Saako säästä valittaa?
18.4.2019
Sää puhuttaa ihmisiä. Usein on joko liian kylmää, kuumaa, kosteaa, kuivaa tai tuulista – ei koskaan juuri hyvä. Kännykän sääsovelluksista voi vielä varmistaa, että jossain muualla on aina paremmin.
Mutta saako säästä valittaa? Eikö sään sietäminen ole vain asenne- ja pukeutumiskysymys, kun siihen ei kuitenkaan pysty itse vaikuttamaan?
Säätila määrittelee pukeutumista, liikkumista, vapaa-ajan suunnitelmia, juhlien järjestämistä ja harrastuksia. On tutkittu, että sää vaikuttaa jopa hyvinvointiin ja terveydentilaan. Ihmiset tosin kokevat sään ja vuodenajat eri tavoin. Jotkut kokevat talven raskaana, kun taas toisia ahdistaa keväällä.
Itse kuulun kaamosväsyjiin. Vaikka kaivan heti ensimmäisen pimenevän syysillan aikana esiin suuren kirkasvalolamppuni ja päätän varautua väsymykseen ajoissa, se iskee joka vuosi. Marras- ja joulukuussa haluaisin vain kellahtaa karhujen viereen talviunille, kun mihinkään ei ole voimia.
Kolumnisti Satu Väisänen on toimittaja, kirjailja ja bloggaaja.
Keväisin taas iskee virtapiikki. Herään liian aikaisin valoisiin aamuihin, liian vähän nukkuneena, mutta jaksan touhuta koko päivän hyperaktiivisena. Itselleni on vaikea käsittää, että toisia valo ja lämpö voivat ahdistaa. Keväisin kuitenkin tehdään eniten itsemurhia synkän talven saattelemana. Olemme erilaisia.
Toisia väsyttää marraskuussa, toiset ahdistuvat keväällä.
Kaikki eivät usko, että koemme sään niin eri tavoin. Monen mielestä tämä on vain asennekysymys: täytyy päättää, että tykkään talvesta tai vähintään sietää sitä. Toiset jopa väittävät, ettei koko kaamosmasennusta tai -väsymystä ole olemassakaan, koska he eivät ole itse sellaista kokeneet.
Mielen voima on toki suuri, mutta me olemme myös biologisia ja fysiologisia olentoja, joiden elimistöä ohjaavat monet asiat huomaamattamme. Esimerkiksi valo vaikuttaa käpylisäkkeeseen ja sitä kautta hormonaaliseen toimintaamme – jokaisella vähän eri tavalla. Eihän kaikille iske keväisin myöskään siitepölyallergia. Vai onko sekin vain asennekysymys?
Jos saisin itse päättää, ettei pimeys vaikuta minuun, tekisin sen ilomielin. Jotkut lohduttavat, että talvella elimistön kuuluukin hiljentyä lepotilaan. Kaamosväsymyksessä ei kuitenkaan ole kyse levosta vaan syvemmästä voimattomuudesta. Olisi tietysti hienoa, jos ihminen voisi elää luonnon kiertokulun mukaan, kuten joskus aikojen alussa. Nykyään töitä tehdään kuitenkin samaan tahtiin vuoden ympäri.
Tutkimuksen mukaan noin puolet ihmisistä on sääherkkiä. Heihin sää vaikuttaa sekä psyykkisesti että fyysisesti. Jotkut sairaudet pahenevat matalapaineen aikana tai kosteuden tai kuumuuden vuoksi.
Sää on helppo puheenaihe ja keskustelunavaus missä päin maailmaa tahansa, sillä se yhdistää ihmisiä. Sään arvaamattomuutta voi pohtia yhdessä äänen, ja sen taivastelu sopii hyvin small talk -aiheeksi.
Ihmettelemistä tulee riittämään myös tulevaisuudessa, kun vuodenaikojen rajat häilyvät ja säätilojen ääri-ilmiöt lisääntyvät ilmastonmuutoksen takia: Suomessa ei näy talvea, mutta Teksasissa pyryttää lunta. Keski-Euroopassa tulvii ja hurrikaanit vaanivat Tyynen valtameren köyhiä paratiisisaaria.
Olemme sään armoilla.
Ehdotan, että lopetamme valittamisen siitä, että kesällä paistaa aurinko, syksyllä sataa vettä, talvella pyryttää ja keväällä haisee koirankakka. Normaaliin vuodenkiertoon liittyvistä säätiloista valittaminen alkaa nimittäin olla jo melkoista luksusta.
Kuuntele!
Kolumni on tehty yhteistyössä Ylen Havaintoja ihmisestä -ohjelman kanssa. Sääjaksossa pohditaan sään vaikutusta ihmisten terveyteen. Mitä on sääherkkyys? Millaisia haasteita ilmastonmuutos aiheuttaa sopeutumiskyvyllemme? Miten varautua siihen, että ilmasto muuttuu?
Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto.
Kolumnisti Satu Väisänen on toimittaja, kirjailja ja bloggaaja.
Ystävyyden
yhtälöitä
14.2.2019
Muutin viime syksynä Espanjaan koirani kanssa. Monet kauhistelivat sitä, että uskalsin muuttaa yksin. Minä taas luotin, etten tulisi olemaan yksin. Minulla oli jo kokemus siitä, että saan helposti ystäviä tai ainakin kavereita. Jotenkin ihmeellisesti niin tapahtui täälläkin heti ensi päivistä lähtien.
Ystävä- ja tuttavapiirini on aina ollut yhtä kirjava kuin on ollut elämänikin. En ole luonteeltani mikään mega-ekstrovertti, vaikka olenkin avoin. En myöskään ole maailman puheliain ihminen, mutta olen hyvä kuuntelija.
Erityisesti olen aina ollut äärettömän utelias. Siksi olen ehtinyt olla monessa mukana, kuten opiskellut joka vuosi jotain uutta, tehnyt monenlaista työkeikkaa ja hakeutunut samanhenkisten ihmisten pariin. Tästä kaikesta on jäänyt erilaisia suhteita elämääni, mikä on auttanut myös yllättäen uudessa elämäntilanteessani. Joihinkin Espanjassa asuviin ihmisiin olen tutustunut tänne muutettuani ja toisiin olin tutustunut jo edellisillä reissuillani. Joistakin sain vinkkejä tutuilta ja jopa tuntemattomilta, kun he kuulivat, minne olin muuttamassa.
Vaikka olen saanut helposti uusia ystäviä ja kavereita, eivät suhteet ole aina kestäneet kuin tietyn ajan. Erään teorian mukaan tosi ystävyyden lujittumiseen tarvitaan jopa 200 tuntia. Ehkä se pitää paikkansa.
Mielestäni jo yhden tosiystävän saaminen on onnekasta.
Vaikka joillakin itsensä kehittämisen kursseilla olemme tunteneet toisemme hyvinkin läheisiksi jakaessamme keskenään intiimeitä asioita, olemme voineet kurssin ulkopuolella huomata, että eihän meillä olekaan oikein muuta yhteistä. Ne ystävät, jotka jäivät Suomeen, olen tuntenut parhaimmillaan 10–20 vuotta, ja heidän kanssaan olen kokenut tuhansien tuntien edestä monenlaisia elämänvaiheita.
Mielenkiintoisia lukuja ovat nämäkin: erään teorian mukaan elämäämme mahtuu vain tietty määrä ihmisiä, joille meidän on mahdollista antaa aikaamme ja energiaamme. Tosiystäviä on 3–5, hyviä ystäviä 15 ja kavereita 50. Merkityksellisten ihmisten rajapyykki on 150, sisältäen kaikki mahdolliset ympärillämme olevat ihmiset. Luvut kuulostavat aika isoilta. Mielestäni jo yhden tosiystävän saaminen on onnekasta. Lisäksi, kun todellisen ystävyyden eteen tulee nähdä myös vaivaa, ei syvällisiä suhteita ehkä pystykään pitämään yllä kovin montaa. ”Reservissä” voi helposti olla enemmänkin hyviä kavereita, joiden kanssa ollaan yhteydessä vain silloin tällöin.
Jos ajateltaisiin, että vain 200 jaetun tunnin jälkeen voi saada tosi ystävän, voisi kuvitella, että vanhemmalla iällä ystävystyminen olisi todella vaikeaa. Itse kuitenkin uskon, että laadulla voi korvata aikaa. Lyhyessäkin ajassa voi kokea paljon asioita, jotka hitsaavat yhteen. Oikean ystävän kanssa suhteeseen kuuluu hauskanpidon lisäksi myös syvällisiä kokemuksia: sitä, että näytämme toiselle oman haavoittuvaisuutemme, saamme tukea ja hyväksymme myös toisen juuri sellaisina kuin hän on.
Minusta on lohdullista ajatella, että voin tavata milloin vain uuden ystävän tai kaverin, jos vain olen sille avoin. On myös hyvä muistaa, että ystäviä ei noin vain saada, vaan todellinen ystävyys on sekä antamista että saamista, molemminpuolista yhteydenpitoa ja tukemista. Uskon, että lyhemmilläkin kohtaamisilla on tarkoituksensa. Me kaikki olemme myös toistemme opettajia ja auttajia.
Kuuntele!
Kolumni on tehty yhteistyössä Ylen Havaintoja ihmisestä -ohjelman kanssa. Ystävänpäivän jaksossa käsitellään ystävyyttä: Millainen vaikutus ystävyydellä on meihin? Millainen on hyvä ystävä? Miksi ystävyys joskus katkeaa? Mitä jos ei ole yhtään ystävää? Miten uusiin ihmisiin tutustumista voi helpottaa?
Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.