Vanheneminen ei välttämättä viisastuta, mutta elämänkokemus saattaa lisätä ymmärrystä, sanoo näyttelijä Seela Sella. Hän on oivaltanut, että sitten kun -ajattelun sijaan kannattaa nauttia hetkestä.
TEKSTI MIRJA AARNIO
KUVAT SUSANNA KEKKONEN
Oli vuosi 1969, kun näyttelijä Seela Sellan puoliso Elis Sella ehdotti, että pariskunta menisi yhdessä psykiatrin vastaanotolle. Sella oli tuolloin 32-vuotias, puoliso 39-vuotias. Parilla oli kaksi pientä lasta ja avioliitto kriisissä.
Tuolloin pariterapiaan meneminen ei ollut kovin tavallista, mutta pari halusi kokeilla, auttaisiko se heitä jatkamaan yhdessä. Ensimmäisellä kerralla he kertoivat tilanteensa psykiatrille. Tunnin jälkeen psykiatri ehdotti, että mitä jos herra menisi kotiin ja rouva jatkaisi vielä.
– Raivostuin ja lähdin kotiin. Mietin, että mitä, minäkö? Eihän minussa mitään vikaa ole! Tuo toinenhan on se torvelo.
Viikon verran Sella vatvoi asiaa mielessään, päätti lopulta palata vastaanotolle ja alkoi käydä siellä säännöllisesti. Mutta kun puoli vuotta oli kulunut, hän hermostui.
– Sanoin psykiatrille tuohtuneena, että te istutte siinä ettekä puhu mitään ja minä vaan puhun ja puhun. Minähän voisin vaikka valehdella koko ajan, ja te uskotte, että kaikki on totta. Silloin hän katsoi minua ystävällisesti hymyillen ja sanoi, että niin, sehän on teidän asia, jos valehtelette.
Taas Sella suuttui, lähti ovet paukkuen ja ajatteli, ettei enää palaa. Mutta psykiatri oli taitava ja tiesi, mitä tekee. Suuttumuksen laannuttua Sellalle aukeni jotain ratkaisevaa.
– Tajusin, että jos valehtelen itselleni tai muille, niin sehän on vain minun ongelmani, ei hänen, eikä muidenkaan. Oivallus muutti kaiken. Menin nöyrästi takaisin ja jatkoin käyntejä vielä toiset puoli vuotta.
Puolison kuolema oli käännekohta
Alun perin syy aviokriisiin oli, Seela Sellan sanoin, hänen omaa tyhmyyttään. Taiteilijana hän oli ajatellut, että hänen täytyy kokea kaikenlaisia asioita – esimerkiksi sellaisia kuin avioliiton ulkopuolinen suhde – jotta hän kasvaisi taiteilijana. Lopulta suhde toiseen mieheen johti siihen, että Sella ajatteli eron olevan välttämätön.
– Ensiksi menin minä, ja sitten meni mies kostoksi – ja hänen pitikin mennä. Jälkeenpäin olen ajatellut, että miten olen voinut olla niin lapsellinen. Minulla on sellainen mies, joka kestää ja ymmärtää tämän ja on valmis jatkamaan.
Avioliitto jatkui kriisin jälkeen onnellisesti vielä yli 20 vuotta, ja siitä Sella kiittää puolisonsa lisäksi taitavaa psykiatria.
Käännekohta nyt 83-vuotiaan Sellan elämässä tapahtui vuonna 1992, kun rakas puoliso kuoli 62-vuotiaana odottamatta ja äkillisesti rutiinileikkauksen jälkeen. Mikään ei ollut sen jälkeen ennallaan.
Ensin iskivät kaikki käytännön asiat. Siihen saakka puoliso oli hoitanut parin kaikki raha-asiat ja muut konkreettiset velvollisuudet. Puolison kuolema muutti myös sen, miten Sella alkoi katsoa elämää. Traaginen tapahtuma opetti hänelle, että ei ole mitään järkeä elää elämätöntä sitkun-elämää. Koskaan kun ei voi tietää, mitä seuraava hetki tuo tullessaan.
Sen sijaan on opeteltava elämään vain tässä hetkessä, sillä muuta ei ole. Sella myöntää, ettei se ole helppoa. Koskaan kaikki asiat eivät ole hyvin, eivätkä ongelmat poistu kerralla.
– Siitä huolimatta pitää sallia itsensä ajatella, että minulla on oikeus olla nyt juuri tässä, rauhoittua itseni kanssa ja nauttia hetkestä. Vaikka puolen tunnin päästä tulisi jotakin kamalaa, juuri nyt ei tule mitään. Se on kuin sisäänhengitys, joka lataa voimaa ihmiseen kuin itsestään. Sitä on onnellisuus, mielenrauhaa.
”On opeteltava elämään vain tässä hetkessä, sillä muuta ei ole.”
Juttu on lyhennetty versio Seela Sellan haastattelusta, joka on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 5/2020. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.
