Pyhyys on yksinkertaisia asioita
5.10.2019
Tavallisessa arjessa ei tule aktiivisesti mietittyä, mikä itselle on pyhää. Minulle teeman herätti Notre Damen palo, joka toi ihmisissä esiin mielenkiintoisia puolia. Median mielestä palo oli kauhea tragedia, ja ihmiset itkivät kuuluisan katedraalin tuhoa.
Toiset taas olivat sitä mieltä, että mitä sitten, sehän oli vain rakennus – yhtään ihmishenkeä ei menetetty. Minusta oli hienoa, miten palo yhdisti ihmisiä ympäri maailmaa. Se tarkoittaa, että meillä on vielä jotain pyhää, jota arvostetaan. Toisaalta katedraalin korjauskustannuksiin saatiin enemmän rahaa kuin aiemmin ihmisten auttamiseen. Pidetäänkö rakennuksia siis enemmän pyhinä kuin ihmisiä?
Pyhyyden kokemus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Ennen Suomessakin oli sunnuntaisin pyhäpäivä, jolloin levättiin tai osallistuttiin jumalanpalvelukseen. Nyt jokaisesta päivästä on tullut samanarvoinen.
Kolumnisti Satu Väisänen on toimittaja, kirjailja ja bloggaaja.
Mitä sitten? Miksi viikossa pitäisi olla yksi pyhäpäivä?
Entä jos pyhyys ei tarkoitakaan uskontoa tai jumalaa vaan elämän arvokkaita asioita ja hetkiä, joita ei voi mitata rahalla? Sellaisia ovat esimerkiksi perhe ja ystävät, joille ei riitä aikaa enää edes sunnuntaisin, koska silloinkin on kauppa- tai työpäivä. Kun lepoa ei pyhitetä, tehokkuusajattelu hiipii väkisin jokaiseen päivään.
Itselleni erityisen pyhä paikka on oma koti. Se on rakkaudella sisustettu, ja siellä on turvallista olla.
Itselleni erityisen pyhä paikka on oma koti. Kotini on sisustettu rakkaudella, ja siellä on turvallista olla. Se on pyhitetty levolle ja omalle tilalle. Kerran, kun kotiini oli murtauduttu ja pöytälaatikotkin myllätty, olo tuntui viikkokausia häväistyltä. Tuntui kamalalta, että joku oli tonkinut nekin laatikot, joissa olivat päiväkirjani. Salaisimmat ajatukseni, tunteeni ja toiveeni.
Sanotaan, että kehomme on temppelimme. Silti moni rääkkää kroppaansa ulkoisen hyväksynnän ja oman sisäisen arvottomuuden vuoksi. Toisten kehoja arvostellaan häpeilemättä ja suorin sanankääntein. Vasta kun kehomme sairastuu, alamme arvostaa terveyttämme enemmän. Kehomme on uskomaton systeemi ja taideteos, jonka otamme usein itsestäänselvyytenä – kuten koko elämän. Eikö jokainen ihminen ole pyhä?
On uskontoja, joissa ajatellaan kaiken olevan pyhää. Sitten olemme me länsimaalaiset, jotka ajattelemme, ettei juuri mikään ei ole pyhää. Me suomalaiset emme ole kovin hengellisiä tai henkisiäkään, mutta on hyvä ajatella, että pyhää voi olla muukin kuin uskontoon liittyvä.
Monelle esimerkiksi luonto on pyhää. Se on paikka, jossa ihminen saa kulkea sielu paljaana. Luonnon mahti on suurempi kuin ihminen, ja sitä tulee kunnioittaa.
Mikä sitten tekee asioista pyhiä? Yksi kriteereistä voisi olla yhteys. Luonto tarjoaa yhteyden sekä itseensä että suureen maailmankaikkeuteen, jossa asiat eivät ole ostettavissa.
Pyhät asiat ovat lopulta aika yksinkertaisia. Sellaisia, jotka vievät elämän perusasioiden äärelle. Itselleni pyhyys tarkoittaa henkistä yhteyttä johonkin itseäni suurempaan, mitä se sitten onkaan. Henkisempi suhtautuminen elämään antaa ankkurin, joka pitää kiinni silloinkin, kun arki yrittää viskoa eri suuntiin.
Vain yksi prosentti suomalaisista ajattelee, ettei mikään ole pyhää. Jos mikään ei ole pyhää, silloin millään ei ole myöskään mitään merkitystä eikä mikään ole arvokasta.
Me tarvitsemme omat notredamemme, löydämme sen sitten mäntymetsästä tai yhteisestä ruokapöydästä. Ollaksemme terveellä tavalla nöyriä elämän edessä meidän tulee kokea aika ajoin jotain merkityksellistä, jonka arvo ei ole mitattavissa suoralla hyödyllä.
Kuuntele!
Kolumni on tehty yhteistyössä Ylen Havaintoja ihmisestä -ohjelman kanssa. Pyhyysjaksossa pohditaan, millaisia asioita ihmiset pitävät pyhinä ja miksi. Rauha, koti, lepo, turvallisuus ja ihmisarvo ovat pyhiä enemmistölle. Pyhä on jotain muuta kuin perinteiset arvot.
Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto.
