Vanhemmalta vaaditaan herkkyyttä, jotta lapsen tunnesäätelyn taidot kehittyvät. Vuorovaikutuksen säröjä on kuitenkin vaikea välttää, eikä kohtaaminen ole koskaan täydellistä. Omaa tunnesäätelyään voi onneksi harjoitella vielä aikuisenakin.
TEKSTI ANNA-KAISA PITKÄNEN
KUVITUS MARIA VILJA
”Pikkuautosta irtosi pyörä. Onko tuo nyt muka joku itkun asia!”
“Sehän on vain tavallinen lääkärissä käynti, ei sitä tarvitse pelätä.”
Kuulostaako tutulta? Väsynyt ja kiireinen vanhempi ohittaa ja mitätöi helposti lapsen sanomisia. Jälkikasvun suuret tunteet ja kokemukset tavallisissa arkipäivän tilanteissa saattavat tuntua aikuisesta ylimitoitetuilta ja rasittavilta.
Mutta lapsi on lapsi ja vasta harjoittelee, mitä tunteet ovat, miltä ne tuntuvat ja miten niiden kanssa voi tulla toimeen. Lapsen tunnesäätelyn taidot kehittyvät vuorovaikutuksessa vanhempien ja muiden tärkeiden aikuisten kanssa.
Nykyvanhemmat ovat hyvin tietoisia tunnetaitojen merkityksestä lapsen kehitykselle. Tunteet tunnistetaan ja niiden merkitys tunnustetaan aivan eri tavoin kuin aiempina vuosikymmeninä. Se tuo kasvattajille uusia paineita: ei riitä, että on ruokaa pöydässä, rakkautta ja rajoja, vaan lisäksi on harjoiteltava tunteiden sanoittamista ja säätelyä.
Kaikki ei ole kuitenkaan yksin vanhemman harteilla. Tunnesäätelyn kehittymiseen vaikuttavat kasvuympäristön ohella monet muutkin tekijät. On myös luonnollista, että lapsi tunteineen haastaa vanhemman tunnesäätelytaitoja, ja vanhemman tunnetaidot kehittyvät vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.
”Osa meistä on hermostollisesti kuin Ferrari-autoja: nopeasti lämpiäviä, herkästi nollasta sataan kiihtyviä ja siten vähän vaikeammin ohjattavia.”
Ympäristön ja biologian vuoropuhelua
Tänä vuonna julkaistu Viisas mieli -teos kertoo tunnesäätelyn vaikeuksista, niiden kehittymisestä ja hoidosta. Yksi kirjan kirjoittajista on psykologi ja psykoterapeutti Teemu Ryhänen, joka on erikoistunut dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) hoitomuotoon. Siinä tunnesäätely nähdään kehittymisen biologian ja ympäristön monimuotoisena yhteispelinä.
– Tunnesäätelyn kehitykseen vaikuttavat sekä synnynnäiset tekijät että kasvuympäristö. On tärkeää ymmärtää, että ihmiset syntyvät tunneherkkyydeltään erilaisina ja eri tavoin reagoivina. Tunneherkkyys on nykykäsityksen mukaan vahvasti synnynnäinen ominaisuus, Ryhänen sanoo.
Tunneherkkyydellä viitataan yksilölliseen tunteen viriämisen nopeuteen, voimaan ja tyyntymiseen. Sen pohjalla on synnynnäisiä geneettisiä tekijöitä ja temperamenttipiirteitä, jotka liittyvät esimerkiksi yksilön reaktiivisuuteen.
Synnynnäisiin tekijöihin kuuluvat myös esimerkiksi erilaiset syntymää edeltävät ja syntymän aikaiset tekijät. Vaikkapa äidin raskaudenaikainen päihteiden käyttö tai synnytyksen aikaiset komplikaatiot, kuten hapenpuute, voivat vaikuttaa tunneherkkyyden taustalla.
