TEKSTI HELINÄ KUJALA 

Kun tärkeä ihmissuhde päättyy, edessä on luopumisen paikka. Parisuhde saattaa särkyä, ystävyys katketa tai kuolema tempaista pois rakkaan ihmisen. Varmaa on, että lopulta joudumme jättämään hyvästit elämälle itsekin.

Luopuminen on viime vuosina pohdituttanut terapeutti Marika Rosenborgia – jopa siinä määrin, että hän kirjoitti aiheesta kirjan. Hän on pitänyt eroseminaareja kaksikymmentä vuotta ja terapiavastaanottoa kymmenen vuotta.

Vaikka muutos tuottaisi surua ja ahdistusta, se voi myös kirkastaa ihmiselle, mikä on tärkeää ja hyvin juuri tässä hetkessä. 

Tämä hetki on nyt

Luopumisprosessissa tärkeää on, että emme väistele menetyksen aiheuttamaa ahdistusta vaan kohtaamme sen pyrkimällä sietämään hankaliakin tunteita.

Marika Rosenborgin mukaan hyvä apukeino tähän on tietoisen läsnäolon harjoittelu. Se auttaa pysähtymään ja madaltamaan kierroksia, ja vähitellen se myös lisää lempeää suhtautumista itseen sekä muihinkin ihmisiin. Harjoitusten ei tarvitse olla ohjattuja mindfulness- tai meditaatioharjoituksia, mutta harjoittelun tulisi olla toistuvaa, mielellään päivittäistä.

– Elämä tarjoilee meille koko ajan mahdollisuuksia olla läsnä hetkessä niin, että emme jatkuvasti tee asioita automaattiohjauksella. Voi vaikka vain panna silmät kiinni ja hengittää tietoisesti sisään ja ulos kymmenen kertaa. Ja sitten kiittää itseään siitä, että oma mieli pystyi hetkeksi rauhoittumaan.

Jos ahdistuksen kanssa on vaikea omin voimin pärjätä, ammattiavun hakemista ei kannata epäröidä. Paljon voimaa saa myös vertaistuesta – tai jo keskusteluista ystävien tai muiden läheisten kanssa. Eikä kannata unohtaa esimerkiksi luonnon ja taiteen hyvää tekevää vaikutusta!

Tulevan murehtiminen on pelkoa 

Kun olet oikein onnellinen toisesta ihmisestä, ahdistutko samassa hetkessä ajatuksesta, että menettäisit hänet? 

Aika usein nimittäin pelkäämme luopumista jo ennakolta. Tämän tunnistaa luultavasti vanhempi, jonka iloon lapsesta sekoittuu suuri menettämisen pelko. Tai vastarakastunut, jonka onnen huumaa varjostaa huoli jätetyksi tulemisesta.

– Perustarpeemme on liittyä muihin ihmisiin, ja se tekee meistä haavoittuvaisia. Kun antaudumme läheiseen suhteeseen, otamme aina samalla myös hylätyksi tulemisen riskin. Joillekin pelko on niin iso, että se on tarpeeksi suuri peruste vältellä ihmissuhteita, Rosenborg toteaa.

Hänelle tärkeä oivallus on ollut ajatus siitä, että tulevan murehtiminen ja myös menneen märehtiminen ovat hankalien tunteiden välttelyä. Murehtimalla olo ei helpotu vaan päinvastoin pahenee.

– Toki ihmisen on mietittävä mennyttä ja tulevaa, mutta jos se vie liikaa kaistaa mielessämme, siitä ei seuraa mitään hyvää. Pelko kaventaa elämää ja estää meitä elämästä nykyhetkessä.

Ero kaataa haaveet 

Ei enää tuttua kosketusta, ei yhteisiä aamuja, ei yhteistä tulevaisuutta.

Mitä merkityksellisempi parisuhde on ollut, sitä enemmän eroon liittyy vaikeita tunteita: surua, vihaa, syyllisyyttä ja häpeää. Tekee kipeää luopua paitsi läheisestä ihmisestä myös niistä odotuksista ja haaveista, joita suhteeseen on liittynyt.  

– Joskus suurimman surun ei tuota kumppanista vaan perheen perustamisesta luopuminen. Eroryhmissäni on ollut esimerkiksi ihmisiä, joiden puoliso on lähtenyt kesken lapsettomuushoitojen, Marika Rosenborg kertoo.

Erityisen vaikeita erotilanteita on muitakin. Vuosien yhteiselon jälkeen puoliso odottamatta ilmoittaa, ettei hän halua enää jatkaa yhdessä. Tai tuoreempi suhde päättyy kuin seinään ilman selityksiä.

