Masennus opetti kirjailija Pauliina Vanhatalolle, että jokaisella on oma mieli, joka tarvitsee omanlaisiaan tasapainottavia asioita. Masennustaipumus on pysyvä, mutta sen kanssa voi tulla toimeen, Vanhatalo sanoo. 

TEKSTI KAISA PASTILA 
KUVAT PAULA VIRTA

Kun kirjailija Pauliina Vanhatalon, 40, kotona leijailee vastaleivotun sämpylän tuoksu, asiat ovat hyvin. Vanhatalo kutsuu tätä sämpylämittariksi.

– Silloin kun jaksan tarttua tällaiseen ylimääräiseen tekemiseen, voin hyvin.

Käsien upottaminen taikinaan on Vanhatalolle ennen kaikkea rakkaudenteko. 10- ja 13-vuotiaat lapset ilahtuvat, jos heitä odottavat koulun jälkeen lämpimäiset. Puoliso taas rakastaa tuoretta pullaa.

Leipomisen Vanhatalo aloittaa useimmiten spontaanisti. Raahelaiskodin keittiönkaapista löytyy aina jauhoja ja kuivahiivaa.

– Minusta saa nyt kyllä liian pullantuoksuisen kuvan. Oikeasti koen olevani kauhean epäkäytännöllinen ihminen.

Kujeileva hymy syttyy Vanhatalon kasvoille.

Päivät kuluivat makuuhuoneessa

Viisi vuotta sitten Vanhatalo ei leiponut, vaikka olisi halunnut. Hänellä ei ollut siihen voimia. Kirjailija oli sairastunut masennukseen.

Vanhatalo vietti suurimman osan päivästään makuuhuoneessa. Aamuisin puoliso huolehti yksin lapset päiväkotiin ja kouluun, jotta äiti sai nukkua myöhään hiljaisessa talossa.

– Kun katson ajanjaksoa näin jälkikäteen, ymmärrän hyvin, että väsyin. Kyse ei ollut vain sairastumisvuodesta, vaan kaikista edeltäneistä vuosista, joina olin venynyt.

Kriisi liittyi paitsi ammatillisiin haaveisiin ja pettymyksiin myös äidiksi tuloon. Lasten syntymästä lähtien Vanhatalo oli kokenut, että hänellä oli krooninen puute tilasta, hiljaisuudesta ja rauhasta.

Ennen lapsia Vanhatalon päivärytmissä oli ollut luontaisia suvantovaiheita, mutta pikkulapsiarjesta puuttuivat hiljaiset, ei-sosiaaliset hetket, joita introvertti äiti tarvitsi palautuakseen.

Vanhatalo oli ollut jo pitkään huolissaan voinnistaan. Hän oli pannut merkille, että asiat, jotka aikaisemmin olivat antaneet hänelle iloa, eivät tuntuneet enää miltään. Arjen askareet tuntuivat niin uuvuttavilta, että niihin tuskin jaksoi tarttua. Jo pelkkä iltaruoan tarjoilu lapsille vei kaikki paukut.

Vanhataloa oli myös jo pitkään painanut se, ettei hän jaksanut leikkiä ja puuhata lasten kanssa niin paljon kuin he olisivat ehkä kaivanneet.

“Jo masennuksen aikaan tajusin, että hyötyisin terapiasta, mutta pitkitin aloittamista. Tiedostin, että terapiassa käyminen vaatii voimavaroja.”

Masennuksen kanssa voi elää 

Maaliskuussa 2014 Vanhatalo meni psykiatrin vastaanotolle. Hän sai masennuslääkityksen ja avasi tietokoneelleen tiedoston, johon hän kirjasi tuntemuksiaan ja ajatuksiaan.

– Tiedoston täyttäminen oli selviytymiskeinoni. En pystynyt tekemään perustöitäni – en jaksanut samastua romaanihenkilöihini – mutta tällaista kirjoittamista, jossa tein vain merkintöjä itsestäni, pystyin tekemään.

Talvikuukausina Vanhatalo kokosi myös jonkin aikaa taulukkoa, johon hän merkitsi jokaisen päivän kohdalle kouluarvosanan mielialalleen. Kun päivät kirjasi, Vanhatalon oli helpompi huomata vaihtelu omassa mielialassaan: vaikka jonain päivänä tuntui kauhealta, taulukko paljasti, että vain muutamaa päivää aikaisemmin oli ollut ihan hyvä päivä. Se antoi toivoa. Tunteet tuntuivat masentuneena pysyviltä, mutta se ei ollut totta.

Vuonna 2016 ilmestyi teos Keskivaikea vuosi, joka pohjautuu Vanhatalon masennusmuistiinpanoihin. Sen lopussa kirjailija kirjaa vuoden aikana syntyneitä oivalluksiaan: Opin, että minulla on rajat, opin, että olen kuka olen, opin, että masennustaipumus on pysyvä mutta sen kanssa voi tulla toimeen.

– Masennus opetti, että oma mielensä kannattaa ottaa todesta. Meillä jokaisella on yksilöllinen mieli, joka reagoi vähän eri tavoin. Vaikkei pystyisi perustelemaan itselleen, miksei jokin asia tunnu hyvältä tai miksi tarvitsee jotain, kannattaa antaa itselleen se, mitä tarvitsee. Omaa mieltään on lupa kuunnella.

Oikea aika terapialle 

Vanhatalon toinen autofiktiivinen teos Toinen elämä ilmestyi vuonna 2018. Se kertoo naisesta, joka hämmentyy keski-iän kynnyksellä. Hän käy läpi tekemiään isoja ratkaisuja ja pohtii niiden lopullisuutta.

– Minulle teos on nuoruudesta luopumisen kirja. Oli vapauttavaa katsoa suoraan silmiin omia odotuksiaan elämälle.

