Shoppailu nostaa mielialaa – hetkeksi

20.12.2019

Keskivertoperhe omistaa noin 10 000 esinettä, jotkut jopa 50 000. Kun tavaraa alkaa olla niin paljon, ettei se mahdu enää mihinkään, ylimääräiset myydään kirppiksellä tai viedään kiertoon. Usein käy kuitenkin niin, että tilalle ostetaan taas uusia tavaroita. Lapsetkaan eivät enää kiinny tavaroihin, koska ne voidaan aina korvata uusilla ja hienommilla. 

Itse jouduin luopumaan lähes kaikista tavaroistani noin puolitoista vuotta sitten. Olin muuttamassa ulkomaille, eikä läheisten nurkkiin mahtunut kuin jokunen laatikko. Yllätyin, miten paljon psykologiaa tavaroiden läpikäymiseen ja luopumiseen liittyi. En ollut aiemmin tajunnut, että olin niin kiintynyt materiaan, vaikka omasta mielestäni olen aina arvostanut enemmän elämyksiä ja kokemuksia.

Kolumnisti Satu Väisänen on toimittaja, kirjailja ja bloggaaja.

Käytin urakassani trendimetodia, konmaritusta. Yritin tavara kerrallaan miettiä, toiko se minulle iloa – kesti muuten melkein kolme kuukautta käydä tavarat läpi tällä metodilla. Oli todella vaikeaa ja ahdistavaa päättää tavaroiden kohtalosta. Lähes jokaiseen esineeseen tuntui liittyvän jokin tunne tai muisto. Rakkaimpia olivat kirppislöydöt ja ensimmäisellä kesätyöpalkalla ostetut vinyylilevyt, vaikkei minulla ole ollut levysoitinta sitten lapsuudenkodin. Suurimmasta osasta luovuin, joistakin en.

On sama, tuhlaako rahansa kirppiksiin vai luksuskauppoihin – liika on liikaa, kun tilanne ei ole hallinnassa. 

Vietyäni isot määrät tavaraa kierrätykseen oloni keveni. Vanhempani taas olivat järkyttyneitä. Heidän mielestään tuhosin kaiken, minkä olin elämässäni saavuttanut – siis materian. Vanhemmilleni tavaran omistaminen on ollut tärkeää, koska heidän lapsuudessaan sitä ei ollut tarpeeksi. 

Puutteen kokemus saa hamstraamaan ja ajattelemaan, että “tätä saattaa vielä joskus tarvita”. Hamstraajien kaapit ovat lopulta niin täynnä, etteivät he enää muista, mitä omistavat. Ymmärrän toki, että tavarat voivat tuoda ainakin näennäisen turvallisuuden tunteen.

Silti tuntuu, ettei tavaralla ole enää oikeaa merkitystä. Sen sijaan ostamiseen liittyy paljon tunteita: tavaroita ei shopata tarpeeseen vaan siksi, että siitä tulee hetkellisesti hyvä mieli. 

Shoppaaminen on tehty käsittämättömän helpoksi. Voit vaikka yöpuvussa klikkailla tavaroita virtuaaliseen ostoskoriin Kiinasta. Ja Helsinkiin putkahtelee uusia ostoskeskuksia kuin sieniä sateella, vaikka emme me voi mitenkään tarvita suuria ostoskeskuksia joka nurkalle. Mutta me haluamme kuluttaa.

Monet hetkeksi hyvää mieltä tuovista tavaroista menettävät merkityksensä jo muutamassa tunnissa. Sitten täytyykin saada jostain jo uudet kiksit. Pahimmillaan shoppailusta voi kehittyä riippuvuus. On sama, tuhlaako rahansa kirppiksiin vai luksuskauppoihin – liika on liikaa, kun tilanne ei ole hallinnassa. 

Toiset haluavat viestittää tavaroillaan omaa statustaan ja sisustavat kotinsa aina uudelleen viimeisillä trenditavaroilla tai kalliilla klassikoilla. 

Totuus on, että maailma on hukkumassa kertakäyttöromuun ja kaikesta on ylitarjontaa. Itse huomasin tämän, kun yritin myydä ja jopa antaa ilmaiseksi hyväkuntoisia huonekalujani. 

Entä miten kävi konmarituksen jälkeen? Minusta ei tullut minimalistia, sillä uudessa kotimaassani Espanjassa on niin paljon ihania toreja, joista voi tehdä löytöjä. Kun katselen kotona ympärilleni, muistan mistä ostin minkäkin esineen ja kenen kanssa olin, kun löysin sen. Kaikilla tavaroillani on tarina, ja ne tekevät minut iloiseksi. 

 Kuuntele!

Kolumni on tehty yhteistyössä Ylen Havaintoja ihmisestä -ohjelman kanssa.  Meditointijaksossa pohditaan, tekeekö mindfulness meistä parempia työntekijöitä vai voiko siitä tulla jopa uusi stressin aihe. 

Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. 

