Ylikuormitus ja uupumus voivat uhata, jos toistuvasti sivuutamme kehomme viestit. Joskus herätyksen voi antaa älykello tai muu mittalaite. Usein kuitenkin riittää se, että harjoittelemme pysähtymistä ja oman itsen kuuntelua.
TEKSTI ANNA-KAISA PITKÄNEN KUVITUS MARIA VILJA
Unta kuusi ja puoli tuntia yössä, keskisyke 56, energiataso 45.
Aktiivisuusranneke, -kello tai -sormus kertoo meille päivittäin, mitä kehossamme tapahtuu. Aiemmin laitteet kuuluivat ammattiurheilijoiden ja aktiiviliikkujien maailmaan, mutta viime vuosina ne ovat levinneet kaikkien saataville.
– Psykoterapeutin vastaanotolle ja koulutuksiin tullaan entistä useammin tietoisina ja kiinnostuneina kehon palautumisesta, aktiivisuudesta ja tavasta reagoida stressiin, kertoo kouluttaja, psykoterapeutti Laura Mannila, joka on erikoistunut psykofyysiseen psykoterapiaan.
Mannila pitää myönteisenä sitä, että ihmiset haluavat tietoa kehonsa palautumisesta ja kuormituksesta. Hän on seurannut ilahtuneena myös keskustelua unen, levon ja palautumisen merkityksestä.
– Kiinnostus omaa kehoa ja palautumista kohtaan on myönteistä jo siksi, että pitkittynyt ja hallitsematon stressi on useiden pitkäaikaissairauksien riskitekijä. Jos opimme huomaamaan ja kunnioittamaan kehon viestejä, sillä on merkitystä sekä ihmisten hyvinvoinnille että kansanterveydelle.
SÄÄTELY EI SAA OLLA SUORITUS
Millaista iloa ja hyötyä kehon mittaamisesta on pitkän päälle? Pitäisikö meidän kaikkien alkaa mitata esimerkiksi untamme, vai riittääkö se, että tuntee itsensä virkeäksi aamulla?
Kuormittuneisuutta ja aktiivisuutta mittaavat laitteet antavat Mannilan mielestä kelpo lähtökohdan arvioida karkeasti kehon ja mielen hyvinvointia. Laitteet mittaavat esimerkiksi syke- ja hengitystiheyttä sekä sykevälivaihtelua, joilla tutkitusti on yhteys kehon kuormitukseen ja palautumisjärjestelmiin.
Samalla Mannila on tietoinen ilmiön toisesta puolesta.
– Laitteet voivat johtaa liialliseen ja täydellisyyteen pyrkivään elämänhallinnan tavoitteluun. Näin voi käydä korkeisiin suorituksiin pyrkivillä, hyvinvoinnistaan kiinnostuneilla ihmisillä. Silloin palautumisesta ja kuormituksen säätelystä voi tulla yksi ahdistava suoritus muiden joukkoon.
Siihen, että palautumisen tarvetta mitataan teknisillä laitteilla, pitäisi Mannilan mukaan suhtautua aina terveen kriittisesti. Aktiivisuusrannekkeet ja muut tavanomaiset mittalaitteet eivät anna kovin tarkkaa kuvaa esimerkiksi unen laadusta, vaan siihen tarvitaan aivosähkökäyrän kaltaisia tarkempia mittareita.
– On myös hyvä muistaa, että mitään numeroita ei voi lukea yksioikoisesti, vaan tulokset tulee suhteuttaa aina esimerkiksi yksilön ikään, perussairauksiin ja muuhun terveydentilaan.
RISTIRIITA ELÄMÄNTAVASSA
Palautuminen ja kehon sekä mielen yhteydet kiinnostavat, sillä tietoa on saatavilla yhä enemmän ja meillä on myös tarve soveltaa tätä tietoa arkeamme.
– Aivotutkimus on kiistatta osoittanut, miten tiiviissä yhteydessä keho ja mieli toimivat, Laura Mannila sanoo.
