Vaikeiden asioiden kohtaaminen ja kokemuksista oppiminen vaativat rohkeaa elämänasennetta. Koronan aikana ihmisten rohkeutta ja psyykkistä kestävyyttä on koeteltu erityisen paljon.  

TEKSTI ANNA-KAISA PITKÄNEN  KUVITUS MARIA VILJA  

Kukapa olisi uskonut, että kotiin jääminen voi olla rohkea teko? Korona-aikana ihmiskontaktien välttäminen ja menojen karsiminen ovat kuitenkin olleet rohkeita tekoja, joilla on voinut suojata omaa ja läheisten terveyttä.  

– Rohkeus on saanut uusia ilmentymiä, joita moni ei ehkä aiemmin olisi siihen osannut liittää. Eri-ikäisten psyykkistä kestävyyttä, joustavuutta ja kimmoisuutta vaikeuksien edessä on koeteltu ennakoimattomin tavoin, toteaa psykologi ja traumapsykoterapeutti Soili Poijula

Hän on tutkinut ja kirjoittanut paljon psyykkisestä resilienssistä, joka usein arkikielessä voisi luontevasti kääntyä rohkeudeksi.

Resilienssi tai rohkeus tulee Poijulan mukaan esiin vaikeissa tilanteissa, jotka haastavat meitä uudenlaiseen toimintaan ja ajatteluun. Kun uusi ja ongelmallinen tilanne tulee vastaan, resilientti ihminen rohkenee kohdata sen pakenematta tai välttelemättä.

Koronapandemia on Poijulan mukaan hyvä esimerkki uudesta, uhkaavasta tilanteesta, joka haastaa ihmistä sopeutumaan.

– Rohkea ihminen elää siten, että on valmis oppimaan kokemuksesta ja ratkaisemaan elämän eteen tuomia ongelmia. Vaikean asian voi kohdata joustavasti ja ikävyyksistä palautuen, toivon näkökulmaa ylläpitäen.

Passiivisuus, jäykkyys ja ehdottomuus vaikeuksien edessä johtavat todennäköisesti sopeutumista hankaloittaviin toimintamalleihin, kuten vaikeiden asioiden torjumiseen ja välttelyyn.

– Rohkea tai resilientti ihminen pyrkii aktiivisesti kohtaamaan hankalan tilanteen ja ottamaan siitä selvää. Korona-aikana tämä voi näkyä vaikkapa terveenä haluna seurata tilannetta ja pysyä siitä selvillä sen sijaan, että jatkaa omaa arkea kuin mitään ei olisi tapahtunut.

RESILIENSSI JA ARKI 

Kun näkee ihmisiä sisätiloissa ilman maskia, koronarajoituksia noudattava usein närkästyy: miksi toiset painavat vaikeassa tilanteessa päänsä piiloon ja jatkavat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut altistaen muut vaaralle?

– Vaikeiden asioiden välttely voi kertoa esimerkiksi siitä, että ihminen ei yksinkertaisesti enää jaksa ponnistella tai näe ponnistelua mielekkäänä. Joku voi myös ajatella, ettei omilla valinnoilla kuitenkaan ole merkitystä, joten miksi tekisin niitä, Poijula pohtii.

Arjen resilienssi rakentuu pystyvyyden kokemuksesta: uskomuksesta, että pystyn vaikeallakin hetkellä vaikuttamaan itseeni ja ympäristööni. Elämänhistoria, nykyhetki, perimä, geenit ja temperamentti vaikuttavat siihen, miten vahvaksi ihminen kokee kykynsä vaikuttaa vaikeisiin asioihin. 

– Jos vaikeuksia kasautuu paljon samaan hetkeen, vahvinkaan ei jaksa käsitellä tai kohdata kaikkea. Kukaan ei kestä määrättömästi vastoinkäymisiä. 

Voi siis olla, että pandemian alkuvaiheessa oli helpompi olla rohkea vaikeuksien edessä. Kohdattavana oli tuolloin vain yksi uusi vaarallinen tilanne rajoituksineen.