Saman perheen vauvoilla voi olla kovin erilainen tunneherkkyys. Yksi ei pienistä hätkähdä ja rauhoittuu nopeasti, toinen reagoi herkästi mihin tahansa ja on vaikeasti tyynnyteltävissä.
Haluatko lukea lisää mielen hyvinvoinnista? Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.
Yksi on Ferrari, toinen Toyota
Tunnereaktioiden säätelyyn vaikuttaa vuorovaikutussuhteissa tapahtuva oppiminen ja palaute. Kun kaupan lattialle valahtanut, kurahousuissaan karkkia huutava taapero saa aikuisen apua rauhoittumiseen ja tunnekokemuksen sanoittamiseen, hän vähitellen oppii sanoja ja keinoja pärjätä raivon ja turhautumisen tunteen kanssa.
Kaikki lapset ja vanhemmat eivät kuitenkaan lähde säätelyn opintielle samalta viivalta.
– Osa meistä on hermostollisesti kuin Ferrari-autoja: nopeasti lämpiäviä ja herkästi nollasta sataan kiihtyviä ja siten vähän vaikeammin ohjattavia. Tällaisen Ferrari-lapsen voi olla vaikea kasvaa ympäristössä, jossa muut ovat enemmän normatiivisia Toyota-tyyppejä, tasaisemmin reagoivia ja hitaammin kiihtyviä.
Toyota-vanhemman ja Ferrari-lapsen välinen vuorovaikutus lähtee liikkeelle siis aivan toisenlaisesta ja usein haastavammasta asetelmasta kuin kahden Toyotan yhteinen matka. Ohjaustaidot kyllä useimmiten löytyvät, mutta tie voi olla kivikkoisempi ja säätelykeinojen löytäminen voi vaatia tavallista enemmän harjoittelua ja tukea.
Mitätöinti vaurioittaa säätelyä
Lapsi kieltäytyy lähtemästä lääkäriin, sillä häntä pelottaa. Hän yrittää juosta eteisestä olohuoneeseen piiloon. Kiireinen vanhempi marssii perään, nappaa häntä kädestä, ja ilmoittaa ykskantaan: ”Nyt pelot ja pelleilyt pois, lääkärikin jo odottaa sinua.”
Tällaiseen ohittamiseen ja mitätöintiin on kenen tahansa vanhemman melko helppo syyllistyä. Jos tunneherkkä lapsi kuitenkin elää ympäristössä, jossa hänet kerta toisensa jälkeen ohitetaan ja mitätöidään, riski tunnesäätelyn pulmien kehittymiseen kasvaa.
Kyky tunnistaa oma tunne ja tyyntyä tunnekokemusten yhteydessä jää heikoksi. Lapsi voi oppia, että omat tunteet ovat vääränlaisia ja vaarallisia. Tavallisistakin tunnekokemuksista tulee pelottavia, hävettäviä ja välteltäviä.
– Tunnefobia on tila, jossa tavallinenkin tunne on vaarallinen ja herättää yksilössä kauhun tunnetta, koska hänelle ei ole syntynyt keinoja tulla toimeen sen kanssa, Teemu Ryhänen sanoo.
Tunnesäätelyn pulmissa varsinaisia eli primäärisiä tunnekokemuksia aletaan usein korvata muilla, niin kutsutuilla sekundäärisillä tunteilla. Hieman nolostunut ja hämmentynyt voi tuntea lamaavaa häpeää, tai epävarma ja avuton saattaa kokea raivokasta kiukkua. Kun omia tunteitaan ja tarpeitaan ei tunne, niitä on vaikea ilmaista ymmärrettävästi muille ihmisille.
Tämä johtaa helposti myös siihen, että oma minä, toiveet ja tavoitteet jäävät etäisiksi. Ihminen elää toisten toiveiden ja tarpeiden kautta miellyttääkseen muita tai rakentaa suurin ponnistuksin elämän kulisseja pitääkseen riittämättömyyden ja häpeän tunteet piilossa.