Tutkimuksen ansiosta myös kuormitukseen ja palautumiseen liittyviä hermostollisia reaktioita on mahdollista kuvata entistä täsmällisemmin.
Tieto antaa vastauksia niihin ongelmiin, joista suuri osa työikäisistä länsimaisista ihmisistä kärsii: työ- ja vapaa-ajan liiallinen kuormittavuus, vaikeudet levätä ja nukkua, mielialaongelmat ja ahdistuneisuus sekä erilaiset psykosomaattiset sairaudet.
Näiden taustalla on Mannilan mielestä ristiriita ihmisen biologisen lajiolemuksen ja modernin teollisen kulttuurin välillä.
– Länsimainen elämäntapa estää tehokkaasti lajityypillistä biologista käyttäytymistä, mikä on tyypillisesti suuri stressin lähde mille tahansa eläinlajille.
Työelämä asettaa vaatimuksia vähintään kahdeksan tunnin täydestä aktiivisuusjaksosta, jonka päälle tulevat vielä muun elämän aktiviteetit.
– Tämä malli on kaukana ihmisen biologisesta lajiolemuksesta. Työelämä lähtee siitä, että käynnistämme itsemme koneen tavoin aamuisin ja suoritamme iltaan asti, kunnes koneen voi sammuttaa. Kaikki tietävät, ettei se niin mene. Unta ei voi käynnistää starttinapista.
TÄYTTYVÄTKÖ PERUSTARPEET?
Olemme edelleen lajiolemukseltamme metsästäjä-keräilijöitä, jotka heräävät aamulla toimimaan, tekevät ehkä muutaman tunnin töitä, syövät ja lepäävät välissä, kunnes lähtevät taas liikkeelle.
Aktiivisuuden ja palautumisen vaihtelua olisi suotavaa olla pienissä jaksoissa päivän mittaan. Niitä voisi sisältyä useampia jo yhteen tuntiinkin.
– Olemme moniin muihin eläimiin verrattuna siten erikoinen eläinlaji, että tarvitsemme öisin hyvin pitkän, yhtäjaksoisen palauttavan unijakson, josta tinkiminen kostautuu terveydelle.
Riittävän palautumisen ja aktiivisuuden lisäksi tarvitsemme hyvin voidaksemme myös useita kertoja päivässä ravintoa, liikettä ja lajitoverien turvallista seuraa.
– Nämä asiat eivät ole työikäisten aikuisten elämässä mitenkään itsestään selviä, vaan useimmilla on vajeita perustarpeiden täyttämisessä.
Kaupunkiympäristössä monella jää täyttymättä myös inhimillinen perustarve yhteydestä luontoon, eläimiin, kasveihin ja maaperään.
Mannila toteaa meidän tulleen viime aikoina entistä tietoisemmiksi siitä, miten esimerkiksi maaperän monipuolinen mikrobisto vaikuttaa stressiin ja hyvinvointiin. Suoliston, aivojen ja mielen hyvinvoinnin taas tiedetään kulkevan käsi kädessä.
IHMINEN SOPEUTUU VÄSYMYKSEEN
Ihminen sopeutuu – onnekseen ja kurjuudekseen – hyvin monenlaisiin asioihin, myös itselleen haitalliseen ympäristöön ja vahingollisiin tottumuksiin. Kiireinen ja suorittava elämäntapa kasvattaa meitä siihen, ettei kehon viestejä ole suotavaa kuunnella.
– Jatkuvassa kiireessä ja suorituspaineissa elävä ihminen sivuuttaa levon tarpeesta kertovan väsymyksen tunteen ja oppii ohittamaan sen toistuvasti. Silloin väsymys ei hellitä edes levolla, Laura Mannila sanoo.
Älykellot ja muut laitteet voivat antaa meille suhteellisen tarkkoja tietoja kehon palautumisesta ja aktiivisuudesta, mutta yhteiskunnallisia ongelmia niistä ei ole ratkomaan.
