TEKSTI TIMO TERÄSAHJO JA MANU VESTERINEN KUVITUS MARIA VILJA
Voiko traumaattisista kokemuksista toipua niin, että työkyky palaa ja elämä tuntuu mielekkäältä? Juttusarjan viimeisessä osassa kysymykseen vastaa kirjailija Taija Tuominen.
Hänen esikoisromaaninsa Tiikerihai on osittain fiktiivinen tarina. Toinen romaani Kuningaskobra on autofiktiivinen, eli se perustuu omiin kokemuksiin.
Molemmat romaanit käsittelevät karua lapsuutta ja vanhempien hirmuvaltaa, mutta myös tuosta hirmuvallasta vapautumista ja vapauteen kasvamista.
Elämä lapsuudenkodissa oli kaikin puolin kaoottista. Siihen kuului sekä emotionaalista että fyysistä väkivaltaa, usein silkkaa laiminlyöntiä. Kukaan kotona ei kannustanut kirjojen maailmaan, mutta pieni Taija löysi luonnosta, eläimistä ja kirjoista itselleen turvapaikan. Hän ahmi kaiken luettavissa olevan, niin lääkärikirjat kuin koulun kirjaston kirjatkin, jotka oli säännöstelty lapsille erikoisesti hylly kerrallaan. Hän myös kirjoitti.
Yksi muisto kertoo paljon. Tuomisen kirjahyllystä löytyy paperinpalanen, johon hän on kirjoittanut runon kahdeksanvuotiaana vanhempiensa riidan jälkeen. Runo päättyy sanoihin “kai luulivat elon olevan pumpulia, ei ei, se on murheiden maa”.
Tuominen löysi kirjallisuusterapian kuin itsekseen. Hän kertoo myös Hiljasta, äidinkielen opettajastaan, joka pyysi lukiolaisen tekstejä luettavaksi. Opettaja luki pelästymättä Tuomisen omaelämäkerrallista tekstiä, ja sitten niistä keskusteltiin.
– Olen monesti sanonut, että Hilja ja taide pelastivat elämäni. Jokainen tarvitsee jonkun, joka uskoo ja kuuntelee.
Myös itse kirjoittaminen tarjosi keinon irrottautua menneisyydestä.
– Tiikerihaita kirjoittaessa olin tosi onneton ja vihainen, mutta kun olin tehnyt sen, en tuntenut enää vihaa.
Kirjan ilmestyessä Tuominen sanoi tapahtumien olevan fiktiota, mikä oli äidin yhä eläessä ainoa mahdollinen tapa toimia. Kuningaskobrassa Taija otti uudella tavalla haltuun lapsuuttaan ja myöhempääkin elämäänsä. Hän tarkasteli kirjassa tapahtumia aikuisen identiteetistä käsin.
Vapaus kulkea ja ajatella
Toipuminen on tarkoittanut Tuomiselle vapautta kahdella tavalla: vapautta kulkea minne haluaa ja ajatella kuten haluaa. Häntä puhuttelee voimakkaasti Mikko Rimmisen runokokoelman säe “onnellisia ovat ne joiden ei tarvitse selittää kulkemisiaan”.
Toipuminen on tarkoittanut myös mahdottomaksi koetun menneisyyden siteiden katkomista. Samalla suhde menneeseen muuttunut.
– En voi vieläkään ymmärtää, että sellaista on voinut olla. Se on sellainen näytelmä, josta on päässyt hyppäämään pois.
Taija Tuominen kannustaa nyt itse luovan kirjoittamisen opettajana ihmisiä kirjoittamaan omasta elämästään. Aivan kuin Hilja aikoinaan häntä.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 5/2022. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi myös tilata kotiin.