Kolumnisti Satu Väisänen on toimittaja, kirjailja ja bloggaaja.
Pyhyys on yksinkertaisia asioita
5.10.2019
Tavallisessa arjessa ei tule aktiivisesti mietittyä, mikä itselle on pyhää. Minulle teeman herätti Notre Damen palo, joka toi ihmisissä esiin mielenkiintoisia puolia. Median mielestä palo oli kauhea tragedia, ja ihmiset itkivät kuuluisan katedraalin tuhoa.
Toiset taas olivat sitä mieltä, että mitä sitten, sehän oli vain rakennus – yhtään ihmishenkeä ei menetetty. Minusta oli hienoa, miten palo yhdisti ihmisiä ympäri maailmaa. Se tarkoittaa, että meillä on vielä jotain pyhää, jota arvostetaan. Toisaalta katedraalin korjauskustannuksiin saatiin enemmän rahaa kuin aiemmin ihmisten auttamiseen. Pidetäänkö rakennuksia siis enemmän pyhinä kuin ihmisiä?
Pyhyyden kokemus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Ennen Suomessakin oli sunnuntaisin pyhäpäivä, jolloin levättiin tai osallistuttiin jumalanpalvelukseen. Nyt jokaisesta päivästä on tullut samanarvoinen.
Mitä sitten? Miksi viikossa pitäisi olla yksi pyhäpäivä?
Entä jos pyhyys ei tarkoitakaan uskontoa tai jumalaa vaan elämän arvokkaita asioita ja hetkiä, joita ei voi mitata rahalla? Sellaisia ovat esimerkiksi perhe ja ystävät, joille ei riitä aikaa enää edes sunnuntaisin, koska silloinkin on kauppa- tai työpäivä. Kun lepoa ei pyhitetä, tehokkuusajattelu hiipii väkisin jokaiseen päivään.
Itselleni erityisen pyhä paikka on oma koti. Se on rakkaudella sisustettu, ja siellä on turvallista olla.
Itselleni erityisen pyhä paikka on oma koti. Kotini on sisustettu rakkaudella, ja siellä on turvallista olla. Se on pyhitetty levolle ja omalle tilalle. Kerran, kun kotiini oli murtauduttu ja pöytälaatikotkin myllätty, olo tuntui viikkokausia häväistyltä. Tuntui kamalalta, että joku oli tonkinut nekin laatikot, joissa olivat päiväkirjani. Salaisimmat ajatukseni, tunteeni ja toiveeni.
Sanotaan, että kehomme on temppelimme. Silti moni rääkkää kroppaansa ulkoisen hyväksynnän ja oman sisäisen arvottomuuden vuoksi. Toisten kehoja arvostellaan häpeilemättä ja suorin sanankääntein. Vasta kun kehomme sairastuu, alamme arvostaa terveyttämme enemmän. Kehomme on uskomaton systeemi ja taideteos, jonka otamme usein itsestäänselvyytenä – kuten koko elämän. Eikö jokainen ihminen ole pyhä?
On uskontoja, joissa ajatellaan kaiken olevan pyhää. Sitten olemme me länsimaalaiset, jotka ajattelemme, ettei juuri mikään ei ole pyhää. Me suomalaiset emme ole kovin hengellisiä tai henkisiäkään, mutta on hyvä ajatella, että pyhää voi olla muukin kuin uskontoon liittyvä.
Monelle esimerkiksi luonto on pyhää. Se on paikka, jossa ihminen saa kulkea sielu paljaana. Luonnon mahti on suurempi kuin ihminen, ja sitä tulee kunnioittaa.
Mikä sitten tekee asioista pyhiä? Yksi kriteereistä voisi olla yhteys. Luonto tarjoaa yhteyden sekä itseensä että suureen maailmankaikkeuteen, jossa asiat eivät ole ostettavissa.
Pyhät asiat ovat lopulta aika yksinkertaisia. Sellaisia, jotka vievät elämän perusasioiden äärelle. Itselleni pyhyys tarkoittaa henkistä yhteyttä johonkin itseäni suurempaan, mitä se sitten onkaan. Henkisempi suhtautuminen elämään antaa ankkurin, joka pitää kiinni silloinkin, kun arki yrittää viskoa eri suuntiin.
Vain yksi prosentti suomalaisista ajattelee, ettei mikään ole pyhää. Jos mikään ei ole pyhää, silloin millään ei ole myöskään mitään merkitystä eikä mikään ole arvokasta.
Me tarvitsemme omat notredamemme, löydämme sen sitten mäntymetsästä tai yhteisestä ruokapöydästä. Ollaksemme terveellä tavalla nöyriä elämän edessä meidän tulee kokea aika ajoin jotain merkityksellistä, jonka arvo ei ole mitattavissa suoralla hyödyllä.
Kuuntele!
Kolumni on tehty yhteistyössä Ylen Havaintoja ihmisestä -ohjelman kanssa. Pyhyysjaksossa pohditaan, millaisia asioita ihmiset pitävät pyhinä ja miksi. Rauha, koti, lepo, turvallisuus ja ihmisarvo ovat pyhiä enemmistölle. Pyhä on jotain muuta kuin perinteiset arvot.
Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.