Mielen sairastamiseen eri aikoina liittyneet kulttuuriset käsitykset paljastavat, millaista ihmistä minäkin aikana on pidetty normaalina. Nykyajan terveysihanne tekee sairaudesta ikävän poikkeuksen.
TEKSTI LAURA PÖRSTI KUVA JUKKA TIMONEN
Työpaikan kahvipöydässä todetaan, että pomo on narsisti. Uusi tuttu esittäytyy introverttina, ja toinen huolehtii erityisherkän lapsensa oikeuksista. Iltapäivälehden testillä voi testata, kuinka masentunut on, ja toisesta lehdestä lukea, miten virkistyä jälleen. Ryppyjä hoidetaan voiteilla, ja kellolla mitataan unen laatua joka yö.
Kulttuurintutkija Anna Kinnuselle arkeen hiipinyt hoitava ja diagnosoiva asenne kertoo yhteiskunnan diagnosoitumisesta sekä medikalisoitumisesta.
Kinnunen väitteli joulukuussa Itä-Suomen yliopistosta mielen sairastamiseen liittyvistä kulttuurisista käsityksistä.
– Kun maallikot omaksuvat diagnostisen kielen arkipuheeseensa, se toimii keinona jäsentää omaa sekä toisten käyttäytymistä ja saattaa joskus lisätä itseymmärrystä. Kääntöpuoli on, että diagnosointi kaventaa kuvaa normaalista yksilöstä, hän sanoo.
Lääketieteellinen puhe ja sen käyttämät keinot ovat 2010-luvulla levinneet melkein kaikkialle. Ei silti ole mikään taivaan totuus, että rypyt ovat ei-toivottuja ja alavireisyys aina parantamista vailla.
– Nykyajassa terveys ja hyvinvointi ovat korostuneita määritteitä sille, että elämä on hyvää ja normaalia. Tämä on kuitenkin kulttuurisesti rakentunut ajattelutapa ja herättää kysymyksen siitä, miten sairaana voi elää hyvää elämää, Kinnunen toteaa.
Jatkuvan terveyspuheen vaara on siis siinä, että se toiseuttaa sairauden ja sairaat jonkinlaiseksi epänormaaliudeksi.
TYÖTELIÄISYYS IHANTEENA
Mielen sairaudet ovat kulttuurintutkijalle kiinnostava tutkimuskohde, koska lääketiede ei pysty täysin selittämään niiden syntymekanismia.
– Siksi ne ovat avoimia kulttuurisille mielikuville ja peloille, Anna Kinnunen arvioi.
Se, miten mielen sairauksista on puhuttu, paljastaa paljon yhteiskunnan ihanteista eri aikoina. Vanhoista potilasasiakirjoista, omaisten lausunnoista ja kansankertomuksista ilmenee, millaisia ihmisiä aluksi kirkko ja myöhemmin lääketiede pitivät poikkeavina. Ne kertovat myös siitä, millaisia asenteita yhteisö – siis tavalliset maallikot – sitten toisinsivat.
Esimerkiksi itsetyydytys luokittui aikoinaan sairaudeksi, joka toi mukanaan muita ei-toivottuja piirteitä: laiskuutta, epäsosiaalisuutta ja velttoutta.
– Työteliäisyys on aina ollut yksi piirre, joka on määrittänyt ihanneihmistä. Aktiivisuutta, hyödyllisyyttä ja tuotteliaisuutta on arvostettu.
Edelleenkin esimerkiksi Kelan tukema kuntoutuspsykoterapia tähtää juuri työkyvyn edistämiseen. Se on vahva viesti siitä, millainen ihminen on normaali ja kunnollinen kansalainen.
– Aineistoissani moni mieleltään sairastunut huolehti siitä, jääkö hän iäkseen tällaiseksi. Työnteon ihanne oli hyvin sisäistetty. Kun yksi asia korostuu ihanteena tällä tavalla, sen vastakohta eli työkyvyttömyys korostuu ongelmana, Kinnunen tulkitsee.
