Sanni Vaskinen, 38, on kääntänyt kiusaamiskokemukset vahvuudekseen. Hän on tehnyt paljon töitä pystyäkseen antamaan kiusaajilleen anteeksi.
TEKSTI MERI NYKÄNEN
KUVA ANNA-KATRI HÄNNINEN
”Minua alettiin kiusata, kun menin seiskaluokalle. Jouduin silmätikuksi, ja minulle naljailtiin ja keksittiin lempinimiä. Pikkuhiljaa kiusaaminen muuttui myös fyysiseksi: minua vedettiin tukasta tai pyöräni kaadettiin.
Päällimmäiset tunteeni olivat pelko ja ahdistus, ja aloin vältellä ulkona liikkumista. Koko ajan mietin, mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu. Laskin tunteja, milloin päivät loppuvat ja milloin viikonloppu alkaa. Arki oli pelkkää selviytymistä.
Kiusaaminen jatkui koko yläasteen ajan ja levisi myös vapaa-ajalle ja pesistreeneihin. Kavereitakin oli, mutta he eivät tulleet kiusaamistilanteissa väliin. Sain vasta ysiluokalla elämäni ensimmäisen todellisen ystävän, jolle kelpasin ja joka ei hävennyt minua.
Koulussa opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen, vaikka näkivät sen. Vanhemmat tai muut aikuiset taas eivät tienneet siitä. Minulla oli feikkihymy, jonka taakse piilouduin.
En puhunut asiasta, sillä se hävetti. Tuntui, että olen vääränlainen ja ansainnut kiusaamisen. En myöskään halunnut, että asiasta olisi noussut kauhea haloo.
Jatkoin samassa koulussa lukioon. Varsinaista kiusaamista ei enää ollut, mutta voin huonosti. Olin masentunut ja ahdistunut, ja sosiaaliset pelot rajoittivat elämääni. Kukaan ei edelleenkään tiennyt voinnistani, joten en myöskään saanut minkäänlaista apua.
Kun pääsin yliopistoon opiskelemaan, kiusaaminen alkoi uudelleen. Se oli sosiaalista eristämistä ja ulkopuolelle jättämistä. Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä hakeuduin nuorisopsykiatrialle terapiaan, ja ensimmäistä kertaa kokemukseni otettiin tosissaan. Voin todella huonosti, ja vietin psykiatrisen osaston suljetulla osastolla eripituisia aikoja kolmen vuoden ajan.
Siellä ymmärsin vihdoin, miksi käyttäydyn tietyllä tavalla, ja pystyin myös selittämään asiaa muille.
Suurin käänne tapahtui, kun sain omahoitajaksi Lennun. Hän oli aivan uskomaton hoitaja, jonka ansiosta opin arvostamaan itseäni. Se oli elämäni tärkein kohtaaminen.
Sanotaan, että yksi traumaattinen tapahtuma voi pilata ihmisen elämän, mutta myös yksi korjaava kokemus tai kohtaaminen voi muuttaa suunnan taas hyväksi. Aloin tykätä itsestäni ja ymmärsin, ettei kiusaaminen johtunut minusta.
Useampikin kiusaajani on pyytänyt anteeksi jälkikäteen. Sekin on tuonut itsevarmuutta ja ymmärryksen, ettei minussa ollut mitään vikaa enkä ollut vääränlainen.
Olen tehnyt paljon työtä antaakseni mielessäni anteeksi kiusaajilleni. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä lempeämmin silmin olen oppinut katsomaan heitä.
Anteeksianto on iso juttu ja auttaa elämään aiempaa vapaammin. Kaikki eivät siihen pysty, minkä kyllä ymmärrän.
Itse voin sanoa, että olen täysin hyväksynyt menneisyyteni. Olen pystynyt kääntämään kiusaamiskokemukset vahvuudeksi.
Kiusaaminen ei häviä historiasta, mutta se ei määrittele minua tai sitä, mitä voin olla. Itselleni se antoi loppujen lopuksi ammatin.”
Sanni Vaskinen on sosiaalipsykologi ja kokemusasiantija, joka työskentelee Mannerheimin lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin Selviydytään kiusaamisesta -projektissa.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 6/2022. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin.