Ero ylipäätään aiheuttaa usein kriisin, ja yllättäen jätetyksi tulleelle kokemus voi olla traumaattinen. Rosenborgin mukaan äkillinen lähtijä todennäköisesti hakee ratkaisullaan helpotusta omaan ahdistukseensa, jota tämä ei kykene kohtaamaan ja käsittelemään.

– Ero ei ole epäonnistuminen, vaan se voi joskus olla viisas ratkaisu. Aina kuitenkin toivoisi, että ihmiset pystyisivät puhumaan ajatuksistaan.

Tämäkin kriisi menee ohi  

Nykyhetki on turvapaikkani on Marika Rosenborgille tärkeäksi tullut voimalause. Ahdistavien kriisien keskellä häntä on lohduttanut myös ajatus: Tämäkin menee ohi.

Miten kauan raskain toipumisen vaihe kestää – sitä ei ennakolta kukaan pysty arvioimaan. Läheisen kuoleman yhteydessä puhutaan suruvuodesta, irrottautumisen ajasta. Samanlailla Rosenborgin mukaan voi ajatella erosta: vuodenajat vaihtuvat kuten ennenkin, mutta oma elämä on nyt toisenlainen.

– Eroon liittyvien tunteiden käsittely saattaa jatkua jopa läpi elämän. Ihminen voi pohtia pitkään, mitä suhteelle tapahtui ja miksi.

Kun ikä ja elämänkokemus karttuu, menneet asiat saavat uusia sävyjä. Oma näkemys eron syistä voi olla hyvin erilainen kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä. Myös lapset ehkä haluavat käydä läpi vanhempiensa eroa eri ikävaiheissa, vielä aikuisenakin.

– Hekin luovat oman elämänsä tarinaa aina uudelleen – sitähän ikääntyminen on. Tulemme yhä tietoisemmiksi askeleistamme ja valinnoistamme ja siitä, miten ne vaikuttavat tässä kohtaa elämässämme.

Kolme harjoitusta kohti hyväksymistä

1 Palleahengitys

Harjoituksen voi tehdä huomaamatta missä vain, vaikka muiden ihmisten seurassa. Voit seistä, istua tai olla makuulla.

Tunnustele kehoasi ja pyri päästämään irti jännityksistä. Hengitä nenän kautta sisään rauhallisesti ja syvälle vatsan pohjaan asti. Tunne, kuinka pallea nousee ja vatsa pullistuu kuin helposti täyttyvä ilmapallo. Anna uloshengityksen virrata vapaasti. Hengitä hieman pidempään ulos kuin sisään.

Tee muutama tällainen tietoinen hengitys, ja anna sitten hengityksen jatkua luonnollisessa tahdissaan. Harjoituksen aikana voit lausua sinulle tärkeitä vahvistavia ajatuksia. Esimerkiksi: Hengitän sisään vapautta ja valoa, päästän ulos huolia ja kireyttä.

2 Nyt on näin

Ota mukava asento, jossa sinun on helppo pysyä valppaana. Sulje silmät tai pidä katse suunnattuna alaviistoon. Hengittele rauhassa, ja huomaa kehosi asento. Jos jokin kohta kehossasi tuntuu kireältä, kohdista siihen lempeitä ajatuksia.

Pyri hyväksymään tämä hetki juuri sellaisena kuin se on – muuttamatta tai arvostelematta mitään tai puuttumatta mihinkään.

Sano itsellesi mielessäsi tai ääneen: Nyt on näin.

Voit kokeilla tehostaa harjoitusta niin, että sisään hengittäessäsi lausut mielessäsi Nyt on ja ulos hengittäessäsi näin

3 Mikä tarkoitus tällä oli?

Jos koet elämän pettäneen sinut, pysähdy hetkeksi pohtimaan asiaa toiselta kannalta. Ehkä sinua odottaa toinen polku? Ehkä tämän toiveen toteutumattomuus opetti jotain arvokasta, jota et voi vielä tietää.

Kaikilla asioilla on syynsä ja seurauksensa, mutta pystymme yleensä tarkastelemaan niitä selkeästi vasta matkan päästä. Onnellisuutesi ei ole vain yhden vaihtoehdon varassa. Älä siis hylkää itseäsi, vaan käännä katseesi uuteen suuntaan. Joskus, useinkin, vastoinkäymisistä seuraa jotain parempaa kuin olisit voinut uskoa.

 

Harjoitukset ovat Marika Rosenborgin kirjasta Luopumisen kauneus – kirja hellittämisestä ja hyväksymisestä (Otava 2022).

 

 

Haluatko lukea lisää fiksuja juttuja mielen hyvinvoinnista? Tunne &  Mieli löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi myös tilata kotiin.  

Tilaa lehti