Suhde luontoon tarjoaa palautumista syvempiä vaikutuksia, sanoo ekopsykologi Kirsi Salonen. Hänen väitöstutkimuksessaan selvisi, että luonto voi olla merkittävä osa omaa terveyttä.
TEKSTI KAISA PASTILA
Jo vuosikymmeniä sitten psykoterapeutti Kirsi Salonen alkoi vastaanotollaan kiinnittää huomiota siihen, miten luonto tuntui tervehdyttävän ihmisiä. Vaikka joku oli esimerkiksi kroonisesti masentunut, hän ei kokenut lainkaan masennusoireita luonnossa. Tästä sai alkunsa eko- ja ympäristöpsykologi, tutkija Salosen viime vuonna tarkastettu väitöstutkimus.
– Luonnon elvyttävä vaikutus on todistettu monessa tutkimuksessa. Minua alkoi kiinnostaa, mikä on tämä virkistymistä ja rauhoittumista syvempi vaikutus, jota todistin omien asiakkaideni kanssa.
Tutkimuksessaan Salonen löysi kolme erilaista kokemusryhmää.
Elpyjät raportoivat rauhoittumista, rentoutumista, virkistymistä, mielialan kohoamista, ajatusten selkiytymistä.
Ristiriitaiset raportoivat myös elpymisestä, mutta vain esimerkiksi kesällä ja aurinkoisella säällä.
Kolmanteen ryhmään kuuluneet tervehtyjät kuvailivat, miten luonto paransi heitä. He eivät menneet hakemaan metsästä tai merenrannasta vain tilapäistä palautumista, esimerkiksi helpotusta johonkin tiettyyn olotilaan. He ajattelivat, että luonto on merkittävä osa omaa terveyttä.
Tutkimustulos vahvisti Salosen omia käsityksiä: luonto voi myös parantaa. Tervehtyjät kertoivat sairausoireidensa vähenemisestä. Luonnossa oleminen toi helpotusta monelle somaattisiin oireisiin, esimerkiksi kivun kokemukseen, mutta myös mieleen liittyviin oireisiin.
Ohjaus on joskus tarpeen
Paranemista tapahtui riippumatta siitä, tekikö ihminen omaehtoisia retkiä luontoon vai osallistuiko hän ohjattuun luontotoimintaan. Toisaalta joskus oli välttämätöntä päästä ohjauksen piiriin.
Jos esimerkiksi masentuneen mieli on niin sulkeutunut, ettei ihminen pysty enää aistimaan ympäristöä ja huomaamaan vaikkapa vuodenaikojen vaihtumista, tarvitaan ohjaajan tai ryhmän tukea, Salonen toteaa.
– Siitä taas ei ole apua, jos joku läheinen sanoo masentuneelle: ”Otapas nyt itseäsi niskasta kiinni, ja sen kun vaan lähdet ulos. Nyt se on tutkittukin, että kyllä se sinua parantaa.”
Lähtökohta ohjatussa luontokokemuksessa on aina asiakkaan oman rytmin kunnioittaminen. Ensimmäinen edistysaskel voi olla ihan pieni asia, esimerkiksi nuuhkaisu tai katseen kiinnittyminen johonkin. Silloin terapeutti saattaa pysäyttää ohjattavansa ja kysyä häneltä: ”Huomasitko, mihin katseesi kiinnittyi?”
Ohjauksen merkitys onkin siinä, että ihminen tulee entistä tietoisemmaksi muutoksista, joita luonnossa voi kokea. Vähitellen voi alkaa tunnistaa niitä hetkiä, kun oma olo muuttuu paremmaksi.
– Voikin huomata yhtäkkiä: ”Kappas, kun hetken katsoin valon heijastelua puiden latvassa, mun olo ei ollutkaan niin ahdistunut.” Sitten asiat lähtevät etenemään.
Havaintoja kaikin aistein
Kun asiakas tulee Kirsi Salosen vastaanotolle, hän voi kuulla linnunlaulua ja vedensolinaa, tunnustella kiviä ja katsella ikkunasta avautuvaa metsämaisemaa tai selata luontokuvia. Yleensä Salonen ottaa vastaan terapia-asiakkaitaan kuitenkin metsässä, esimerkiksi työhuoneensa viereisellä luontoalueella Vesilahden kirkonkylässä.
– Moni asiakkaistani toivoo vain ulkotapaamisia, koska on tunnistanut itsekin ne mahdollisuudet, joita luonnossa oleminen keskusteluumme antaa.
Terapiassa luonnossa on ainakin kaksi ylivertaista etua. Ensinnäkin luonto saa meidät kiinni hetkeen. Salosen väitöskirjassakin tuli esille, että paranemisen kokemuksiin luonnossa liittyi moniaistisuus. Se antaa meille hyväksyvää, tietoista läsnäoloa.