Saatuaan kirjan valmiiksi Vanhatalo koki, että hänessä vapautui suuri määrä energiaa. Edelleen sama energia kantaa. Tilaa on ollut paitsi työnteolle myös terapian aloittamiselle.

– Jo masennuksen aikaan tajusin, että hyötyisin terapiasta, mutta pitkitin aloittamista. Tiedostin, että terapiassa käyminen vaatii voimavaroja.

Nyt kun kodin neljä vuotta jatkunut remontti on valmis ja lapset ovat kasvaneet isommiksi ja omatoimisiksi, on oikea aika. Terapia-aamuina Vanhatalo huomaa olevansa erilainen. Silloin hänen mielensä virittäytyy tulevaan työskentelyyn ja hän pysähtyy tarkkailemaan eri tavalla tuntemuksiaan kuin muina aamuina.

– Olen huomannut, että viikoittainen oman elämän tsekkaaminen auttaa minua elämäni ohjaamisessa. Se on tehnyt arjestani tasapainoisempaa.

Kirjailija sanoo olevansa edelleen innostunut oman mielensä oppimisesta. Hänelle terapiassa käynti on elämän uudelleentulkintaa. Uusin löytö on ollut se, miten paljon Vanhatalon varhaislapsuus on vaikuttanut hänen mieleensä.

– Sairastuin vakavasti kahdeksan kuukauden iässä, ja 3,5 vuoden ikään asti vietin paljon aikaa sairaalassa. Ahdistumistaipumukseni palautuu luultavasti paljon näihin varhaislapsuuden kokemuksiin.

Koska varhaisiin muistoihin on vaikea päästä käsiksi, terapiassa käytetään apuna kehollisia harjoituksia. Vaikka mieli ei muista, keho voi kertoa asioita.

Parhaimmillaan elämässä on mielenkiintoisia asioita ja niiden tasapainoksi rauhallista olemista. Jos näin ei tapahdu, joudun ylivirittyneeseen tilaan.”

Olen opetellut sanomaan ei 

Kun tapahtuu paljon kerralla, Vanhataloa alkaa hengästyttää. Vaikka asiat ovat ihania, niitä ei ehdi ajatella ja sisäistää. Sen sijaan, että niistä koituisi pelkkää iloa, kokemukset muuttuvatkin kuluttaviksi.

– Parhaimmillaan elämässä on mielenkiintoisia asioita ja niiden tasapainoksi rauhallista olemista. Jos näin ei tapahdu, joudun ylivirittyneeseen tilaan.

Kun kirjailija huomaa olevansa ylikierroksilla, hän pyrkii rauhoittamaan itsensä. Meressä uiminen auttaa, samoin luonnossa oleskelu tai hiljaisuudesta nauttiminen hämärässä huoneessa.

Tärkeää on myös tehdä tilaa kalenteriin ja sanoa ei. Vanhatalo on opetellut sitä, miten muille ihmisille sanoitetaan, mitkä omat rajat ovat.

– Aikaisemmin minulla piti olla hurjan perusteltuja syitä sille, että kieltäydyn esimerkiksi haastattelusta. Nykyään olen oppinut, että se, miten jaksan ja mitä minulle kuuluu, on ihan perusteltu syy sanoa ei.

 

 

 

Mieliala saa vaihdella

Meren horisontti on vähän erilainen joka päivä. Vanhatalo kävelee usein rantaan koiransa kanssa ja jää seisomaan tietylle kalliolle.

– Olen kehittänyt oman merimeditaationi. Katson vain ulapalle ja annan itseni tehdä havaintoja. Luonnonäänet ja horisontti rauhoittavat niin, että siinä on helppo vain olla. Aina löytyy jotain kiinnostavaa: vedenraja on siirtynyt, tuulee eri tavalla, välillä on lintuja, välillä ei.

Vanhatalo on huomannut, että meditoiminen on hänelle helpompaa luonnon keskellä kuin kotona. Siellä työ- ja perheajatukset ovat liian lähellä.

Toinen tärkeä palautumispaikka on lähimetsä, joka päästää ajatukset vapaiksi.

– Kun kävelen metsässä, parhaimmillaan huomaan olevani metsässä enkä juurikaan oman pään sisällä.

Vaikka kirjailija tietää, että metsä tekee hänelle hyvää, hän pitää huolen siitä, ettei sinne meneminen muutu suoritukseksi. Vanhatalo sanoo, ettei hän koskaan lähtisi kävelylle sillä ajatuksella, että hoidanpa nyt terveyttäni. Hän menee metsään puhtaasti vain siksi, koska se tuottaa hänelle mielihyvää.

Vanhatalo on huomannut, että ilmassa on uusi trendi: itsensäkehittämissuorittaminen. Monelle henkisen tasapainon ylläpidosta, kuten meditaatioharjoituksista tai rentoutumisesta, on tullut yksi suoritettava asia lisää päivän tehtävälistalla. Silloin niistä on vaarana kadota pohja eli se, että harjoituksia tehdään, koska ne tuntuvat merkityksellisiltä.

– Elämään kuuluvat erilaiset päivät. Se, että hyvinvointini on erilaista eri päivinä tai että mielialani vaihtelevat, ei ole niin kauhean vakavaa, kunhan vaihtelut pysyvät tietyissä raameissa. Mielen tasapainottaminen ei voi olla kokopäivätyö.

Siksi Vanhatalo ei ota paineita, vaikkei hän meditoisikaan vuoden jokaisena päivänä. Välillä on hyvä keskittyä vain työntekoon, mennä kuoroharjoituksiin tai leipoa.

Haluatko lukea lisää mielen hyvinvoinnista? Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.