Moni kokee jatkuvaa tyytymättömyyttä ulkonäköään kohtaan. Kehoa voi opetella kohtelemaan kuin ystävää, kun oivaltaa, mihin kaikkeen se pystyykään. Kohtele kehoasi mieluummin hyvänä kaverina kuin ikävänä vihollisena.
TEKSTI HELINÄ KUJALA KUVA PETRI HÄNNINEN
Paksut reidet, liian pienet rinnat, kaamea kaksoisleuka. Ekstrakilot, jotka piti karistaa jo vuosia sitten.
Joskus on hyvä pysähtyä miettimään, mihin sävyyn tarkastelemme omaa kehoamme. Onko se jatkuvaa valitusta ja haukkumista? Voisimmeko kohdella samaan tapaan ystäviämme? Tuskin – mutta miksi sitten teemme niin itsellemme?
Pohdintoihin kannustaa kehonkuvaongelmiin erikoistunut psykologi Katarina Meskanen. Hänen asiakkaistaan suurella osalla on syömishäiriö, mutta lievemmätkin kehonkuvan haasteet ovat hänestä valitettavan yleisiä. Pieni lapsi ihailee estoitta omaa kehoaan ja sen pystyvyyttä, mutta jossain vaiheessa meistä itse kukin menettää tämän mutkattoman ja intuitiivisen suhtautumistavan.
– Moni käyttää elämänsä aikana valtavasti resursseja siihen, että vertailee itseään muihin ja jää jumiin ulkonäkökysymyksiin. Kaikki eivät päädy kurittamaan kehoaan, mutta usein viimeistään murrosiässä alkaa kamppailu kehon hyväksyttävyyden ja riittävyyden kanssa, itsekin aikoinaan syömishäiriöön sairastunut ja siitä toipunut Meskanen sanoo.
KEHONKUVA KOHTAA HAASTEITA
Kehonkuva on Meskasen määritelmän mukaan mentaalinen representaatio, mielensisäinen edustus, omasta kehosta ja sen arvosta. Se tarkoittaa omista havainnoista, ajatuksista, tunteista ja kokemuksista muovautuvaa subjektiivista käsitystä omasta kehosta.
Jos käsitys on myönteinen, ihminen liittää kehoonsa pääosin positiivisia tunteita, ajatuksia ja mielleyhtymiä. Suhde omaan kehoon on enimmäkseen mutkaton, ja sille haluaa tehdä hyvää.
– Positiiviseenkin kehonkuvaan kuuluu toki se, että välillä voi olla vaikeaa olla omassa kehossaan tai että oma ulkonäkö herättää kielteisiä ajatuksia ja tunteita. Mutta niitä osaa pitää ohimenevinä ilmiöinä.
Kehosuhteen voi mieltää vaihtelevan janalla, jonka toisessa päässä on plus- ja toisessa päässä miinusmerkki. Suurimmalla osalla kokemus oman kehon arvosta sijoittuu näiden ääripäiden välille.
– Ääripositiivinen kehonkuva ei ole mikään tavoitetila. Jos joku sanoisi aina suhtautuvansa omaan kehoonsa vain ja ainoastaan myönteisesti, jäisin miettimään, onko asia kuitenkaan ihan niin. Ihmiselämään kuuluvat esimerkiksi erilaiset vaivat ja krempat, jotka haastavat kehonkuvaa.
Myös elämäntilanne vaikuttaa siihen, onko kehosuhde plussalla vai miinuksella. Esimerkiksi stressi voi saada aikaan sen, että oma keho on jotain, joka vain “roikkuu mukana”, ja itsestä huolehtiminen jää kiireen jalkoihin.
MITÄ MUUTA OLET KUIN ULKONÄKÖSI?
Viime vuonna ilmestyneessä Rakas keho -kirjassa Katarina Meskanen ja valokuvaaja Heidi Strengell käsittelevät kehonkuvan haasteita naisen näkökulmasta. Kirjaa varten he pyysivät eri-ikäisiä naisia kertomaan kehonsa tarinan ja paljastamaan itsensä myös kameralle. Kauniit valokuvat erinäköisistä vartaloista ovat teoksen kuvituksena. Kirja sisältää myös runsaasti harjoituksia, joiden avulla voi opetella itsensä ja kehonsa hyväksymistä.
Naisille ulkonäköpaineet tulevat tutuiksi jo nuoresta tytöstä alkaen, sillä naisen keho on kulttuurissamme perinteisesti suurennuslasin alla. Meskanen uskoo kuitenkin, että kehonkuvan haasteet ovat tuttuja myös miehille, mutta ne saattavat jäädä tunnistamatta – ehkä miehiltä itseltäänkin.