Vähitellen mukaan on kasautunut huolta esimerkiksi terveydestä, työstä, toimeentulosta tai lasten koulunkäynnistä. Silloin kestäväkin ihminen päätyy aiempaa helpommin välttelyyn tai torjumiseen sen sijaan, että kohtaisi tilanteen.

YKSIKIN ROHKAISIJA AUTTAA 

Rohkeus ja resilienssi kasvavat erityisesti siitä kokemuksesta, että ongelmia voi kohdata yhdessä muiden ihmisten kanssa. Some-kanavat eivät välitä kehollisen välittämisen ja turvan signaaleja yhtä tehokkaasti kuin läsnäoloon perustuvat kohtaamiset. 

– Rohkeutta tukee tietoisuus siitä, että apua ja tukea voi tarvittaessa saada ja että niin on käynyt aiemminkin elämässä, Soili Poijula sanoo. 

Hän muistuttaa, että kestävyyttä ja rohkeutta kasvattaa jo yksikin tukija ja rohkaisija. Tutkimusten mukaan yksi luotettava, tukea antava aikuinen voi kääntää vaikeissa oloissa kasvavan lapsen tai nuoren kehityspolun suotuisaksi.

– Vaikeista oloista selvinneillä lapsilla oli vahva sisäinen käsitys siitä, mitä he itse haluavat ja mihin he pyrkivät, Poijula huomauttaa viitaten yhdysvaltalaisiin resilienssitutkimuksiin.

Ihmisten välillä on siis paljon sisäsyntyisiä eroja siinä, miten he pystyvät taistelemaan vaikeuksien keskellä.

EROJA STRESSIN SÄÄTELYSSÄ 

Miksi esimerkiksi koronan kaltainen uhka voi saada jonkun lamaantumaan täysin  ja viettämään tuntikausia iltapäivälehtien sivuilla ja somessa märehtimässä tilanteen mahdollisia seurauksia? 

Samaan aikaan toinen kykenee vaikeuksien keskellä elämään suhteellisen normaalia, hyvää arkea uhat tiedostaen ja määräyksiä noudattaen. 

Kyse on lukuisten tekijöiden summasta, mutta jo stressinsäätelyjärjestelmämme ovat erilaisia. Siksi reagoimme eri tavoin vaarojen ja ongelmien edessä. Biologiset erot stressinsäätelyssä näkyvät voimakkaasti jo lapsilla.

Aivojen palkitsemisjärjestelmä toimii rohkean temperamentin lapsilla synnynnäisesti voimakkaasti. He hakeutuvat muita aktiivisemmin toimimaan ja saavat toiminnastaan vahvempia palkkioita. Nämä lapset lähtevät myös vaikeita tilanteita kohti oppien kokemuksesta uutta. 

Aran temperamentin lapset puolestaan helposti välttävät hankalia tilanteita ja vetäytyvät vaikeuksissa. Siksi heille ei kerry oppimiskokemuksia selviytymisestä yhtä paljon kuin rohkean temperamentin lapsille.

Myös temperamentin ulospäinsuuntautuvuus vaikuttaa siihen, miten halukkaasti ihminen etsii sosiaalista tukea muilta ihmisiltä vaikeissa tilanteissa.

– Ekstrovertin on helppoa hyödyntää ympäristön tarjoamaa sosiaalista tukea ja muodostaa ihmissuhteita. Sosiaalinen tuki taas on tärkein tekijä, kun mietitään vaikeista ja traumaattisista elämäntapahtumista selviämistä.

YHTEISÖN MALLI VAIKUTTAA

Uhkia kohdataan siis biologisesti erilaisin säätelyjärjestelmin. Yhdelle uusi ja pelottavakin on lähtökohtaisesti mahdollisuus, toinen näkee siinä herkästi uhkia. Toimintamme taustalla vaikuttaa myös se, millainen malli lapsuudenperheessämme on ollut ongelmien ja vaikeuksien kohtaamiseen.

– Vaikeuksien kohtaamista edistää, jos äiti, isä tai isovanhemmat välittävät lapselle esimerkkiä ongelmien kohtaamisesta yhtenäisenä ryhmänä, meidän perheenä tai sukuna.

