Hoitotieteen dosentti Jari Kylmä on tutkinut toivon merkitystä ja kertoo, miten jokainen voi osallistua toiveikkuuden lisäämiseen työpaikalla ja omassa arjessaan.
TEKSTI MARJAANA TUNTURI
Toivo on elämän perusvoimavara ja välttämätöntä mielekkäälle elämälle. Toiveikas ihminen on luottavainen ja näkee kauas, hän kokee voivansa hengittää vapaasti ja tuntee pärjäävänsä elämässä.
Hoitotieteen dosentti Jari Kylmä tekee tutkimus- ja opetustyötä Tampereen yliopistossa terveystieteiden alalla. Hän on tutkimusryhmänsä kanssa tutkinut erityisesti toivon merkitystä johtamisessa.
Johtajalla on hänen mukaansa hyvät mahdollisuudet vahvistaa työntekijöiden toivoa, kunhan hän tiedostaa sen merkityksen ja ylläpitää omaa toiveikkuuttaan. Johtajan kokemus toivosta valuu alaspäin organisaatiossa, mutta virtausta tapahtuu molempiin suuntiin eli myös työntekijän toiveikkuus kulkee ylöspäin kohti johtajaa.
– Johtajan toiveikkuus ilmenee myönteisyytenä sekä kannustavana ja rakentavana palautteena. Erityisen tärkeää on, että johtaja kohtaa työntekijänsä empaattisesti ja arvostaen: on kiinnostunut, kuunteleva ja avoin, Kylmä sanoo.
”Elämäänsä voi lisätä toivoa aktiivisen toiminnan kautta.”
Toivo vaikuttaa kokonaisvaltaisesti
Toivo on eri asia kuin toive, mutta usein ne sekoitetaan keskenään. Käsitteiden ero on helppo ymmärtää kuolemansairaan potilaan hoidon kautta. Jari Kylmä kertoo, että hoitajat saattavat pohtia, onko epäeettistä pitää yllä kuolemassa olevan potilaan toivoa.
– Sitä se ei missään nimessä ole. Olisi väärin pitää yllä toivetta paranemisesta, jos se ei ole mahdollista, mutta toivoa dynaamisena elämänvoimana on tärkeä vahvistaa myös toivottomalta tuntuvassa tilanteessa.
Vakavasti sairaan ihmisen toivoa on syytä vahvistaa esimerkiksi kertomalla, ettei häntä jätetä yksin ja että häntä hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Toisin kuin toiveet, toivo ei ole koskaan epärealistista.
Kylmä kertoo tutkimusten osoittavan, että toivo vaikuttaa ihmisen terveyteen kokonaisvaltaisesti. Pelkästään aiheesta puhuminen saa ihmisessä aikaan fysiologisia muutoksia. Kun ihminen puhuu toivottomuudesta, hänen verenpaineensa laskee eli elimistön toiminta hidastuu. Masentunut ihminen on toivoton ja näköalaton, mikä ilmenee myös fyysisenä hitautena ja ilmeettömyytenä.
Toivo ei siis ole pelkkä tunne eikä sama asia kuin positiivinen elämänasenne. Se ei ole jotain, mitä ihmisessä joko on tai ei ole. Se ei myöskään ole asia, jota voisi järjellä tai tahdolla hallita, eli ihminen ei voi päättää olla toiveikas.
Sen sijaan toivo on asia, jota voi lisätä elämäänsä aktiivisen toiminnan kautta. Jos kokee olevansa nyt toivoton, se ei tarkoita, ettei voisi jonakin päivänä olla toiveikas.
Miten lisätä toiveikkuutta?
Työpaikalla vastuu toiveikkuudesta ei ole pelkästään johtajalla, vaan koko työyhteisöllä. Jotta toivoon voisi vaikuttaa, on huolehdittava oman elämän toiveikkuudesta.