Mannilan mukaan etenkin työelämän tehokkuuspaineet aiheuttavat palautumisongelmia. Toisaalta työelämässä ja vapaa-aikana myös älylaitteet ja teknologia kuormittavat meitä ärsykkeillä ja lisäävät tiedonkäsittelyn kuormaa. Taukohetket täyttyvät tehokkaasti viestien lukemisilla ja somen seuraamisella.
– Älylaitteet mahdollistavat toki myös tehokkaan työskentelyn, koska ne nopeuttavat monia työvaiheita. Tauot olisivat niidenkin käytössä kuitenkin todella tärkeitä.
Mannila muistuttaa, että ihmisen tiedonkäsittelyllä on rajansa ja että ihmisen tiedolliset kyvyt eivät toimi kuormittuneina kovin tehokkaasti. Liiallinen stressi vaikuttaa toiminnanohjaukseen, muistiin sekä kykyyn keskittyä ja ratkaista ongelmia.
YKSILÖN VAI TYÖELÄMÄN VASTUU
Kaikki työkuorma ei ole kuitenkaan vain työelämästä tai työnantajista riippuvaista. Psykoterapiassa käsitellään Laura Mannilan mukaan paljon myös sitä, miten ihmisen oma vaativuus itseään kohtaan aiheuttaa tarpeetonta suorituspainetta.
– Joskus ihmisen päänsisäiset säännöt siitä, millaista työn ja elämän pitää olla, ovat suurin este päivittäisen levon ja palautumisen tiellä. Työnantaja saattaisi ehkä päivätorkut sallia, mutta ihminen itse pelkää olevansa huono työntekijä, jos lepäisi työpäivän aikana.
Toisaalta yksilön käsitys itsestään ei synny tyhjiössä, vaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Vaativa ympäristö synnyttää vaativia ihmisiä.
– Kun ympäristö vaatii yksilöltä paljon, hän oppii vaatimaan itseltään liikaa. Voisi myös sanoa, että kulttuurimme helposti kasvattaa ihmisistä liian ankaria ja vaativia itseään kohtaan.
PYSÄHDY, ÄLÄ MITTAA
Kun oppii huomaamaan kehon lähettämiä viestejä, se kyllä kertoo meille, mitä milloinkin tarvitsemme. Viestien vastaanottamiseen ei tarvita mittauslaitteita vaan pysähtymistä.
Palautumisen tarvetta voi harjoitella huomaamaan esimerkiksi niin, että tauottaa tavallisen arkipäivän lyhyempiin työnteon jaksoihin. Lisäksi kannattaa varata yöunelle niin paljon aikaa, että on päivisin virkeä.
– Yleensä jo lyhyet oman kehon äärellä pysähtymiset ja rauhalliset hengittelytkin kiireisinä päivinä auttavat eteenpäin. Teen niitä paljon itsekin, Mannila sanoo.
Kuormittunut ihminen hengittää suun kautta, joten kuormitusta voi vähentää ohjaamalla tietoisesti hengitystä kulkemaan nenän kautta. Myös hengitysrytmiä voi pyrkiä hidastamaan ja uloshengitystä pidentämään.
Hengittämisen ei tarvitse olla suoritus, vaan jo ajatus sen hidastamisesta ja rauhallisesta uloshengityksestä riittää. Myös maadoittuminen on hyvä keino rauhoittaa kiihtynyttä kehoa päivän mittaa. Se tapahtuu asettamalla jalat rauhallisesti maahan, istahtamalla alas ja siirtämällä painopistettään tietoisesti alaspäin.
Toisten ihmisten läheisyys ja kyky rauhoittaa meitä läsnäolollaan on niin ikään hyvä palautumisvinkki. Helposti unohtuu, että olemme laumaeläimiä, jotka vaikuttavat toistensa kehoihin ja säätelevät toisiaan.
– Kokemusten ja tunteiden aito jakaminen, yhteydenpito läheisiin ja turvallisuus ihmisten välillä ovat usein tärkeämpiä asioita kuin palautumistekniikoiden treenaaminen yksinään. Aikuistenkin olisi hyvä pysähtyä arjessa rentoutumaan yhdessä.
Kirjoittaja on toimittaja ja psykologi.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 6/2020. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin tai lahjaksi.
