Myönnän, pöytätapani ovat olleet toisinaan alkeelliset. Osaan kyllä käyttää haarukkaa ja veistä, pitää kyynärpäät pois pöydältä ja syödä suu kiinni. 

Mutta osaanko puhua syömisestä ja ruuasta tavalla, joka antaa hyvää mieltä kaikille pöydän ympärillä istuville? Ehkä en aina. 

Ruuan määrästä puhuminen ja syömisten kommentointi on helppo ja perinteinen päivittelyn aihe: Huh tulipa syötyä taas ihan liikaa! Syntisen hyvää suklaakakkua, ei voi mitenkään ottaa lisää, vaikka mieli tekisi!

Aina ei tule ajatelleeksi, että samalla kun arvioi omia syömisiään, saattaa viedä syömisen ilon muilta. Vierustoveri ei ehkä kehtaa ottaa lisää suklaakakkua, jos joku seurueessa on juuri kauhistellut sen paheellisuutta ja kieltäytynyt lisäpalasta. 

Vaikka ei suoraan puhuisi toisten valinnoista, omien syömisten kommentointi riittää laskemaan tunnelmaa. Ja mitä toisten ruoka-annoksiin puuttumiseen tulee, se ei missään tapauksessa kuulu hyviin pöytätapoihin.

Lupaan parantaa tapani. Samalla, kun taittelen lautasliinan nätisti syliin, pidättäydyn tekemästä numeroa oman lautaseni suurista tai pienistä määristä ja annan ruokarauhaa sekä syömisen iloa kaikille muille. 

Lautasten ja annoskokojen tuijottelun sijaan katseen voi siirtää vastapäätä istuvaan ihmiseen. Ruokapöydässä voi puhua myös jostain aivan muusta kuin ruuasta – vaikkapa siitä, mitä kenellekin ihan oikeasti kuuluu. Toki välillä on huokaistava ja kehuttava tarjolla olevia antimia, varsinkin jos kokki istuu samassa pöydässä. 

Ihania yhteisiä ruokahetkiä kaikille!

Meri Nykänen, Tunne & Mieli -lehden päätoimittaja