Kun minna laiti löysi seksuaalisen suuntautumisensa, pikkusisko emilia laiti-turunEn asettui hänen tuekseen. sisarukset ovat nyt läheisempiä kuin koskaan.
TEKSTI ANNA-KAISA PITKÄNEN
KUVAT EEVA ANUNDI
MINNA LAITI:
“Olin nelivuotias, kun sisareni Emilia syntyi. Muistan elävästi, miten menimme isän kanssa katsomaan häntä ja äitiä sairaalaan. Tuntui hienolta ja ihmeelliseltä, että minusta oli tullut isosisko. Otin hyvin tosissani roolini, ja hoivasin Emiliaa paljon.
Emilia oli lapsena todella söpö ja vei usein kavereideni huomion. Tämän vuoksi tykkäsin olla hänen kanssaan enemmän kahdestaan. Emilia oli paljon temperamenttisempi kuin minä. Muistan, miten minua nauratti, kun hän polki suuttuessaan jalkaa.
Olin aika perinteinen esikoinen, hyvin tunnollinen suorittaja. Jouduin koulukiusatuksi, mikä teki elämästä alakouluvuosina raskasta. Kotona erityisesti isämme vaati minulta esimerkkinä olemista. Joskus minusta tuntui, että Emilia saa elää kuten haluaa ja minä joudun kantamaan vastuuta.
Lapsuuttamme varjosti isän ongelmallinen alkoholinkäyttö ja masennus, mikä heijastui suhteeseemme. Otin varsinkin murrosiässä tiukasti etäisyyttä isään. Teini-iässä Emilia tuntui joskus dramaattiselta ja lapselliselta. Muistan, että pystyimme kuitenkin silloinkin puhumaan asioista.
Seksuaalinen suuntautumiseni on valjennut minulle vähitellen. Aloin jo 15-vuotiaana seurustella vakavasti pojan kanssa, ja olimme lopulta yhdessä yli kymmenen vuotta. Jälkeenpäin ajattelen, että tarve sitoutua nuorena oli minulle keino irrottautua perheen ongelmista.
Muistan, että kerran murrosiässä näin unta, jossa minulla oli tyttöystävä. Torjuin koko ajatuksen mielestäni vuosikausiksi. Itsetuntoni oli kiusaamisen jäljiltä kehno, ja minulla oli masennusta.
Olin parikymppinen, kun menimme kihloihin. Kun poikaystäväni pääsi Turkuun opiskelemaan, oli luonnollista muuttaa yhteen hänen kanssaan.
Ihastuin 21-vuotiaana ensimmäisen kerran etäisesti naiseen. Pidin itseäni pitkään biseksuaalina. Kun olin 24-vuotias, aloimme valmistella kihlattuni kanssa häitä. Samaan aikaan minusta alkoi yhä useammin tuntua, että kyseinen parisuhde ei ole minulle oikea enkä ole ehkä kiinnostunut miehistä.”
EMILIA LAITI-TURUNEN:
“Minulla ja Minnalla on ikäeroa neljä vuotta. Asuimme isän ja äidin kanssa Järvenpäässä koko lapsuus- ja nuoruusaikamme. Lapsuudessa tunsin usein olevani vähän liian pieni Minnan leikkeihin. Olimme muutamia vuosia samassa alakoulussa. Muistan, että ekaluokalla tuntui hienolta, kun siskoni oli yläluokalla ja kaverit vähän kadehtivat minua.
Olimme siskon kanssa lapsena aika erilaisia. Minä olin vähän liiankin kiltti ja helposti myöntyvä. Minna taas oli samanlainen kuin isämme. Hän oli stressaantunut monista asioista ja melko itsekriittinen. Minna oli läheisempi äitimme kanssa, kun taas minä olin enemmän isän tyttö.
Olen miettinyt, että Minnan itsekriittisyys saattoi johtua siitä, että isällämme oli hankalia aikoja Minnan ollessa pieni ennen kuin minä synnyin. Lapsuusaikanamme perheellämme oli vaikeuksia johtuen isän runsaasta alkoholinkäytöstä, johon liittyi myös masennusta.
Emme olleet lapsuudessa Minnan kanssa aina niin läheisiä kuin nyt, koska elimme aivan erilaista elämää. Meillä oli myös eri harrastukset. Minna oli kiinnostunut cosplaysta ja mangasta, minä tanssin. Meillä on kuitenkin yksi yhteinen lapsuudenystävä, joka on yhdistänyt meitä läpi elämän. Hänen kanssaan leikimme ja vietimme aikaa kolmisin.
Kun menin yläkouluun, Minna oli jo lukiossa. Minnan murrosiän vaiheista ovat hyvin jääneet mieleen silloiset poikaystävät, jotka kaikki ottivat minut hyvin huomioon. Pelasimme yhdessä lautapelejä ja Playstationia. Minna löysi melko nopeasti myös pitkäaikaisen poikaystävän, johon sitoutui vakavasti.
Nuoruudessa suhteeseemme vaikutti myös se, että Minnan masennus tuli esiin. Kävimme perheenä terapiassa, kun hän oli yläasteella ja lukiossa. Muistan, että yhteinen lapsuudenystävämme tuki ja yhdisti meitä tuolloinkin.
En muista tarkkaan tilannetta, jolloin Minna kertoi seksuaalisen suuntautumisensa löytymisestä. Muistan, että olin kuitenkin asian kanssa alusta asti sinut ja hyvässä hengessä. Minun ei ollut vaikea hyväksyä muutosta.”
Juttu on lyhennetty versio haastattelusta, joka on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 3/2019. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto.