Ihminen on pohjimmiltaan utelias otus – mutta samalla laiska ja turvallisuushakuinen. Ikääntyessä uraudumme helposti niiden asioiden pariin, jotka ovat ennestään tuttuja. Siksi omaa uteliaisuuttaan kannattaa herätellä.
TEKSTI ANNE SALOMÄKI
Utelias ja avoin suhtautuminen asioihin, ihmisiin ja ilmiöihin antaa paljon: opimme uutta, solmimme ehkä uusia ihmissuhteita ja saatamme löytää vaikkapa uusia harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita.
Iän myötä tietopankkimme karttuu, ja laaja pohjatieto tarkoittaa, että uutta ja mielenkiintoista tietoa tarttuu haaviimme yhä enemmän.
Ikääntyessämme saatamme kuitenkin helposti myös jämähtää jo olemassa oleviin tapoihimme ja suhtautua laiskasti uusiin asioihin. Psykologi ja oppimisvalmentaja Hanna Siefenin mielestä silloin elämästä jää pois paljon iloa ja onnistumisen kokemuksia.
Siefen kertoo, miten uteliaisuuden voi ottaa osaksi arkeaan. Häneltä on ilmestynyt hiljattain kirja Uteliaisuuden taito.
Miksi kannattaa olla utelias?
Uteliaisuus auttaa löytämään arkeen oppimisen riemua.
– On mahtavaa, kun löytää sellaisen asian, josta on aidosti kiinnostunut, johon uppoutuu ja josta voi jutella ihmisten kanssa, Hanna Siefen sanoo.
Oppiminen ja itsensä kehittäminen nähdään usein työelämätaitona. Siefen pitää tätä toissijaisena asiana. Mieluummin hän ajattelee, että oivaltamisen ilo sekä yllättymisen ja uuden löytämisen nautinto ovat kaikista tärkein motivaation lähde. Tutkiessa ja tutustuessa toteutuu myös ihmisen luontainen taipumus etsimiseen, kysymiseen ja oivaltamiseen.
– Toki siitä on hyötyä, että ihmisestä tulee vaikkapa entistä parempi työssään. Suurin palkkio on kuitenkin ilo.
Miten mieltä voi herätellä?
Hanna Siefen neuvoo pohtimaan uteliaisuutta kolmella tavalla. Ensimmäiseksi voi aktiivisesti etsiä uudenlaisia kysymyksiä sellaisen tiedon äärellä, joka saattaisi muuten mennä ohi. Lehtijuttuja kannattaa lukea aiheista, joista ei lähtökohtaisesti ole kiinnostunut, tai ystävää voi pyytää kertomaan lisää remontistaan, vaikka se ei omaa elämää liippaisikaan.
– Pysähdy ja mieti, mikä voisi olla kiinnostavaa. ”Kerro lisää” on hyvä fraasi ottaa käyttöön.
Toinen tapa on kokeilla asioita, joiden pariin ei automaattisesti ajaudu, oli kyse sitten uudesta ruokalajista tai vaikka harrastuksesta. Jos huomaa ajattelevansa, että tuo ei ole minun juttuni, voi silti lähteä kokeilemaan. Ennakkoajatus saattoi olla oikea – mutta ei välttämättä.
Kolmas keino on tarkastella nykyisiä ja vanhoja asioita omassa elämässä uusista näkökulmista. Uteliaisuuden kohdistaminen itseen ja vaikkapa omiin rutiineihin voi tuoda tullessaan myönteisiä muutoksia: aamiainen muuttuu aiempaa terveellisemmäksi, tai parisuhteen pieniä asioita oppii arvostamaan entistä enemmän.
Mitä uteliaisuus on?
Hanna Siefen jakaa teoksessaan uteliaisuuden taidon kahteen kategoriaan. Ensimmäinen on heräävä uteliaisuus, joka tarkoittaa sitä pientä rakosta, joka aukeaa automaattisen ajatuksen ja reaktion välille: luenko tuon lehtijutun vai en?
– Siinä raossa on mahdollisuutemme ottaa etäisyyttä ajatteluumme ja pysähtyä pohtimaan, kuinka käsillä olevaan tilanteeseen voisi reagoida oppimishalukkaasti, Siefen kirjoittaa.
Tätä syvempi muoto on sinnikäs uteliaisuus. Se vaatii enemmän vaivaa, jotta uutta tietoa saa jäsennettyä ja kokeiltua sekä hyödynnettyä konkreettisesti. Siksi se tuo myös suurempia elämyksiä.
– Jos panostaa vain heräävään uteliaisuuteen ilman sinnikkyyttä, on kuin lukisi jokaisesta uteliaisuutta herättävästä kirjasta vain kolme ensimmäistä sivua, Siefen kuvailee.
Miksi ajatukset urautuvat?
Ajatusten urautuminen iän myötä ei ole pelkästään huono asia. Siefen painottaa, että kilometrien ja osaamisen karttuessa on erittäin hyödyllistä, että osan asioista voi oppimisprosessin tuloksena tehdä kuin puoliautomaatiolla.
Ongelmaksi tilanne muodostuu sitten, jos ajatuksiinsa ja tapoihinsa lukkiutuu ja menettää avoimuuden.
– Ensimmäinen askel on, että huomaa itse, kuinka vaikeaa on irrottautua jostakin tyypillisestä tavasta toimia. Hankalinta on silloin, jos sokeutuu omalle jumiutumiselleen ja vakaasti uskoo, että samalla tavalla kannattaa toimia hamaan tappiin asti.
Jumittamiseen havahtuneita Siefen neuvoo etsimään esimerkiksi uusia keinoja hyödyntää olemassa olevaa osaamistaan. Hän itse on esimerkiksi kirjoittanut kirjan ja tekee podcastia, joissa yhdistyvät sekä hänen psykologin ammattitaitonsa että uudenlaiset tekemisen muodot.
– Pysähtymisen taitoa opettelemalla bongaa arjessa tilanteita, jotka normaalisti ohittaisi. Kun tutustuu myös asioihin, jotka eivät lähtökohtaisesti vedä puoleensa, syntyy pieniä askelia kohti oivalluksia ja ahaa-elämyksiä.
Jumiutuminen voi myös laiskistaa mieltä tai saada ihmisen mielen ikään kuin vinoutumaan niin, että hän hakeutuu huomaamattaan aina tuttujen asioiden ja samanmielisten ihmisten pariin. Siefenin mukaan uudenlaisten ajatusten vaaliminen vaatiikin vaivannäköä.
Täytyykö kaikesta kiinnostua?
Uteliaisuusharjoituksetkin voi viedä överiksi, ja siihen on Siefenin mukaan kaksi syytä. Ihminen voi kokea painetta oppia jatkuvasti lisää ilman, että halu nousee oikeasti itsestä. Toinen syy on se, hän lähtee innostuksissaan niin moneen mukaan, että keskittymisrauha katoaa.
Siefen tunnustaa itse kuuluvansa jälkimmäiseen kategoriaan.
– Jos on monessa mukana ja paljon suunnitelmia auki, asiat jäävät helposti kesken. Kun uteliaisuuden huuma on ohi, ei enää muista, mitä olikaan tekemässä.
Jatkuva uteliaisuus ja itsensä haastaminen on utopistinen ajatus. Siefen muistuttaa, että koko ajan ei tarvitse olla keskustelemassa erimielisten ihmisten kanssa ja myös periksi antaminen on aivan sallittua.
– Opi tai kuole -mantran toistaminen on väsyttävää. Uteliaisuudesta ei tarvitse tulla itseisarvo, vaan oppimisen ilon on palveltava omaa hyvinvointia.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 5/2021. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin tai lahjaksi.
