Antoisa dialogi jättää tunteen kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta – myös niille, jotka helposti vetäytyvät tarkkailijan rooliin. Keskustelutaito vaatii läsnäoloa ja kiinnostusta toista ihmistä kohtaan.
TEKSTI HELINÄ KUJALA
Käykö sinulle usein niin, että haluaisit osallistua keskusteluun, mutta et vain saa puettua ajatuksia sanoiksi? Tai oletko niin puhelias, että ihmisiä tavattuasi mietit, saivatko muut lainkaan suunvuoroa?
Erätauko-säätiön toimitusjohtaja, teologi Laura Arikan mielestä keskustelutaito on ihmiselämässä yhtä tärkeä kuin lukutaito. Kumpaakin voi myös opetella.
– Keskustelijana ei varmasti tule koskaan valmiiksi, vaan uusissa porukoissa voi tulla vastaan uusia kommunikoinnin haasteita. Kuitenkin ainakin perustaidot olisi hyvä hallita, hän sanoo.
Arikka edistää työssään rakentavaa yhteiskunnallista keskustelukulttuuria Erätauko-menetelmän avulla ja on kirjoittanut aiheesta myös kirjan.
Menetelmä on tarkoitettu ohjattuihin keskusteluihin, mutta sen periaatteita voi hyödyntää missä tahansa arjen kohtaamisissa. Lähtökohtana on, että eri tavoinkin ajattelevat ihmiset voivat vaihtaa ajatuksia tasavertaisesti, turvallisesti ja toisiaan loukkaamatta.
Parhaimmillaan keskusteluista voi saada ymmärrystä ja uusia oivalluksia. Joskus taas itse kohtaamisen hetki on puhutteleva.
– Hyvän keskustelun jälkeen tuntee tulleensa kuulluksi ja on päässyt kuuntelemaan muita. Jää sellainen olo, että itsellä oli hyvä olla tuossa tilanteessa.
Keskustelutaito tiivistyy Arikan mukaan kolmeen asiaan: läsnäoloon, kuunteluun ja kiinnostukseen toista ihmistä kohtaan. Jos haluaa kokea entistä parempia keskusteluja, kehittäminen kannattaa aloittaa itsestä.
On vaikea puhua, jos toista kiinnostaa enemmän kännykkään kuin keskustelukumppaniin syventyminen. Miten vahvistaa läsnäoloa kohtaamisissa?
Läsnäolo vaatii pysähtymistä toisen ihmisen äärelle, vaikka kyseessä olisi vain lyhyt hetki kotona kesken aamutoimien tai työkaverin kohtaaminen työpaikan käytävällä. Voi pysähtyä, katsoa silmiin ja keskittyä siihen, mitä toinen sanoo.
Ohimenevään hetkeenkin saattaa sisältyä merkityksellisyyttä ja dialogin paikkoja. Se voi olla lyhyt keskustelu työkaverin kanssa tai muutaman sanan vaihtaminen tuntemattoman kanssa bussipysäkillä.
Kännykät haastavat läsnäoloa. Yhteen kokoontuessa monella on lähellään älypuhelin tai muu laite, johon katse ja huomio kiinnittyvät. Erätauko-dialogeissa osallistujilla ei ole käytössään mobiililaitteita eikä läppäreitä, jotta katsekontaktin ja nähdyksi tulemisen mahdollisuus vahvistuu. Myös ahkerat neulojat panevat tästä syystä kutimensa sivuun keskustelun ajaksi.
Hiljaisille ihmisille jää usein tarkkailijan rooli, kun puheliaat hallitsevat ilmatilaa. Miten voisi lisätä tasapuolisuutta keskusteluissa, niin että kaikki saisivat äänensä kuuluviin?
Dialogin pitäisi olla vuorovaikutteista, mutta nykyisin ihmisillä tuntuu olevan kova kiire kertoa omia asioitaan. Puhelias ihminen voisi pitää pienen paussin ja kuunnella ensin rauhassa, mitä toisella on sanottavana. Kiinnostusta voi osoittaa myös esittämällä jonkin lisäkysymyksen aiheesta.
Hyviä keskustelijoita eivät ole vain ne, joilla on paljon sanottavaa ja joilta ajatukset tulevat ulos luonnikkaasti. Myös uteliaisuus ja rauhallisuus ovat hyväksi keskustelulle.