Enemmän kuuntelemista
Syvästi, herkästi ja voimakkaasti kokeva lapsi tarvitsee vanhemmaltaan tavallistakin enemmän kokemustensa ja tunteidensa kohtaamista, päteväksi ja todeksi osoittamista eli validaatiota.
Lapsi saattaa pahoittaa mielensä herkästi ja kokea arjen pettymykset, jännityksen ja epävarmuuden tunteet suuriksi katastrofeiksi. Tämä vaatii vanhemmalta tavallista enemmän herkkyyttä ja vastaanottavuutta lapsen tunteille ja tarpeille.
– Herkkyys on lapsen viestien riittävän oikeaan osuvaa tulkintaa, ja vastaanottavaisuus on halua ja pyrkimystä reagoida lapsen tarpeisiin, Ryhänen sanoo.
Tulkinta ja reagointi eivät tarkoita, että vanhempi aina automaattisesti tietää ja sanoittaa valmiiksi, miltä lapsesta tuntuu, ja kertoo, miten tunteen kanssa nyt toimitaan.
Lapsen tunteita voi lähestyä tutkailevasti kysellen: ”Minusta näytti, että olit vihainen äidille, kun et saanut pelata. Näin, että kurtistit kulmia ja menit mököttämään omaan huoneeseen. Mitähän siinä mahtoi tapahtua?”
Jos herkkyydessä on vajetta, aikuinen tarkastelee lapsen tunteita kapeasti omasta näkökulmastaan. Lapsi esimerkiksi uhmaa ja aiheuttaa tahallaan kiusaa vanhemmalle kyseenalaistaessaan sääntöjä tai hakee tarkoituksenhakuisesti huomiota kiukuttelemalla.
Aikuinen saattaa pitää lapsen normaaleja tunnereaktioita epänormaaleina, vaikkapa tavallista suuttumusta merkkinä mielenterveyden ongelmasta. Toisaalta epänormaali reaktio voidaan nähdä normaalina. Silloin esimerkiksi lapsen masentunut käyttäytyminen voi jäädä huomiotta.
– Kun vastaanottavuudessa on vajetta, aikuinen ei kykene tai halua reagoida lapsen tarpeisiin, vaan mitätöi ne.
Herkkä lapsi reagoi myös vanhemman ristiriitaiseen ilmaisuun. Vanhempi voi sanoa olevansa iloinen, mutta näyttää surulliselta ja masentuneelta.
Jokainen vanhempi ohittaa ja mitätöi joskus, ja elämä on täynnä hetkiä, jolloin emme tahdostamme huolimatta kohtaa toisiamme. Ongelmallista tunnehaavoittuvuutta voi syntyä, jos mitätöinti on toistuvaa ja vakavaa. Tunnehaavoittuvuus saattaa näkyä myöhemmässä elämässä mielenterveyden ja ihmissuhteiden ongelmina, äärimmillään esimerkiksi persoonallisuushäiriöinä.
Kaoottiset ja täydelliset perheet
Harva haluaa mitätöidä ja ohittaa lastaan tahallaan, mutta joskus vanhemmilla itsellään voi olla eri syistä vaikeuksia tunnesäätelyssä. Vanhemmilla voi olla esimerkiksi omaan perhetaustaan liittyviä, käsittelemättömiä traumaattisia kokemuksia.
Ryhäsen mukaan tietyntyyppiset perheympäristöt ovat tavallista alttiimpia tunnesäätelyn ongelmien kehittymiselle.
– Tunnesäätelyn pulmille altistaa perheympäristö, jossa vanhemmuus on kaoottista, jäsentymätöntä ja epäjohdonmukaista. Vanhemmat voivat kärsiä itse merkittävistä elämänhallinnan pulmista, esimerkiksi päihdeongelmista.
