Miikka Ventoa, 30, ovat auttaneet romahduksen jälkeen terapia, lääkitys ja omien arvojen pohtiminen.
TEKSTI MERI NYKÄNEN
KUVA PAULA VIRTA
“Oireeni alkoivat vuonna 2017. Siitä alkoi kolmen vuoden ajanjakso, johon mahtui ylä- ja alamäkiä. Kaikkea tapahtunutta en edes muista.
Työskentelin toimitusjohtajana, ja firma oli lähellä konkurssia. Kassa oli tyhjä ja stressasin, onko meillä varaa maksaa ihmisille palkkoja. Tein töitä kuutena päivänä viikossa kellon ympäri. Samaan aikaan elin hankalassa parisuhteessa.
Aloin saada paniikkikohtauksia ja pelätä sosiaalisia tilanteita. Eristäydyin muista ja nukuin huonosti. Elämä oli yhtä suorittamista. Kun sain paniikkikohtauksen työpaikan neukkarissa palaverin jälkeen ja työkaveri oli paikalla, uupumus tuli näkyväksi. Jäin puolen vuoden sairauslomalle.
Sairausloman jälkeen lähdin silloisesta työpaikastani. Olin hetken konsulttina, kunnes sain uuden työpaikan mainostoimistosta.
Sain kuitenkin potkut koeajan lopussa ja jäin työttömäksi, mikä oli kova paikka.
Nykyisen työpaikkani sain vuoden 2019 alussa. Aika nopeasti ajauduin samaan kierteeseen kuin aiemmin: mitä enemmän töitä ja väsymystä oli, sitä enemmän aloin puskea ja suorittaa. Loppuvuodesta tunsin olevani aivan loppu. Mikään ei tuntunut miltään, ei hyvältä eikä pahalta.
Sain diagnoosiksi toistuvan masennuksen. Kun voimia tuli lisää, aloin etsiä itselleni terapeuttia, mikä osoittautui hankalaksi. Kymmenien viestien jälkeen terapeutti kuitenkin löytyi. Aloitin myös säännöllisen lääkityksen, joka jatkuu yhä, samoin kuin terapia.
Terapiassa olen ymmärtänyt, ettei työlle tarvitse uhrata koko sieluaan. Olen aiemmin keskittynyt virheisiin ja jäänyt miettimään epäonnistumisia. Ajatellut, että olisin voinut tehdä jonkin asian paremmin.
Sama malli siirtyi myös töistä vapaalle: en voinut esimerkiksi rentoutua sohvalla ja katsoa leffaa, jos jossain päin kotia oli pienikin sotku.
Korkeat odotukset ovat itse keksimäni juttu. Harjoittelen sitä, että 60 prosenttia riittää aivan hyvin vanhan sadan sijaan. Lopputulos on silloin riittävän hyvä.
Työnantajan joustavuuden ansiosta olen voinut määritellä itse työnkuvaani.
Tällä hetkellä saan tehdä pitkäjänteistä kehitystyötä, mikä sopii minulle.
Olen miettinyt omia arvojani ja teen asioita, joihin motivaatio tulee sisältä. Aiemmin yritin olla kaikin puolin “kunnollinen” muiden silmissä.
Tunnen olevani nyt työkykyinen, vaikka joinain päivinä jaksan vähemmän. Silloin suljen koneen ja lähden käymään vaikka kävelyllä.”
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 4/2022. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.