Tilaa lehti

Kolumnisti Satu Väisänen on toimittaja, kirjailja ja bloggaaja.

Shoppailu nostaa mielialaa – hetkeksi

20.12.2019

Keskivertoperhe omistaa noin 10 000 esinettä, jotkut jopa 50 000. Kun tavaraa alkaa olla niin paljon, ettei se mahdu enää mihinkään, ylimääräiset myydään kirppiksellä tai viedään kiertoon. Usein käy kuitenkin niin, että tilalle ostetaan taas uusia tavaroita. Lapsetkaan eivät enää kiinny tavaroihin, koska ne voidaan aina korvata uusilla ja hienommilla. 

Itse jouduin luopumaan lähes kaikista tavaroistani noin puolitoista vuotta sitten. Olin muuttamassa ulkomaille, eikä läheisten nurkkiin mahtunut kuin jokunen laatikko. Yllätyin, miten paljon psykologiaa tavaroiden läpikäymiseen ja luopumiseen liittyi. En ollut aiemmin tajunnut, että olin niin kiintynyt materiaan, vaikka omasta mielestäni olen aina arvostanut enemmän elämyksiä ja kokemuksia.

Käytin urakassani trendimetodia, konmaritusta. Yritin tavara kerrallaan miettiä, toiko se minulle iloa – kesti muuten melkein kolme kuukautta käydä tavarat läpi tällä metodilla. Oli todella vaikeaa ja ahdistavaa päättää tavaroiden kohtalosta. Lähes jokaiseen esineeseen tuntui liittyvän jokin tunne tai muisto. Rakkaimpia olivat kirppislöydöt ja ensimmäisellä kesätyöpalkalla ostetut vinyylilevyt, vaikkei minulla ole ollut levysoitinta sitten lapsuudenkodin. Suurimmasta osasta luovuin, joistakin en.

On sama, tuhlaako rahansa kirppiksiin vai luksuskauppoihin – liika on liikaa, kun tilanne ei ole hallinnassa. 

Vietyäni isot määrät tavaraa kierrätykseen oloni keveni. Vanhempani taas olivat järkyttyneitä. Heidän mielestään tuhosin kaiken, minkä olin elämässäni saavuttanut – siis materian. Vanhemmilleni tavaran omistaminen on ollut tärkeää, koska heidän lapsuudessaan sitä ei ollut tarpeeksi. 

Puutteen kokemus saa hamstraamaan ja ajattelemaan, että “tätä saattaa vielä joskus tarvita”. Hamstraajien kaapit ovat lopulta niin täynnä, etteivät he enää muista, mitä omistavat. Ymmärrän toki, että tavarat voivat tuoda ainakin näennäisen turvallisuuden tunteen.

Silti tuntuu, ettei tavaralla ole enää oikeaa merkitystä. Sen sijaan ostamiseen liittyy paljon tunteita: tavaroita ei shopata tarpeeseen vaan siksi, että siitä tulee hetkellisesti hyvä mieli. 

Shoppaaminen on tehty käsittämättömän helpoksi. Voit vaikka yöpuvussa klikkailla tavaroita virtuaaliseen ostoskoriin Kiinasta. Ja Helsinkiin putkahtelee uusia ostoskeskuksia kuin sieniä sateella, vaikka emme me voi mitenkään tarvita suuria ostoskeskuksia joka nurkalle. Mutta me haluamme kuluttaa.

Monet hetkeksi hyvää mieltä tuovista tavaroista menettävät merkityksensä jo muutamassa tunnissa. Sitten täytyykin saada jostain jo uudet kiksit. Pahimmillaan shoppailusta voi kehittyä riippuvuus. On sama, tuhlaako rahansa kirppiksiin vai luksuskauppoihin – liika on liikaa, kun tilanne ei ole hallinnassa. 

Toiset haluavat viestittää tavaroillaan omaa statustaan ja sisustavat kotinsa aina uudelleen viimeisillä trenditavaroilla tai kalliilla klassikoilla. 

Totuus on, että maailma on hukkumassa kertakäyttöromuun ja kaikesta on ylitarjontaa. Itse huomasin tämän, kun yritin myydä ja jopa antaa ilmaiseksi hyväkuntoisia huonekalujani. 

Entä miten kävi konmarituksen jälkeen? Minusta ei tullut minimalistia, sillä uudessa kotimaassani Espanjassa on niin paljon ihania toreja, joista voi tehdä löytöjä. Kun katselen kotona ympärilleni, muistan mistä ostin minkäkin esineen ja kenen kanssa olin, kun löysin sen. Kaikilla tavaroillani on tarina, ja ne tekevät minut iloiseksi. 

 

Kuuntele!

Kolumni on tehty yhteistyössä Ylen Havaintoja ihmisestä -ohjelman kanssa. Meditointijaksossa pohditaan, tekeekö mindfulness meistä parempia työntekijöitä vai voiko siitä tulla jopa uusi stressin aihe. 

Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.

Tilaa lehti