Vaikeuksien lähde voi olla toisaalta myös korostuneeseen hillintään ja harmoniaan pyrkivä perheympäristö, jossa vain positiivisiksi ja tervehenkisiksi mielletyt tunteet ovat sallittuja.
Harmeja voi tuottaa myös liian täydelliseen tunteiden säätelyyn pyrkivä ympäristö. Se ei välttämättä opeta lapselle keinoja kohdata tavalliseen maailmaan kuuluvaa tunteiden mitätöintiä ja ohittamista.
– Nykyään puhutaan myös paljon niin sanotuista curling-vanhemmista, jotka tasoittavat lapsen tietä liiallisesti ja pyrkivät hoitamaan kaikki vaikeat tilanteet lapsen edestä. Tällöin tunteista voi tulla poishoidettavia ongelmia, Ryhänen selittää.
Hän toteaa, että myös ihan tavallisissa perheissä, joissa ei ole erityisiä ongelmia, voidaan syystä tai toisesta olla vetäytyviä tai taitamattomia lapsen tunteiden kanssa.
– Toisinaan taas perheen elämäntilanne voi olla vaikkapa työttömyyden tai muun tilapäisen kriisin takia niin vaikea, että vanhemmilla ei riitä voimavaroja lapsen kohtaamiseen.
Joskus pulma voi yksinkertaisesti liittyä siihen, että lapsen vanhemmista poikkeava temperamentti hämmentää esikoisen saaneita, epävarmoja vanhempia.
– Jos lapsi on vaikeasti rauhoittuva, vanhempi voi alkaa vetäytyä tilanteissa, joissa lapsi ilmaisee voimakkaasti tunteitaan. Tämä taas saa lapsen voimistamaan käytöstään, jolla hän toivoo saavansa läheisyyttä ja lohtua. Tunteiden hyssyttely johtaa niiden voimistumiseen.
Kuka vain hyötyy harjoittelusta
Jokaisella meistä on kokemusta siitä, että tunneherkkyyttämme ei ole osattu kohdata. Kaikki tietävät jollakin tavoin, miltä tuntuu tulla vanhempiensa tai muiden läheisten ihmisten mitätöimäksi ja ohittamaksi.
Jonkinlainen kokemus tunnehaavoittuvuudesta kuuluu ihmisyyteen, ja siksi tunnesäätelyn taitojen harjoittelusta voi hyötyä kuka tahansa. Usein elämän siirtymäkohdat – vaikkapa vuodet, joiden aikana meistä kasvaa vanhempia – ovat hyvää aikaa omien säätelytaitojen tarkastelulle.
– Aikuisenkin kannattaa kiinnostua tunteistaan, oppia tunnistamaan ja nimeämään niitä. Perinteisten ”oli hyvä tai huono päivä” -lausahdusten sijaan voi miettiä, millaisia tunteita on päivän aikana kokenut. Aluksi se voi tuntua yllättävän haastavalta, Ryhänen sanoo.
Tunnesanojen löytämisessä aikuisia auttavat esimerkiksi elokuvat, tv-sarjat, kirjallisuus, musiikki ja muu taide sekä luotettavat läheiset ihmiset, joille omista kokemuksista on turvallista puhua. Tunteiden huomaaminen alkaa kyvystä pysähtyä tähän hetkeen, huomata ja aistia, mitä itsessä ja ympäristössä tapahtuu.
Tunteet on Ryhäsen mielestä tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, mutta pelkästään tunteella eläen voi päätyä tekemään myös lyhytnäköisiä ja vahingollisia ratkaisuja.
– Tunteet toimivat parhaiten elämän konsultteina, eivät toimitusjohtajina. Kyky kuulla tunnemieltä ja käyttää arvioinnissa järkimieltä on tärkeä taito. Kun ne pystyy tasapainoisesti yhdistämään, ihminen voi elää viisaan mielen mukaista elämää.
Kirjoittaja on toimittaja ja psykologi.
Haluatko lukea lisää mielen hyvinvoinnista? Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.