Yksi sen keskeisistä rakennuspalikoista on suhde toisiin ihmisiin, joten perhe- ja ystävyyssuhteita on tärkeää vaalia. Yksinäisen ihmisen on hyvä yrittää tietoisesti etsiä elämäänsä läheisiä ihmisiä. Myös hyvä itsetunto ja itsetuntemus lisäävät toiveikkuuden kokemusta, sillä ne tuovat tunteen pärjäämisestä.
Toivoa voi luoda myös suhde eläimiin, kuten Jari Kylmän esimerkki sota-ajan eläneiden ihmisten haastatteluista kertoo:
– Kun kysyin, miten toivoa pidettiin yllä kotona, kun mies oli rintamalla, eräs nainen totesi, että oli ne kantturat navetassa.
Tunteiden kauttakin voi vaikuttaa toivoon. Elämään mahtuu monenlaista, myös epätoivon hetkiä, eikä toiveikas ihminen ole aina iloinen. Olennaista on kyetä tunnistamaan tunteitaan ja puhumaan niistä muiden kanssa.
Toimintaa keholle ja mielelle
Epätoivon hetkellä myös konkreettinen tekeminen on usein hyväksi.
– Minua auttaa puutarhassa touhuaminen. Siellä kun puuhastelen, ajattelen, että olen sentään kykenevä toimimaan, Kylmä sanoo.
Elämän jatkuvuuden näkeminen lisää toivoa, ja siksi on tärkeää lähteä kotoa ulos keskelle elämää. Aivot saavat vaihtuvasta ympäristöstä ärsykettä ja tiukalle käärölle puristuneet ajatukset ilmaa.
Luonnossa käveleminen onkin tärkeitä toivon rakennusaineita. Jari Kylmälle virtaavan veden seuraaminen on erityinen toivon lähde.
Myös ajatteleminen on toimintaa, ja ajatuksiin voi yrittää vaikuttaa monin keinoin. Toisinaan toivon ylläpitäminen voi vaatia murheiden työntämistä taka-alalle tarkoituksella.
– Moni vakavasti sairas kertoo selviytyvänsä siten, että välillä surraan ja välillä taas unohdetaan tietoisesti koko asia ja yritetään tehdä iloa tuottavia asioita.
Toiveikkuus tarttuu työpaikalla
Toiveikkuuden merkitys korostuu työpaikan kriisitilanteissa. Valitettavasti toivon tavoin myös toivottomuus tarttuu. Se näkyy ihmisen olemuksessa ja heijastuu helposti ympärillä oleviin ihmisiin. Yksikin ihminen voi vaikuttaa koko työyhteisöön etenkin, jos hän tuo aktiivisesti esille toivottomiksi kokemiaan asioita.
Pelkästään positiivinen ilmapiiri ei ole sama asia kuin toiveikkuus, eikä toiveikkuutta voi esittää. Asioista on puhuttava realistisesti, ja kriisin hetkellä hyvä tiedonkulku lisää toivoa.
Työyhteisössä on hyvä vaalia aktiivisesti kaikkia toivoa vahvistavia elementtejä. Niitä ovat esimerkiksi mahdollisuus keskustella avoimesti ja myös tuulettaa tunteita, hyvät työkaverisuhteet sekä konkreettinen yhdessä tekeminen.
– Kaikille mielekästä yhteistä tekemistä löytää parhaiten keskustelemalla. On tärkeää olla avoin ja antaa toivoa luoville kohtaamisille mahdollisuus.
Jos työpaikalla on synkkä ilmapiiri, voi olla hyvä rajata työn osuutta elämässä ja pyrkiä vahvistamaan henkilökohtaisen elämänsä toiveikkuutta. Koska toivo tarttuu, se voi tuoda valoa myös työyhteisöön.
”Asioista on puhuttava realistisesti, ja kriisin hetkellä hyvä tiedonkulku lisää toivoa.”
Haluatko lukea lisää mielen hyvinvoinnista? Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.