Salonen kuvailee metsään menemistä mindfulnessiksi, mutta ilman, että tehdään varsinaisesti harjoitusta. Riittää, kun havainnoi ympäristöä eri aistein: tuulenvirettä kasvoilla, linnunlaulua, metsäpolun tuntua kengän alla.
– Kun tunnustelee esimerkiksi puun kaarnaa, huomaakin, että mieli alkaa keskittyä rungon rosoisuuteen eivätkä ajatukset enää lentelekään menneessä tai tulevassa. Sitähän terapiassa yritetään, että asiakkaan mieli olisi läsnä. Vain silloin on mahdollisuus muutokselle.
Toinen metsätapaamisten etu on luontoyhteyden kokeminen. Ekopsykologiassa ajatellaan, että ihmisen hyvinvoinnin perusta on, että hän tunnistaa olevansa osa luontoa, ei siitä erillinen. Parhaimmillaan se lisää itsemyötätuntoa, joka auttaa omassa muutoksessa.
Salonen on kuullut monesti, miten ihmisille voi olla helpompaa kuvata itseään jonkun luontosymbolin kautta. Esimerkiksi eräs asiakas sanoi hänelle: ”Olen kuin tuo puu. Vähän siltä on oksia katkennut – on ollut myrskyjä – mutta juuret ovat voimakkaasti maassa.”
– Kun pystyy ensin olemaan myötätuntoinen luontoelementtiä kohtaan, pikkuhiljaa myötätunto siirtyy myös itseen ja minäkuva alkaa muuttua.
Löydä luontomielipaikkasi
Luonnossa voidaan myös hoitaa ja helpottaa kielteisiä tunteita, väitöstutkimuksessa selvisi. Luontopelkoihin, kuten käärmeen- tai pimeänpelkoon, auttaa usein ohjaajan kanssa työskentely tai se, että metsään mennään ensin ryhmässä.
Luonnossa oleminen voi tuoda helpotusta myös tavallisiin huoliin ja murheisiin liittyviin tunteisiin. Jos haluaa itse mennä mieltä painavien asioiden kanssa metsään, Salonen kehottaa lähtemään liikkeelle ei-suorittavalla mielellä.
– Olemme sisäistäneet jo lapsuudesta tehokkuuden ja hyödyn arvot niin voimakkaasti, että ne voivat ilmetä jopa tapaamme olla luonnossa.
Meillä saattaa olla tunne, että pitäisi kohottaa kuntoa tai tehdä jotain muuta hyödyllistä, esimerkiksi bongata lajeja tai poimia marjoja. Mutta nyt metsään voisikin mennä sillä asenteella, että antaa vain aistihavaintojensa ohjata itseään.
Psykologi kehottaa tunnustelemaan, mikä paikka tuntuisi juuri tänään itselle sopivalta. Mitä tarvitsen nyt? Mikä maisema houkuttelee luokseen? Onko se esimerkiksi kallio, johon tuntuu mukavalta nojata, tai sammalmätäs, jonka pehmeydessä on jotain miellyttävää? Tai tuntuuko avaruus hyvältä, antaako se tilaa hengittää entistä vapaammin?
Kun sitten on löytänyt mielipaikan luonnossa, voi varovasti alkaa tutkailla mielen sisäistä möykkyään. Samalla voi silitellä puun tai kiven pintaa ja muistutella itseään koko ajan sen turvasta.
– Monesti möykkykokemus on haitallinen silloin, kun se on murskaava. Olemme liian lähellä sitä. Mutta luonnossa asiaan voi saada etäisyyttä, ja silloin möykkyä voi alkaa käsitellä pala palalta. Voi vaikka tulla itku, ja sehän helpottaa.
Yhteys luontoon aina auki
Mielipaikkaharjoitusta Salonen käyttää myös asiakkaidensa kanssa. Joskus hän kirjoittaa jopa reseptejä: Täten määrään, että menet joka toinen päivä luontomielipaikkaasi.
– Luontoyhteys on hieno mahdollisuus. Omaa suhdetta luontoon kannattaa vahvistaa. Sen avulla suhde itseen voi muuttua.
Omassa kodissaan, maatilalla Vesilahdella, keskellä ei-mitään, Kirsi Salonen kokee olevansa melkein koko ajan luontoyhteydessä.
– Vaikka puhuisin Teams-puhelua yliopiston työkavereiden kanssa, samalla katson koko ajan ikkunasta luontomaisemaa ja tunnen, miten se tekee minulle hyvää. Tykkään seurata esimerkiksi peurojen touhuja.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 3/2021. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin tai lahjaksi.
