin nykyisin. Harvat julkisuuden henkilötkään olivat kertoneet omista mielenterveysongelmistaan. Elinakin vaikeni. Hän oli menossa suunniteltuun leikkaukseen ja tsemppasi itseään jaksamaan siihen asti.
– Siellä sanoin lääkärille, että olen niin väsynyt, että en jaksa tehdä töitä.
Hän sai tavallista pidemmän sairausloman. Myöhemmin sen syy vaihtui leikkauksesta masennukseen, ja poissaolo jatkui pätkissä eteenpäin. Elina söi masennuslääkkeitä ja aloitti myös terapian.
Töissä asiasta ei sen kummemmin keskusteltu. Kun Elina voi paremmin, hän palasi työpöydän ääreen kuin uupumusta ei olisi ollutkaan.
– Lääkkeet vaikuttivat nopeasti ja mä pääsin takaisin ihan normaaliin elämään.
Kunnes: Elina tuli raskaaksi ja sai keskenmenon. Hän alkoi kieltäytyä lääkkeistä. Jälkikäteen Elina hahmottaa, että lääkkeiden vieroksunta liittyi sairauden kieltämiseen. Ennemmin kuin sairas hän ajatteli olevansa huono ihminen. Eivät lääkkeet auta siihen.
Lääkkeiden ja terapian yhdistelmän Elina näkee parhaana yhdistelmänä masennuksen hoitoon. Silloin, kun tilanne on synkimmillään, elämäntapahtumien käsitteleminen voi hänen kokemuksensa mukaan viedä vielä syvemmälle. Siksi lääkkeitä tarvitaan myös terapian avuksi.
Itse Elina otti lääkkeet takaisin, kun aviomies suunnilleen pakotti hänet syömään niitä. Kului muutama kuukausi, ja hän meni takaisin töihin.
– Tein sen mokan, että kun alkoi mennä hyvin, lopetin taas lääkkeet.
Elina sairastui jälleen masennukseen. Eläkkeellä oleva äiti hoiti tytärtään ja kävi lähes päivittäin hänen luonaan.
Elina oli myös uudelleen raskaana. Äiti lähti Elinan mukaan ultraääneen Kätilöopistolle. Seuraavana päivänä äitiä ei yhtäkkiä ollut. Hän kuoli äkillisesti.
Elina syöksyi entistä syvemmälle tyhjyyteen. Mies ohjasi shokissa olleen Elinan lääkäriin, kun hän ei itse olisi pystynyt sinne menemään.
– Parempaa miestä saa hakea. Parisuhteen laatu mitataan kriittisissä tilanteissa, Elina sanoo nyt.
Toipuminen alkoi tutulla kaavalla: ensin lääkkeet. Elinalle oli jäänyt mieleen, että äiti oli ennen kuolemaansa todennut, että tyttären pitäisi taas aloittaa masennuslääkkeet. Ristiriitaista kyllä, Elina löysi äidin kuolemasta halun parantua.
– Tein sen mutsin takia. Koska kuolema oli ollut itselle niin rankkaa, ajattelin, että mun täytyy olla hyvässä kunnossa, kun mulle tulee lapsi.
Terapiassa Elina kävi noin kolme vuotta. Masennuslääkkeitä hän on syönyt 16 vuotta, eikä hän aio lopettaa. Elina ajattelee masennuslääkkeistä samalla tavalla kuin mistä tahansa muusta pitkäaikaisesta lääkityksestä: se on hänen hoitonsa.
– Olen syntynyt tosi onnelliseen aikaan, kun sairauteeni on lääkitys. Muutamia vuosikymmeniä aiemmin olisin voinut olla lobotomiapotilaana. Mulla on käynyt aika hyvä tuuri.
Henkilökohtaisesta ammatilliseksi
Masennuksesta tuli Elinalle henkilökohtaisen kokemuksen lisäksi myös ammatillinen aihepiiri, kun häntä pyydettiin kirjoittamaan aiheesta kirja.
Aiemmin Elina on kirjoittanut sivukaupalla tulevaisuudesta: kuluttajatrendeistä, teknologiasta, ennakoinnista ja yrityksistä. Mutta löytyypä julkaisuista ihan jotain muutakin, kuten lasten ohjelmointikirjoja ja pehmoeläinten virkkausoppaita.
– Mä oon niin vapaa sielu, että mä en pysty olemaan missään kahdeksasta neljään -duunissa, Elina sanoo ja nauraa.