Yli sadan vuoden takaisessa agraariyhteiskunnassa työkykyisyyden sisälle on kuitenkin mahtunut myös piirteitä, joita nykyään pidetään poikkeavina.
– Esimerkiksi äänten kuuleminen ei ollut mikään ongelma, jos ihminen pystyi kuitenkin tekemään töitä.
HÄPEÄ JUONTAA KAUAS
Yleinen käsitys psyykkisistä sairauksista on muuttunut lääketieteen vanavedessä. Vuosisata sitten keskustelu käsitteli lähinnä mielisairauksia ja -sairaita, jotka tarvitsivat laitoshoitoa. Nykyään puhutaan pikemminkin mielenterveydestä, ja se taas liittyy kaikkiin.
Sadan vuoden takaisissa potilasasiakirjoissa potilaista saatettiin puhua karkeasti. Kansa piti mielen sairautta monesti ihmisen ulkopuolelta peräisin olevana panentatautina, jonka saattoi oksentaa ulos.
– Sen oli joku toinen ihminen maagisella menettelyllä aiheuttanut. Yksilö ei siis itse ollut siitä vastuussa, Kinnunen kertoo.
Hän tunnistaa vanhoista aineistoista myös mallin, jossa ihmisen katsottiin omalla käytöksellään – vaikkapa seksuaalisella vapaudella tai ehtoollisleipää varastamalla – aiheuttaneen sairautensa. Tällaiset kertomukset määrittelivät ihmisen normaalia toimintaa ja toimivat varoittavina esimerkkeinä yhteisölle.
– Kulttuurissamme on syvärakenne itse aiheutetusta mielisairaudesta, joka kytkeytyy laiskuuteen ja sopeutumattomuuteen ja jota pitääkin hävetä, tutkija tulkitsee.
Nykyään julkinen puhe julistaa, että mielenterveysongelmissa ei ole hävettävää, mutta samalla yksilön vastuu omasta hyvinvoinnista on korostunut. Kinnunen miettii, saako se sairastumisen näyttämään siltä, että kyseinen yksilö on epäonnistunut hyvinvointinsa ylläpitämisessä – ja lisääkö tämä häpeää.
– Erityisesti mietin niitä, jotka ovat vakavasti psyykkisesti sairaita. Onko heille ja heidän kokemukselleen edelleenkään tilaa?
SANAT LUOVAT TODELLISUUTTA
Anna Kinnunen on joutunut tutkimusta tehdessään miettimään, millaisia sanoja tutkijan on sopivaa käyttää. Monet mielen sairauteen liittyvät termit ovat latautuneita. Hänen väitöskirjansa pääotsikko on ”Johtolankoja hulluuteen”. Hulluus voi äkkiseltään nostattaa karvoja, mutta se on termi, joka on omaksuttu aktiiviseen tutkimuskäyttöön.
– Se on tieteellinen käsite, joka liittyy myös yhteiskunnalliseen aktivismiin. Ajatuksena on, että otetaan vanha sana ja määritellään se uudelleen omin ehdoin, Kinnunen selittää.
Uudelleenmäärittelyä edustavat myös nykyiset Mad Pride -kulkueet ja niiden taustalla oleva liike. Yksi tavoitteista on kääntää monien ikävässä sävyssä käytettyjen, psyykkisiin diagnooseihin liittyvien sanojen merkitys positiiviseksi. Suomeksi tällaisia voisivat olla hullun lisäksi vaikkapa skitso tai psyko.
– Sanat luovat todellisuuttamme, joten on väliä sillä, miten niitä käytämme. Itse vähän varoisin myös kovin herkkää toisten ihmisten luokittelua erilaisin diagnoosein.
Sanoilla, kuten myös asenteilla, on pitkät juuret. Kinnunen toivoo, että tutkimus mielen sairauteen liittyvien käsitysten historiasta auttaa ymmärtämään nykyisiä keskustelujamme.
– Asenteiden muuttaminen on hankalaa ja hidasta, mutta tiedostamisen kautta se on mahdollista.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 1/2020. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin tai lahjaksi.
