Liisa-Keltikangas Järvinen kaipaa lisää myönteistä puhetta ujoudesta, sillä ujo ihminen ymmärretään usein väärin.
MERI NYKÄNEN TEKSTI
Miksi oli niin suuri juttu, kun Ruotsin prinsessa Victoria tunnusti pari vuotta sitten julkisesti olevansa ujo? Tästä kysymyksestä lähtee liikkeelle Liisa Keltikangas-Järvisen uusin kirja Ujot ja introvertit. Kyse on sanasta tunnustaminen – aivan kuin ujous olisi jotenkin huono piirre, ja nyt sellaiseksi oli tunnustautunut korkeassa asemassa elelevä ja sujuvasti sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyvä prinsessa.
Kirjassa pohditaan, mitä ujoudesta on eri aikoina ajateltu, mistä ujous syntyy ja millaista tutkimusta aiheesta tänä päivänä löytyy. Keltikangas-Järvinen on psykologian emeritaprofessori ja suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja. Hän on kirjoittanut aiemmin temperamentin vaikutuksista esimerkiksi koulumenestykseen ja elämänhallintaan. Monelle lukijalle juuri Keltikangas-Järvisen kirjat ovat olleet merkittäviä erilaisten temperamenttien ymmärtämiseen. Tiede määrittelee myös ujouden yhdeksi synnynnäiseksi temperamenttipiirteeksi muiden joukossa.
Ujoudesta ja introversiosta on Keltikangas-Järvisen mielestä tärkeää kirjoittaa, koska niihin liittyy niin paljon väärinkäsityksiä. Kyse on tavallisista piirteistä, joista pitäisi puhua enemmän myönteisesti kuin kielteisesti. Jokainen on joskus joutunut tilanteeseen, jossa on tuntenut olevansa ujo.
Tutkimusten mukaan ujouteen liittyy paljon myönteisiä asioita: Ujot lapset ovat usein tyyniä ja hillittyjä. He eivät ole aggressiivisia, röyhkeitä tai kiusaa kavereitaan. Heille voi antaa vastuuta ja heidän itsekontrollinsa kehittyy aikaisin. Ujot aikuiset puolestaan ovat rauhallisia eivätkä varasta huomiota muilta. Heillä on aikaa kuunnella toista, ja he ovat usein empaattisempia kuin hyvin ekstrovertit kaverinsa.
Kirjoittaja antaa myös fiksuja neuvoja vanhemmille ja muille aikuisille, miten ujon lapsen kanssa kannattaa toimia. Ainakaan ei kannata arvostella lasta ujoudesta tai edes kutsua häntä ujoksi. Tärkeintä on tukea lasta ikätason mukaan, auttaa sosiaalisten suhteiden luomisessa ja harjoitella esiintymistä pieni askel kerrallaan.
Kirjassa mietitään myös, miten aikuinen voi rohkaistua sosiaalisissa tilanteissa, vaikkei ujoudesta sinänsä tarvitsekaan päästä eroon. Samoin kuin prinsessa Victoria, kuka tahansa voi kuitenkin opetella keinoja, joiden avulla uskaltautuu ihmisten ilmoille.
KOLME AJATUSTA UJOUDESTA
1
Nykyajan vaatimukset ovat lisänneet ujoiksi itsensä tuntevien ihmisten määrää. Ujous ei ole lisääntynyt, mutta sosiaalisen vuorovaikutuksen vaatimukset ovat lisääntyneet, ja siksi yhä useammat ihmiset kokevat itsensä ujoiksi.
2
Ujouteen liittyviä positiivisia asioita tulisi korostaa. Vaatimuksella muuttua saadaan aikaan se, että ihmiset ryhtyvät liittämään epäonnistumisensa ujouteensa ja syyttävät ujouttaan tekemistään virheratkaisuista.
3
Niin kauan kuin ihminen ei loukkaa ketään eikä vahingoita itseään, hän on tasapainoisin juuri sellaisena kuin on pyrkimättä muuttumaan perusluonteeltaan toisenlaiseksi tai pyrkimättä käyttäytymään oman itsensä vastaisesti vain siksi, että se sopii ajan henkeen.
Ote kirjasta
Intro- ja ekstroversion takana on erilainen aivojen ja keskushermoston viritystila. Jos sisäinen viritystila on korkea, ihminen tasapainottaa tätä viritystilaa vähentämällä ärsykkeitä ympäriltään. Jos taas sisäinen viritystila on matala, ihminen tasapainottaa sitä stimuloivalla ympäristöllä.
Liisa Keltikangas-Järvinen: Ujot ja introvertit (WSOY 2019)
Juttu on ensin julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 3/2019. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto.