Yrittäjänä hän voi tehdä töitä laidasta laitaan. Hän on työskennellyt isoissa organisaatioissa, kuten Finprolla ja Nokialla, mutta valinnut sitten urapolkunsa toisin. Kirjoittamisen lisäksi hän luennoi.
Masennuksesta selviää! -kirjan (Docendo 2018) tekemistä hän pohti jonkin aikaa. Hän tiesi, että sen ilmestyessä hänen taustansa tulisi julkiseksi.
– Toisaalta, kun yrittäjänä olen mukana bisnes- ja organisaatiomaailmassa hyvin paljon, erityisesti siellä näistä aiheista on tärkeää puhua. Siellä, jos jossain, masennus on tabu.
Lopulta Elina ei ottanut urakkaa yksin itselleen, vaan kirjoitti kirjan yhdessä nimikaimansa, tuottaja Elina Hiltusen kanssa. He olivat tavanneet aiemmin työn kautta.
Elina sanoo, että kirjan tavoitteena on edistää tutkitun tiedon leviämistä ja saada kitkettyä ajatusta siitä, että masennus olisi vain jokin tahdosta riippuva tila.
– Pahimmillaan ajatellaan, että heikot sortuu elon tiellä. Se on ihan naurettava ajatus.
Hän pohtii, että kun masennusta ei nähdä sairautena, myös lääkekielteisyydelle on tilaa. Hänellä itsellään asiaan vaikuttivat myös raskaudet, joiden vuoksi hän ei olisi halunnut syödä lääkkeitä. Kuitenkin hän kokee, että on voinut olla parempi äiti kahdelle lapselleen lääkkeiden kanssa kuin ilman – eivätkä lääkäritkään suositelleet lopettamaan lääkkeitä raskauksien aikana.
Nyt hän kutsuu aiempaa lääkevastaisuuttaan lääkkeiden kanssa pelleilyksi. Sekä hän itse että hänen läheisensä olisivat päässeet paljon helpommalla, jos hän olisi alusta saakka hyväksynyt sen hoidon, joka hänen masennukseensa tepsi.
Oma tulevaisuus näyttää tasapainoiselta
Tulevaisuudentutkijana Elina tarkkailee muutosta ympärillään uteliaana. Mielenterveyden ongelmien kohdalla hän näkee valoa esimerkiksi nuorissa. Häpeä on vähentynyt. Elinalle oman taustan paljastaminen julkisesti kirjan mukana oli iso juttu, mutta teini-ikäisiltä lapsiltaan hän sai kuulla, että tänä päivänä asia ei ole niin erikoinen.
– Lapset olivat ihan, että mitä sä oikein tuollaista pohdit.
Toisaalta hän näkee hoitojen kehittyvän teknologian mukana. Sellaisiakin ihmisiä, joita ei aiemmin ole voitu auttaa perinteisin lääkkein ja psykoterapioin, pystytään nyt hoitamaan esimerkiksi hermostoa säätelevillä neuromodulaatiohoidoilla.
Itseään Elina kutsuu teknologiafriikiksi. Kirjaa kirjoittaessaan Elina kokeili Woebot-nimistä sovellusta, joka on tekoälyyn perustuva chat-robotti masennuksen ja ahdistuksen kanssa eläville. Kokeilemista odottaa myös farmakogeneettinen testi, jossa posken limakalvolta pyyhkäistävän näytteen avulla on mahdollista tutkia eri lääkeaineiden sopivuutta itselle. Elina pohtii, että jos tulevaisuudessa sopivia lääkkeitä voidaan selvittää yhdellä testillä, hoito voi olla nykyistä kivuttomampaa. Esimerkiksi erilaisten masennuslääkkeiden kokeileminen voi nykyisin viedä pitkän ajan ja aiheuttaa monenlaisia sivuvaikutuksia.
Elinalla itsellään oli masennuslääkkeiden kohdalla onnea, sillä hänellä ne osuivat kerralla oikeaan. Juuri niiden ansiosta hän näkee oman tulevaisuutensa tasapainoisena – ellei nyt jotain todella ikävää satu.
Tähänastiset vaikeudet hän on pyrkinyt kääntämään myönteisiksi. Niin hän on pystynyt määrittelemään tarkoituksen kaikelle kokemalleen.
– Masennuksesta ajattelen niin, että olen kokenut sen siksi, että pystyn puhumaan siitä.
Ja jos edes yksi ihminen saa hänen kirjastaan tai kokemuksestaan apua, niin avautuminen ei ole ollut turhaa. Toivoa nimittäin on.
Juttu on ensin julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 5/2018. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.
