Toimittaja ja juontaja Katja Ståhl löytää hevosten lähellä rauhan ja sen Katjan, joka hän ytimeltään on.

TEKSTI ANNI TURPEINEN
KUVAT SUSANNA KEKKONEN

 

Joku tuijottaa merta tai nuotiota, minä voin kököttää katselemassa heinää rouskuttavaa hevosta tunti toisensa jälkeen.

Näin Katja Ståhl kuvailee suhdettaan hevosiin. Hevosten läheisyys on ainoa paikka, jossa hänen levoton sielunsa rauhoittuu. 

Ståhl tepastelee Espoon Oittaalla sijaitsevan tallin pihalla purevassa pakkassäässä, toppapuvussa ja pipo syvällä päässään. Hymy on leveä. 

– Tallille voi tulla huonolla tuulella, mutta sieltä lähtee aina onnellinen nainen, hän sanoo.

Ståhl nappaa tallista hevosensa riimun sekä narun ja saapastelee piha-alueen kauimmaiseen tarhaan Hilppaa, mamman rakasta, huudellen. Kaunis, ruskea tamma kohottaa päänsä ja tunnistaa omistajansa. Ei se sentään hirnu tervehdykseksi, mutta höristelee korviaan Ståhlin suuntaan.

Ståhlilla on tällä hetkellä kolme hevosta, ja häntä voisi jo kutsua hevosten kasvattajaksi. Hän osti ensimmäisen hevosensa, Pullukan, 11 vuotta sitten ja on teettänyt sillä jo kaksi varsaa. Toinen varsoista on seitsenvuotias Hilppa, tämä herkkä, pieni ja siro hevonen, jolla Ståhl ratsastaa lähes joka päivä. 

– Käyn talleilla päivittäin, harrastus vie kaikki rahani ja aikani, Ståhl kertoo ja rapsuttelee makupaloja hamuavaa tammaansa.

Hilpalla on pikkusisko, Poppana, joka asustelee Pullukan kanssa Keiteleen Hamulassa. Siellä Pullukka viettää eläkepäiviään ja Poppana kasvaa maaseudun rauhassa vielä parisen vuotta, ennen kuin alkaa opetella ratsuna toimimisen alkeita.

Levoton lapsuus kasvatti kuoren  

Miten ihmisestä tulee hevoshullu? Katja Ståhlin vastaus kysymykseen on viime vuonna julkaistun Kavioliitossa-teoksen mittainen. Kirja sisältää kertomuksia Ståhlin blogista sekä otteita lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjoista.

Siinä kymmenvuotias tyttö kirjoittaa näin: 

Luulen, että onnellisuuteen tarvitaan isä, äiti, veli, sisko ja omakotitalo ja mielellään vielä poni. Häpeän myöntää, että asun vain äidin kanssa ja joskus valehtelen, että isäni on vain matkoilla. Olen vakituisesti kateellinen jollekin. Elämä ilman ydinperhettä ja hevosia on vääränlainen elämä. 

Ståhlin vanhemmat erosivat, kun hän oli kaksivuotias. Äiti työskenteli lentoemäntänä ja oli siksi usein poissa kotoa. Äiti ja uusi isäpuoli elivät levotonta elämää, johon kuuluivat alkoholi ja joskus väkivaltakin. 

Ståhliin kukaan ei koskenut, mutta perheen ilmapiiri vaikutti herkkään tyttöön. Ståhl häpesi perheolojaan ja ydinperheen puuttumista eikä toivonut mitään muuta kuin sitä, että voisi olla tavallisen näköinen ja tavallisesta perheestä. Aivan tavallinen. 

 

Tallilla sai olla rauhassa    

Tallille ja hevosen selkään Katja Ståhl alkoi kinuta jo taaperona. Hänen biologinen isänsä oli hevosmies ja osasi ratsastaa, mutta Katja oli isän mielestä liian pieni ratsastamaan. 

Lopulta isä heltyi ja istutti tyttärensä Eros-nimisen hevosen selkään. Tytölle puettiin kypärä ja hevoselle suitset sekä satula. 

– Hymyilin niin, ettei naama meinannut riittää, Ståhl muistaa.

Seuraavalla kerralla isä ja tytär lähtivät maastoon Aulangon luonnonsuojelualueelle, jossa kiipeiltiin mäkiä ja laukattiinkin hetki. Sellaista onnea pieni tyttö ei ollut kokenut koskaan aikaisemmin.

Ståhl uskoo, että hevoset vastasivat herkän lapsen hätähuutoon ja muodostuivat pelastavaksi henkireiäksi siksi, että tallilla pääsi muulta elämältä suojaan. Yhdentoista kilometrin pyörämatka tallille oli kuin siirtymäriitti, jossa Ståhl karisti yltään raskaat ajatukset ja suojakuoret.

– Pyöräilin tallille pakoon vaikeita hetkiä, joita kohtasin joko koulussa tai kotona. Usein juuri noina kertoina ratsastin parhaat tuntini, sillä olin täydellisen keskittynyt. Halusin upota tallin ilmapiiriin ja hevosen taajuudelle, jotta unohtaisin kaiken muun. 

Teini-ikäisen nuoren levotonta mieltä rauhoitti se, että hevoset hiljaisesti hyväksyivät ihmisen lähelleen, välinpitämättömän välittävästi.

– Vaikka elämässä oli meneillään mitä tahansa, nyhdin hiljaa ruohoa laitumella. Riitti, että hevonen vain oli siinä. Lähellä.

Juttu on julkiastu Tunne & Mieli -lehden numerossa 1/2022. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin