TYÖUUPUMUKSESTA PUHUTAAN PALJON, MUTTA OMAN UUPUMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ON MONELLE EDELLEEN TIUKKA PAIKKA. ASIANTUNTIJOIDEN MUKAAN HYVÄ SOSIAALINEN ILMAPIIRI JA HALLINNAN TUNNE LISÄÄVÄT TYÖHYVINVOINTIA. 

TEKSTI ANNE SALOMÄKI 
KUVITUS MARIA VILJA

Työ- ja organisaatiopsykologi, työterveyspsykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola uskoo, että työuupumus on nyt samassa tilanteessa kuin masennus noin 15 vuotta sitten: siitä on tullut salonkikelpoista.

– Stigma ja häpeä ympäriltä katosivat, ja luultavasti siksi, että muutamat näkyvät ihmiset puhuivat julkisesti masennuksestaan, hän arvelee.

Mutta voiko jatkuva puhe työuupumuksesta ruokkia ilmiötä ja lisätä uupumusta entisestään? Alkavatko ihmiset tulkita jokaista huonounista yötä, ärtyisää kollegaa tai vatsanväännettä merkiksi burnoutista? Uusitalo-Arolan mielestä ei, vaan pikemminkin julkisuus voi vaikuttaa päinvastoin.

– Kun jännitys ja häpeä vähenevät, ihmisellä on yksi stressitekijä vähemmän, ikään kuin yksi palikka poissa kuormasta. Enää ei tarvitse pelätä sosiaalista tuomiota tai kritiikkiä.

TILASTOT EIVÄT KERRO KOKO TOTUUTTA 

Usein työuupumuksesta kertovien juttujen haastateltavat ovat 30–40-vuotiaita naisia, ja sama ihmisryhmä nousee esiin myös asiantuntijoiden puheissa.

Terveystalo kertoi viime vuoden maaliskuussa, että sen potilastietorekisterin mukaan masennus, ahdistuneisuus ja stressioireet ovat alle 40-vuotiailla naisilla kaikissa ikäluokissa yleisimpiä syitä käydä lääkärissä. Viime huhtikuussa sama toistui: yrityksen tilastojen mukaan mielen pahoinvointi on lisääntynyt erityisesti nuorilla naisilla.

Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa kertoo, että ahdistus ja masennus sekä niistä aiheutuvat sairauspoissaolot ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä. Työuupumuksen rooli näiden sairauspoissaolojen synnyssä ei kuitenkaan näy suoraan tilastoista, koska diagnoosissa ei oteta kantaa poissaolojen aiheuttajaan. Apua haetaan aiempaa helpommin sekä työhön liittyviin että muihin mielenterveyden haasteisiin.

– Kun mielenterveydestä puhumisesta on tullut arkipäivää ja stigma on vähentynyt, ongelmia osataan nimetä ja avun pariin hakeutua. Sekin voi näkyä tilastoissa, Mattila-Holappa arvelee.

OMA UUUPUMUS ON TIUKKA PAIKKA 

Terveystalon viimevuotisessa tiedotteessa erikoispsykologi arvioi, että käyntien runsautta selittävät sekä ikäkauteen osuva urakehityksen ja perhe-elämän yhdistäminen että entistä ymmärtäväisempi ja avoimempi yhteiskunnallinen keskustelu mielenterveysongelmista. Aiheen esilläolo madaltaa kynnystä hakea apua.

Myös Liisa Uusitalo-Arola uskoo, että apua haetaan nykyään herkemmin kuin aiemmin. Vilkas keskustelu ei siis kieli välttämättä työuupumuksen lisääntymisestä vaan siitä, että uupumuksen myöntäminen on kulttuurisesti soveliasta.

– Yksittäiselle ihmiselle on edelleen tiukka paikka tunnistaa ja tunnustaa oma uupumuksensa, mutta ehkä muiden uupumista ei tuomita enää niin helposti.

Naisten työuupumisen yleisyyttä viralliset tilastot eivät Uusitalo-Arolan mukaan ole vahvistaneet. Aiemmin tutkimuksissa ei ole havaittu merkittävää sukupuolieroa.

PSYYKE ENNALLAAN, MAAILMA EI 

Uupumuksen yleisyydestä puhuttaessa syytetään usein abstraktisti yhteiskuntaa tai sen asettamia odotuksia. Uusitalo-Arola huomauttaa, että sana yhteiskunta ei vielä tarkoita mitään konkreettista.

– Yleensä kyse on siitä, mitä viestiä ihmiset saavat omista viiteryhmistään ja niistä odotuksista, joille itse on herkkä. Ainahan meillä on sosiaalisia ryhmiä ja alakulttuureita, ja niissä on omat hyvän elämän mallinsa. Oman joukon normeista voi siten tulla omia normeja.

Uusitalo-Arola korostaa, että ihmisen psyyke ja fysiologia eivät ole ajan saatossa juuri muokkautuneet. Muutokset ympäröivässä maailmassa voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, että nykyään on entistä alttiimpi työuupumukselle.

Mattila-Holappa on samaa mieltä.

– Osaamisvaatimukset ovat kasvaneet, ja kun työstä on tullut aiempaa rajattomampaa, rajat on aktiivisesti osattava vetää itse.

Vielä muutama vuosikymmen sitten elämässä oli luontaisesti enemmän rytmiä, rajoja ja tukirakenteita.

– 1970-luvulla oli pari kolme tv-kanavaa, joten jatkuva infopommitus ei ollut edes mahdollista. Sama juttu oli elämän rytmityksen kanssa, kun kaupat ja virastot olivat auki vain tiettyinä aikoina, Uusitalo-Arola toteaa.

Juttu on lyhennetty versio työuupumisjutusta, joka on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 4/2019.   Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto.  Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.

Tilaa lehti