Laura Nuutisen, 29, kaksisuuntainen mielialahäiriö on pysynyt oireettomana kaksi vuotta.
TEKSTI MERI NYKÄNEN
KUVA PAULA VIRTA
“Olin 16-vuotiaana opintojen ohessa kaupan kassalla töissä, kun paikka ryöstettiin. Minua uhattiin aseella.
Tapahtuman jälkeen en ollut entiseni. Masennuin, ahdistuin ja sain paniikkihäiriöitä. Sain lastenhoitajan opinnot kuitenkin tehtyä, valmistuin ja pääsin töihin.
Salasin pahan oloni perheeltäni, mutta osa ystäväni tiesi, kuinka huonosti voin. Kun kuusi vuotta ryöstön jälkeen jouduin suljetulle osastolle, ystäväni soitti vanhemmilleni. Olin aluksi vihainen, mutta lopulta se olikin helpotus.
Silloin sain myös diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Oli aluksi järkytys ymmärtää, että sairaus kulkee mukana loppuelämäni. Minulla on sairaudesta masennuspainotteinen eli tyypin kaksi muoto.
Elämä ei rauhoittunut, vaikka sain diagnoosin ja lääkityksen. Masennusjaksot jatkuivat, ja jouduin sisään osastolle muutaman kerran vuodessa.
Välillä oli vauhdikkaampia jaksoja, jolloin esimerkiksi otin pikavippejä toisensa perään ja velkaannuin. Hypomaniassa unentarpeeni katoaa, olen energinen ja puhun koko ajan. Tulee sellainen olo, että voin tehdä ihan mitä vain.
Kävin kyllä erilaisissa ryhmissä ja terapioissa ja tapasin kymmeniä hoitajia. Ongelmana oli se, ettei kenelläkään oikein ollut kokonaisnäkemystä tilanteestani ja voinnistani.
Keväällä 2020 oloni oli epätoivoisempi kuin koskaan aiemmin. Suunnittelin ottavani lääkkeitä ja ajavani autolla jotain kalliota päin. Paras ystäväni ehti kuitenkin soittaa poliisit, jotka veivät minut suljetulle osastolle.
Siellä hoitajat olivat ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostuneita ja tukena. Opettelin toimintaterapeutin kanssa uusia tapoja toimia, kun eteen tulee vastoinkäymisiä. Päässäni on nyt vaihtoehtoinen polku, mikä tarkoittaa, etten jää yksin ja osaan käyttää muita kuin itsetuhoisia keinoja pahaan olooni.
Sairauteni on niin sanotusti remissiossa eli oireettomassa vaiheessa, ja olen ollut poissa osastolta kaksi vuotta. Hoitoni psykiatrian poliklinikalla päättyi juuri, mikä on siistiä ja vähän outoa. Syön yhä lääkkeitä ja tarvittaessa otan yhteyttä terveysasemalle.
Olen kuntoutustuella ja teen lastenohjaajan sijaisuuksia. Menen ajoissa nukkumaan, käyn salilla, uimassa ja pelaamassa futista perustamassani höntsäjengissä. Tapaan ystäviä ja perhettä. Arjen perusasiat ovat kunnossa.
Olen opetellut sanomaan, jos en jaksa tai pysty tekemään jotain, vaikka olisin luvannut. Ajattelen myös, etten olisi tällainen ihminen, jos en olisi kohdannut kaikkia vaikeuksiani. Sairaus on tuonut mukanaan hyviäkin asioita, ja olen oppinut elämään sen kanssa.
Olen kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi ja perustanut oman yrityksen. Tilini löytyvät Facebookista, Instagramista ja Tiktokista nimellä kokemusasiantuntija Laura.
Haluan sanoa kaikille, joilla on haasteita mielen kanssa, että yksin ei saa jäädä. Aina kannattaa hakea apua, vaikka se tuntuisi välillä turhauttavalta.”
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 2/2022. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.