Hiljainen ihminen voi osoittaa elein ja ilmein kuuntelevansa, esittää kysymyksiä ja tarjota muille puhumisen paikkoja. Silloin syntyy usein myös vastakysymyksiä, jotka auttavat pääsemään mukaan dialogiin.
Esimerkiksi työyhteisössä olisi tärkeää, että äänessä ovat muutkin kuin verbaalisesti lahjakkaat ja taitavat tilan ottajat. Palavereissa voi pitää vaikka pieniä pohdintapausseja, jolloin kaikki voivat koota ajatuksiaan. Ja tiiminvetäjä voi tukea tasapuolista keskustelukulttuuria kysymällä myös hiljaisimpien näkemyksiä.
Mikä neuvoksi, jos innokas keskustelija toistamiseen keskeyttää ja puhuu muiden päälle?
Keskeyttämisestä huomauttaminen vaatii rohkeutta, mutta on toisinaan tarpeen. Joskus tilanne hoituu välihuomautuksella “saanko sanoa tämän loppuun”.
Keskeyttäminen voi johtua siitä, että toinen on niin innostunut aiheesta, ettei hän malta odottaa puheenvuoroa. Joskus taas keskeytys voi olla mitätöitävää päälle puhumista, jopa niin, että keskeyttäjä vaihtaa aihetta tai alkaa puhua toisen yli ja ohi kohdistaen sanansa muille. Se on erittäin loukkaava kokemus.
Jos toistuvasti tulee keskeytetyksi, asia kannattaa ottaa puheeksi: “Toivon, että et keskeyttäisi minua, jotta saan sanottua asiani rauhassa.” Tämä voi olla toiselle iso palvelus ja oppimiskokemus.
Joskus toisen mielipiteet ärsyttävät, ja keskustelu voi ajautua kipakkaan väittelyyn. Miten dialogia saisi ohjattua rakentavaan suuntaan?
Erimielisyyttä on ollut olemassa niin kauan kuin ihmiset ovat olleet vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Silti voimme puhua asioista rakentavasti ja toista kuunnellen. Ainakin sosiaalisessa mediassa eriävien mielipiteiden sietokyky on heikentynyt, vaikka se olisi tärkeä elämäntaito.
Erätauko-menetelmä painottaa kokemuspuhetta. Kun peilaa puheenaihetta omaan elämäänsä ja puhuu kokemuksistaan ja ajatuksistaan, ei hyökkää muita vastaan. Silloin ei tarvitse voittaa tai vakuuttaa muita, vaan jokaisella on rauha olla sitä mieltä kuin on. Mielipiteet perustuvat jokaisen omaan kokemukseen, joista he vastaavat itse.
Väittelyjäkin ehdottomasti tarvitaan demokratiassa, ja niille on oltava omat fooruminsa. Mutta hyvät väittelijätkin kohtelevat toisiaan uteliaan kunnioittavasti. He liittyvät toisen puheeseen eli jatkavat siitä, mistä toinen aloittaa, eivätkä rummuta vain omaa asiaansa.
Miten saada esimerkiksi työpalaveri pysymään asiassa niin, että sovittavat asiat saadaan ratkaistua eikä juttu lähde sivuraiteille?
Ihmiset, joilla puhe kulkee ja ajatus leikkaa nopeasti, saattavat tuoda keskusteluun paljon sytykkeitä. Tämä ei ole huono asia, koska se voi avata käsiteltäviin asioihin uusia, luovia näkökulmia.
Riskinä on, että rönsyily vie liikaa aikaa ja tilaa, ja silloin tiiminvetäjän tai muiden keskustelijoiden on rajattava sitä. Ratkaisukeskeisten ihmisten haaste taas on, että he alkavat tuottaa ratkaisuja jo ennen kuin keskustelua on kunnolla ehditty käydä.
Usein työelämässä ongelmana on, että dialogille ei varata riittävästi aikaa, vaikka yhteisen ymmärryksen syventäminen helpottaisi päätöksentekoa. Tämä koskee niin kehityskeskusteluja, strategiatyötä kuin muitakin keskusteluja. Ajan antaminen vuoropuhelulle kasvattaisi luottamusta, vahvistaisi resilienssiä ja lisäisi osallisuuden kokemuksia.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 4/2021. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin tai lahjaksi.