– Naisille on sosiaalisesti suotavampaa puhua näistä asioista, ja siksi he ehkä helpommin myös tunnistavat ongelmat ja hakevat niihin apua.
Meskanen arvelee toisaalta, että miehillä kehonkuva voi olla toiminnallisempi kuin naisilla. Heidän kehosuhteensa saattaa pohjata enemmän siihen, mihin kaikkeen keho pystyy, kuin siihen, miltä se näyttää.
Juuri tämä on näkökulma, jota Meskanen kannustaa kehonkuvansa kanssa kamppailevia pohtimaan: Mihin kaikkeen sinä ja kehosi pystytte? Mitä muuta olet kuin ulkonäkösi?
– Monilla asiakkaistani on suuria vaikeuksia mieltää, mitä kaikkea muuta he ovat, kuin se, miltä he näyttävät ulospäin. Kun oman kehonsa mieltää ulkonäöllisenä objektina, kehonkuva on herkästi negatiivinen, yksiulotteinen ja pintapuolinen. Toiminnallisuuden kautta tulee esiin uusia puolia.
Jos huomaa esimerkiksi vain jalkojensa paksuuden, tulee sivuuttaneeksi sen, miten loistavat vahvat reidet ovatkaan urheilussa. Vastaavia huomiota voi tehdä listaamalla taitojaan eri elämänalueilla: joku tekee taidetta käsillään, toinen osaa juosta kovaa, kolmas antaa turvallisen sylin lapselleen. On hyvä myös nimetä muita merkityksellisiä roolejaan – esimerkiksi sisko, ystävä, työkaveri – joissa ulkonäkö on toissijainen asia.
LAPSEN KEHONKUVAA PITÄÄ TUKEA
Kehonkuvan häiriöstä saattaa olla kyse, jos ihminen alkaa kohdella kehoaan kaltoin tai huoli omasta kehosta alkaa haitata arkea ja hyvinvointia.
– Se voi esimerkiksi täyttää ajatukset ja viedä keskittymisen, nostaa pintaan vaikeita tunteita, hankaloittaa sosiaalisia suhteita tai estää tekemästä asioita, joita oikeasti haluaisi tehdä.
Apua kannattaa silloin hakea esimerkiksi kehonkuvaongelmiin perehtyneeltä psykologilta, psykoterapeutilta tai fysioterapeutilta. Jos haasteet eivät ole kovin vakavia, itsensä ja kehonsa hyväksymistä voi harjoitella myös omin päin.
Nuoruudessa negatiiviseksi kehittynyt kehonkuva ei Meskasen mukaan muutu myönteiseksi itsestään. Siksi ongelmiin pitää puuttua mahdollisimman varhain.
Lapsen kehonkuvan myönteistä kehittymistä on tärkeää tukea muun muassa kehumalla tätä taidoista ja sisäisistä ominaisuuksista. Jos kommentoi lapsen kehoa, se pitää Meskasen mukaan tehdä arvostavasti ja pitäytymällä myönteisissä asioissa.
– Puolihuolimattomatkin kommentit esimerkiksi lapsen pyöristymisestä saattavat sysätä liikkeelle epävarmuuden oman kehon hyväksyttävyydestä. Lapsen mieleen voi iskostua ajatus, että hänen kehossaan on jotain vikaa.
Ylipäätään vanhemman tulisi muistaa esimerkkinsä voima. Jos aikuinen kritisoi omaa tai muiden ulkonäköä, lapsi oppii nopeasti, että keho onkin arvostelun, ei arvostamisen kohde.
SOMEAKIN VOI SIIVOTA
Kun viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joilla on positiivinen kehonkuva ja jotka hyväksyvät kaikenlaiset vartalot, on itsellekin helpompaa hyväksyä itsensä. Parhaassa tapauksessa myönteinen kehonkuva tarttuu.
– Voi esimerkiksi valita, millaiselle sosiaalisen median kuvavirralle altistaa itsensä: etsiä seurattavia, jotka tukevat omaa hyvinvointia, ja siivota pois kuvalähteet, jotka aiheuttavat pahaa mieltä, Katarina Meskanen vinkkaa.
Yhdessä hänen ja Strengellin kirjan harjoituksessa opetellaan havainnoimaan omaa vartaloa neutraalisti, yksi kehonosa kerrallaan. Tavoitteena on sinnikkäiden toistojen kautta ikään kuin siedättää itseään omalle keholle, ilman arvottamista. Hyvyys tai huonous kun ei ole kehomme ominaisuus, vaan mielemme arvion tuote.
– Jos on tottunut arvostelemaan ja haukkumaan omaa kehoaan, uudenlaisen katsantokulman opettelu voi olla haastavaa. Se on kuitenkin mahdollista.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 2/2020. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin tai lahjaksi.
