Ehditkö olla luova?
16.4.2019
Olen elänyt luovalla työllä 22 vuoden ajan. Luovana oleileminen on siis elinkeinoni, ja siihen liittyy ristiriitaisia tunteita: on vaikeaa olla hirvittävän luova tosi tympeän toimeksiannon äärellä, mutta toisaalta en tahtoisi tehdä mitään muutakaan, sillä useimmiten rakastan työtäni täysillä.
Karsastan luovuuden mystifiointia. Sellaiset luovan työn hetket, joissa seistään sivellintä tuijotellen tai sulkakynää ohimoon raapien kuuluvat elokuviin. Todellisuudessa luovuus on jotakin paljon vähemmän eeppistä. Ihan tavallista. Työtä töiden joukossa. Luovuudelle täytyy kylläkin luoda oikeanlaiset olosuhteet, mutta nekään eivät liitty retriittimökkeihin ranskalaisen viinitilan keskellä laventelin kukinta-aikaan, vaan ennen kaikkea siihen, että löytää sekä suitset että letkeän laukan oikeaan aikaan.
Tarvitsen luovan mielentilan säilyttämiseksi esimerkiksi reilun annoksen tylsistymistä. Some on sen pahin vihollinen. Jos syydän ilmoille silppuista lyhyttä, en pysty kirjoittamaan pitkää ja merkityksellistä. Jos tuhlailen sanojani jatkuvasti virtuaalivirtoihin, eivät ajatukseni ehdi tekeytyä ja kehittyä. Niinpä kun kirjoitan kirjaa, laitan somet säppiin. Suljen pois ärsykkeet, joita en osaa kohtuukäyttää. Vain tyhjässä tilassa mahtuu muhimaan uutta.
Kolumnisti Ani Kellomäki on toimittaja-käsikirjoittaja ja kahden lapsen äiti Hämeenlinnasta. Hän on kirjoittanut kirjat Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta ja Tiedostavan siemailun taito.
Kuva: Riikka Kantinkoski
Toisinaan luovuus tulvii päälle turbovaihteella. Minulla on taipumus tällaiseen erityisen kiivaan kirjoitusvaiheen jälkeen. Kumpaisenkin kirjani julkaistuani olen kokenut kolmisen sellaista kuukautta, jolloin aivoni ja sieluni häkeltyvät yhtäkkisestä vapautuneesta tilasta ja alkavat syytää ideoita älyvapaalla teholla. Silloin on oltava tarkkana. Kaikkiin projekteihin ei nimittäin kannata tarttua.
Kun kirjoitan kirjaa, laitan somet säppiin. Vain tyhjässä tilassa mahtuu muhimaan uutta.
Olen mennyt lankaan ja paasannut kustantajalleni uusia kirjaideoita kolme kerrallaan. Luullut haluavani sukeltaa niihin. Uskonut hetken olevani oikean jäljillä, mutta sitten, huilittuani, tajunnut tämän olleen pelkkä mieleni temppu. Pelkkä luovan vaiheen loppukorina eikä alku, joksi sitä luulin.
Vaikka sellainen säntääminen on uuvuttavaa, on parasta olla patoamatta näitä puuskia. Välillä luovuuden täytyy antaa mylviä, kieppua ja tulla yli äyräiden. Se into toimii seuraavan vaiheen polttoaineena. Nimittäin kun kasassa on tarpeeksi liekkiä ja riittävää roihua, on myös myrskyn keskellä sellainen tiivis tyyni, jossa idean sydän näyttäytyy. Ja silloin on toisen vaiheen ja toisenlaisen tekemisen aika.
Kun luovuuden puuskasta käydään tähän työstövaiheeseen, kysytään perslihaksia. En enää voi lepattaa jokaisen tuulen mukana, vaan on tarpeen raamittaa arkea ja luoda rutiineja.
Toisinaan luovan vireen ylläpitäminen vaatii tavallista enemmän. Rahahuolet, jotka eivät totisesti väistä luovan alan ammattilaista, sairastelut sekä kaikenlaiset arjen epämääräiset kompastuskivet nujertavat välillä jokaisen huteran uuden idun. Silloin on liekitettävä tietoisesti.
Kun tylppä tunkkaisuus meinaa vyörähtää päälle, käytän vakiokikkaa: vedän kalenterista yli jonkun vastenmielisen velvollisuuden joka viikolta ja lisään tilalle yhden mieleisen ja hyödyttömän. Parin viikon kuluttua menen kukkiensidontakurssille. Tiedän jo nyt sen tekevän hyvää tekstilleni.
Mitä erilaista, näennäisen hyödytöntä ja puhtaasti kivaa luovuuden ruokintaa sinä voisit merkata kalenteriisi jo tänään?
Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.