Laulaja Yona on oppinut keinoja, joilla hän pystyy elämään epävakaan persoonallisuutensa kanssa. Ehjäksi tulemiseen hän ei silti usko.
TEKSTI LAURA PÖRSTI
KUVAT JONNA RUTANEN
Miten elämä voisi olla tasaisempaa? Miten voisin mahdollisimman hyvin? Sitä laulaja-lauluntekijä Yona, 37, on miettinyt parin viime vuoden aikana. Hän kuvaa koko aikuiselämänsä olleen lähinnä kaaosta.
Viime maaliskuussa, viimeisimmän levynsä Uni johon herään ilmestyttyä, Yona kertoi julkisuudessa epävakaasta persoonallisuushäiriöstään. Se tuntui sopivan juuri siihen hetkeen: unelmien levy Tapiola Sinfoniettan kanssa oli syntynyt keskellä hyvin vaikeaa aikaa.
– Epävakautta tunnetaan vielä huonosti, joten koin tarpeelliseksi puhua siitä. Moni kuvauksestani itsensä tunnistanut kirjoitti haastattelujeni seurauksena minulle ja kertoi luulleensa pitkään, että on vain paha ihminen, Yona, siviilinimeltään Johanna Rasmus, sanoo.
Ajatus ei ole vieras hänellekään.
Kuin pulkkamäki
“Sanoja on paljon, silti liian vähän, täysin sulle kuvailemaan tätä. Joku väritti mut tuhansin sävyin piirtää unohti vaan ääriviivat”, laulaa Yona kappaleessaan Kesken.
Kappale kertoo siitä sisäisestä kokemuksesta, jonka laulaja liittää epävakaaseen persoonallisuushäiriöönsä. Terveyskirjastossa epävakaan tunneherkkyyttä kuvaillaan kuin palovammapotilaan vereslihalla olona: kaikki tuntuu sietämättömän voimakkaana, kun suojaavaa tunneihoa ei ole. Mieliala vaihtelee rajusti ja nopeasti nollasta sataan.
– Tämä on kuin pulkkamäki, joka ei lopu koskaan. Hetken on sairaan hauskaa mutta pidemmän päälle raskasta, Yona kuvaa.
Hänellä persoonallisuushäiriö diagnosoitiin jo 22-vuotiaana pahan masennuskauden seurauksena. Silloin se kuitenkin hautautui papereihin. Yona luki niistä olevansa epävakaa mutta ajatteli vain, että niinhän kaikki ovat.
Sen jälkeen hänen toistuvia psyykkisiä oireitaan hoidettiin lähinnä masennuksena. Niitä ei helpottanut julkisuus, jonka valokeilaan Yona astui 25-vuotiaana ensilevyllään Pilvet liikkuu, minä en (2010). Hän teki levyjä lähes vuosittain, saavutti vakaan fanijoukon ja keikkaili ahkerasti mutta itki päiväkausia, jos levy arvioitiin lehdessä huonoksi tai joku tuntui sanovan jotakin rumasti.
Viimeinen niitti oli, kun bändin rumpali viitisen vuotta sitten suuttui Yonan impulsiivisuudesta ja lähti. Laulaja vuorotellen syytti ja sääli itseään eikä meinannut surultaan päästä ylös sängystä.
Vastaavan kaltaisia tilanteita Yonan elämä on ollut täynnä. Hän reagoi tilanteisiin suoraan, nopeasti ja joskus hyökkäävästi – ja katuu sanojaan seuraavassa hetkessä. Silloin voi olla jo myöhäistä.
– Hain jälleen kerran apua pahaan olooni. Silloin sairaanhoitaja sanoi, että eihän tästä mitään tule, että ramppaat täällä koko ajan. Hän halusi juurta jaksain selvittää, mistä tilanteessani on kysymys, ja tilasi kaikki paperini, Yona kertoo.
Tälle hoitajalle hän on ikuisesti kiitollinen. Kun papereihin unohtunut epävakauden diagnoosi vahvistettiin, hoitokin lähti parempaan suuntaan.
Diagnoosi varmistui
Lapsuudestaan Oulun Kuivasjärvellä Yona muistaa onnen. Sen, kun hän istui puun oksalla kuvittelemassa omiaan. Metsäisessä lähiössä oli hiljaista ja rauhallista ja elämässä jotakin sellaista, mitä hän nytkin kaipaa. Epävakaus puhkesi Yonan arvion mukaan vasta teini-iässä.
– Olen identiteetiltäni maalaistyttö, vähän sellainen Ronja Ryövärintytär. En pelkää ötököitä enkä kenkien kastumista, Yona sanoo.
Maalaistyttöyden rinnalla kulkee nomadius. Yona on ajanut vastikään ajokortin, ostanut auton ja ajellut ahkerasti ympäri Suomea. Hän viihtyy tien päällä ja haaveilee pakettiautosta, jossa voisi nukkua ja johon mahtuisivat kaikki hänen tavaransa. Nyt mukana matkaavat kynttilä ja oma viltti, jotka riittävät kotoisan tunnelman luomiseen. Haastattelua Yona antaa Oulun edustalta Hailuodosta.
– Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingissä, mutta nyt tuntuu, ettei se enää inspiroi minua. Haluan herätä jossakin, missä ei kuulu valtateiden ääniä. Pääni sisällä on tarpeeksi melua muutenkin.
Diagnoosin vahvistuminen kolmekymppisenä oli Yonalle tärkeä asia, sillä se selitti hänen voimakkaita reaktioitaan. Ehkä kaikki ei johtunutkaan siitä, että hän oli jotenkin paha ihminen! Syyn ymmärtäminen auttoi myös ottamaan etäisyyttä omiin tunteisiin.
Yona käyttäisi ominaisuudestaan mieluummin sen vanhaa nimeä rajatilapersoonallisuus, koska kokee olevansa koko ajan rajoilla ja äärissä, täydessä surussa tai voimakkaassa rakkaudessa.
– Minulle oli tärkeää kertoa heti diagnoosistani työtovereille ja ystäville. Sillä tavalla voin saada heiltä paremmin apua sellaisissa sosiaalisissa tilanteissa, jotka minulle ovat vaikeita. En kuitenkaan halua piiloutua diagnoosin taakse. Se on vain yksi osa minua.
Rohkeat sanat
Samoihin aikoihin, kun korona valtasi Suomen, Yonan yhdeksän vuotta kestänyt avioliitto päättyi. Laulaja syöksyi jonnekin todella syvälle.
– Joka yö toivoin, että en enää herää. Minulla oli todella paljon epävakauteen liittyviä dissosiaatioita: tunsin käveleväni unessa ja mietin, olenko edes olemassa.
Ei ole sattumaa, että näihin aikoihin syntyneen levyn nimi on Uni johon herään.
Ystävien ja vanhempien tapaamista piti koronan vuoksi välttää, joten Yona jäi todella konkreettisesti yksin. Joskus vanhemmat toivat oven taakse ruokaa, joskus joku ystävä kävi, mutta päivät olivat sumuisia. Yona nukkui unilääkkeiden voimin aina kun voi, jotta synkät ajatukset hetkeksi hellittäisivät. Ne eivät hellittäneet.
Pahimmassa tilanteessa hän soitti itselleen ambulanssin. Toisen kerran sen tekivät ystävät. Uuden levyn kappaleessa Kultavehka Yona laulaa:
”Mä viilsin tänään ranteet auki, se ei ees sattunu, mut vietiin ambulanssilla sairaalaan, mut ei ne ineen ottanu.”
Säkeet perustuvat tositapahtumiin, vaikka oikeasti Yona ei viiltänyt ranteitaan. Itsetuhoisia ajatuksia hänellä kuitenkin oli – eikä häntä otettu sisään sairaalaan. Lääkärit pohtivat asiaa ja tulivat sitten sanomaan itkuiselle Johannalle: ”Me uskomme, että sinä pärjäät kotona.”
Ne olivat kamalat, rohkeat ja tärkeät sanat.
Elämä kantaa
Yona oli tottunut siihen, että joku aina hoivaa ja silittää pahan olon pois. Nyt hänen oli ensimmäistä kertaa otettava vastuu itsestään. Lääkäri teki Yonan mielestä oikean ratkaisun, kun ei ottanut häntä osastolle. Se aloitti toipumisen, joka jatkuu yhä.
Osana toipumistaan Yona päätti, että näin syvää syvyyttä hän ei halua nähdä enää koskaan. Jos sitä varten pitää muuttaa elämä toisenlaiseksi, olkoon niin. Selvää oli, että epävakaa persoonallisuushäiriö altistaisi riskitilanteille myös tulevaisuudessa, vaikka häiriö usein helpottaakin iän karttuessa.
Lopputulos oli, että tietyistä asioista elämässä oli luovuttava. Yksi niistä oli alkoholi, jonka Yona totesi olevan mieltä keikuttava myrkky. Hän on lopettanut alkoholinkäytön lähes kokonaan.
– Aiemmin ajattelin, että alkoholi lisää rohkeuttani, mutta oikeasti se auttoi vain peittämään pelkoni.
Toiseksi hän haluaa ympärilleen selvät säännöt. Esimerkiksi bändikavereiden kanssa asiat pitää sopia suoraan ja läpinäkyvästi, vaikka se joskus olisi vaikeaa. Yona on nimittäin huomannut, että kaikista kuluttavinta on se, että kuvittelee toisen ajattelevan itsestä jotakin.
Tärkeintä on kuitenkin se, että Yona – Johanna – haluaa seistä omilla jaloillaan, ottaa vastuun itsestään ja kuunnella arjessa vointiaan entistä paremmin. Liikkumisesta on tullut tärkeä osa jokaista päivää. Pieni kävely, punnerrukset tai venytykset ovat hänelle elinehto. Yona on vähentänyt ympäriltään kuormittavia asioita.
Hän haluaa elää.
– Tavoitteeni on tehdä pitkä ura ja oppia musiikista lisää. Se vaatii, että teen valintoja oman mielenterveyteni puolesta.
Osana toipumistaan Yona päätti, että näin syvää syvyyttä hän ei halua nähdä enää koskaan. Jos sitä varten pitää muuttaa elämä toisenlaiseksi, olkoon niin.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 4/2021. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.