MIELENTÄMINEN AUTTAA KEVENTÄMÄÄN ARJEN TUNNEKUORMAA JA AVAAMAAN IHMISSUHDESOLMUJA. TAITOA VOI JA KANNATTAA HARJOITELLA LÄPI ELÄMÄN. 

TEKSTI ANNA-KAISA PITKÄNEN  
KUVITUS MARIA VILJA

Juokset kiireessä ruuhkabussia kohti. Kun painat ovenavausnappia, kuski lyö kaasun pohjaan ja kurvaa nenäsi edestä pois pysäkiltä. Myöhästyt kokouksesta! Hetken verran koet valtavaa kiukkua kuljettajaa kohtaan. Huulilta pääsee kirosanoja, kädet puristuvat nyrkkiin.

Kihiset raivoissasi hetken, ja huomaat, miten hartiat kohoavat korviin. Sitten hengähdät ja kysäiset itseltäsi: Mitä mahtoi tapahtua, kun kiukustuin näin kovasti? Mitä kuskin käytös tarkoitti – halusiko hän olla ilkeä, oliko hänellä huono päivä, vai eikö hän vai huomannut nopealiikkeistä matkustajaa?

Tätä on mielentäminen eli mentalisaatio, joka on viime vuosina noussut mielen ammattilaisten menetelmästä suuren yleisön tietoisuuteen. Mielentämistä esittelee esimerkiksi keväällä ilmestynyt Minna Martinin ja Matti Keinäsen kirja Mieli meissä. Tasapainoista arkea mielentämisen keinoin.

KATKOKSETKIN KUULUVAT ELÄMÄÄN  

Tarvitsemme mielentämisen kykyä päivittäin läpi elämän, kaikissa tilanteissa, joissa olemme tekemisissä tunteidemme ja toisten ihmisten kanssa.

Kun ihminen mielentää, hän huomioi mieleen nousevia tai ympärillä havaitsemiaan tunteita, yhdistelee asioita, ymmärtää ja toimii tarkoituksenmukaisesti. Usein tämä tapahtuu automaattisesti, mutta välillä se vaatii paljonkin ponnistelua ja harkintaa.

Mielentäminen on kehollista tunnustelua ja sanallista kysymistä. Kun mentalisaatio toimii, on helppo tunnistaa korviin kohoavat hartiat tai vihlaisu vatsanpohjassa omaksi pelontunteeksi. Sen jälkeen on helpompi löytää sanoja, joilla voi ilmaista ajatuksiaan muille, ja antaa heille tilaa tehdä samoin.

Onnistunut mielentäminen saa tunteet ja vuorovaikutuksen virtaamaan luontevasti. Kun kyky siihen pettää, seuraa katkoksia. Ne näkyvät kipeästi esiin ryöpsähtävinä tunteina ja ristiriitoina ihmissuhteissa. Katkokset kuuluvat elämään ja mielentämiseen, niiltä ei voi eikä tarvitse välttyä.

Mielentämisen harjoittelu alkaa vauvana vanhemman sylissä. Se kehittyy varhaislapsuudessa ja kouluiässä. Murrosikäinen, aikuinen ja vanhus ovat kaikki mielentämisen koulunpenkillä, sillä taidoissa ei voi tulla valmiiksi koskaan.

VANHEMPI MERKKAA VAUVAN TUNTEITA

Kun vauva itkee, on toimittava nopeasti. Mielentämisen kehittymisessä ensimmäiset vuodet ja kuukaudet ovat ratkaisevia. Vastasyntynyt vauva ei kestä ympäristöltään pitkää odottelua eikä isoja virhetulkintoja. Kohtuullisen oikea-aikaisesta tarpeisiin vastaamisesta syntyvät turvallisuus ja luottamus, mielentämiskyvyn peruspilarit.

Kun äiti ”lässyttää” eli puhuu vauvakieltä ja hymyilee vauvalle liioitelluin ilmein, hän tekee työtä mielentämiskyvyn kehittymiseksi. Noin kolmen kuukauden iässä vanhempi alkaa merkata vauvan tunteita reagoimalla niihin korostetusti. Vauva huomaa, että nämä tärkeät tunteet ovat juuri hänen omiaan.

Vanhempi on vauvan mielentämisen ilmapuntari. Vauva tarkistaa toistuvasti vanhemman kasvoilta, onko tilanne turvallinen ja miten siihen kannattaa reagoida.

Vähitellen lapsen oma kyky kehittyy. Noin seitsemän kuukauden ikäinen mielentää itseään automaattisesti eli kokee perustunteita, kuten pelkoa, vihaa ja surua omina tunteinaan.

Parivuotiaana muodostuvat lapsen omat rajat. Tahtoikäinen oppii tuntemaan kiukkunsa ja pettymyksensä. Kun kieli kehittyy, oma mieli ja ympäristön mielentilat alkavat vähitellen saada sanoja.

TURVALLISUUS TUKEE LAPSEN KEHITYSTÄ

Nelivuotias havaitsee ympäristössään tarkasti ristiriidat: Miksi äiti sanoi, että on tosi onnellinen ja iloinen, vaikka hetki sitten kuivasi nenäliinalla silmänurkkaa? Lapsi alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että kaikki ei ole sitä, miltä ulospäin näyttää. Myös tunteita voi teeskennellä. Syntyy harkittu mielentäminen, jossa pohdinta ja harkinta korvaavat välittömän kokemisen ja rutiinitoiminnan.

Kouluikäinen lapsi pystyy jo hahmottamaan laajoja ihmisten välisiä suhteita ja ymmärtää, miten oman mielentilan ilmaisu vaikuttaa itseen ja muihin. Lapsi tarvitsee kuitenkin toistuvasti vanhemman tukea säädelläkseen tunteitaan ja ymmärtääkseen itseään ja ympäristöään.

Lapsuudessa koettu turvattomuus on myrkkyä mielentämiskyvyn kehitykselle. Turvaton lapsi oppii suojautumaan kontrolloimalla, suorittamalla, ulkoapäin ohjautumalla tai sairastelemalla.

Turvattoman suhde sisäiseen maailmaansa ja tunteisiinsa jää katkonaiseksi. Tunteita ei ole lupa tutkia avoimesti ja uteliaasti. Omakuvassa korostuvat häpeä, arvottomuus, epäluulo ja pelko. Ne vaikeuttavat kykyä tunnistaa selkeästi omaa ja toisen mielentiloja sekä reagoida niihin toimivasti.

Kenenkään kokemus turvallisuudesta ei ole täydellinen. Aikuisenkin keho ylivirittyy, kun tunteet hyppäävät laukalle. Mielentilan huomaaminen vaatii kehon rauhoittamista. Lapsi ja nuori tarvitsevat tähän tiivistä aikuisen tukea.

Ihanteellista olisi, että aikuiselle olisi kehittynyt taitoja rauhoitella itseään. Näitä taitoja koetellaan ja tarvitaan varsinkin silloin, kun läheisten tunteet kuohahtelevat.

Lue koko juttu ja vinkit mielentämisen harjoittelemiseen Tunne & Mieli -lehden numerosta  5/2019.   Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto.  Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin tai lahjaksi. Kun teet lehden kestotilauksen lokakuun aikana, saat lukijalahjana kauniin VALON VUOSI 2020 -seinäkalenterin joulukuun lehden välissä.

Tilaa lehti