Kaikki ei kuitenkaan ole vain perheiden vastuulla. Myös lapsen muut yhteisöt, kuten koulu tai vaikka urheiluseura, voivat tukea yhteistä selviytyvyyden kokemusta. Siksi poikkeusaikoinakin on tärkeää, että lapset ja nuoret pääsevät kouluun, päiväkotiin ja harrastamaan.

Pandemian aikana monet etätyössä puurtavat aikuiset ja opiskelijat ovat jääneet yksin pohtimaan murheitaan. Poijulan mukaan esimerkiksi koronatilanteessa aikuisten resilienssiä tukee puhuminen. Keskustelu auttaa parhaimmillaan kirkastamaan omia ajatuksia, erityisesti sitä, mihin itse syvimmiltään pyrkii vaikeuksien keskellä.

– Jakaminen auttaa näkemään, mikä todella ohjaa toimintaamme ja millaisia päämääriä sekä arvoja meillä on. Se auttaa myös tunnistamaan omia tarpeita ja tunteita uudessa tilanteessa. Ne taas ohjaavat arjen valintoja.

IKÄ TUO PERSPEKTIIVIÄ 

Omien tarpeiden ja tunteiden tunnistaminen voi olla myös surullista ja kipeää. Korona-aikana tämä on näkynyt esimerkiksi nuoren pettymyksenä, kun on pitänyt luopua sosiaalisista kontakteista, tai vanhuksen suruna, kun läheisten vierailua on rajoitettu. 

Rohkeus kaikkien tunteiden kohtaamiseen palvelee kuitenkin resilienssiä. Kun pettymystä ja luopumista kohtaa suremalla, siitä voi ajan kanssa päästä eteenpäin.

Vanhemmilla ihmisillä on luonnollisesti enemmän kokemusta vaikeiden tunteiden kohtaamisesta kuin nuorilla. 

– Pitkän elämän tuoma perspektiivi vahvistaa kykyä kohdata vaikeita tunteita ja asioita. Vanhimmilla vanhuksilla omat sota-ajan tai pula-ajan kokemukset ovat kartuttaneet kykyä selviytyä ja elää elämää eteenpäin vaikeuksien kanssa.

Toisaalta nuorilla on vahvuutta sopeutua erilaisiin tilanteisiin, sillä he oppivat nopeasti uusia asioita ja ottavat digitaalisen maailman helposti haltuun. Yhteisöllistä tukea on saatavilla silloinkin, kun lähikohtaamiset eivät onnistu.

ROHKEA EI UHRAUDU 

Kun rokotukset etenevät, herää toivo ihan tavallisesta ja mukavasta elämästä. 

Mutta onko ihan tavallinen elämä sittenkään se, mikä meille riittää? Eikös pieni itsensä ja muiden haastaminen pidä sopivasti virettä yllä?

Soili Poijulan mukaan rohkeudessa ja resilienssissä on kaksi puolta: itseä haastava ja rajoja asettava. Molemmat ovat tärkeitä.

– Kannattaa kysyä, milloin itsensä haastaminen on järkevää ja kohtuullista niin, ettei uuvu ja luovu omista rajoistaan. Entä milloin on rohkeaa ja resilienttiä vähentää omaa taakkaa vaikkapa työelämässä?

Itsearvostuksen tunne auttaa terveiden rajojen asettamisessa. Jos itsearvostus on alhainen, voi tuntua turvalliselta asettaa rajat matalalle ja ajatella, ettei ansaitse riskin ottamisen tuomia hyviä asioita elämäänsä. 

Toisaalta korkea itsearvostus auttaa tunnistamaan, mitkä omat päämäärät, arvot ja tavoitteet ovat ja miten ne voi saavuttaa uuvuttamatta itseään.

– Rohkeasti eläminen ei tarkoita uhrautuvaa sankariasennetta vaan pyrkimystä hyvään ja arvokkaaseen elämään. 

Kirjoittaja on toimittaja ja psykologi. 

 

 

 

 

 

SYYSTARJOUS 39 € / VUOSI. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto.  Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin tai lahjaksi.  

Tilaa lehti