TEKSTI HELINÄ KUJALA KUVITUS MARIA VILJA
Kun lapsi syntyy tähän maailmaan, hänet nostetaan mahdollisimman nopeasti vanhempansa iholle.
– Kosketus tarjoaa suojaa ja yhteenkuuluvuutta, ja sen avulla ihminen otetaan lauman jäseneksi. Mehän olemme tietynlaisen evoluution tuloksia, kädellisiä laumaolioita, sanoo kulttuuriantropologi, filosofian tohtori Taina Kinnunen.
Tarve koskettaa ja tulla kosketetuksi ei myöhemminkään häviä, vaan se säilyy meissä kuin biologisena perusasetuksena läpi elämän.
Kulttuuri kuitenkin ohjailee vuorovaikutuksen tapoja, ja suomalaiset ovat perinteisesti oppineet pysyttelemään melko etäällä toisistaan.
Kinnusen mielestä se ei tee meille hyvää.
Erityisen tärkeää fyysinen läheisyys on hänestä silloin, kun ihminen on esimerkiksi surun tai sairauden vuoksi heikossa kunnossa psyykkisesti tai fyysisesti. Pienikin ystävällinen ele, vaikka olkapään kevyt puristus, voi viestiä siitä, että toinen on läsnä ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.
– Toivottavasti kulttuurimme kehittyy joskus siihen pisteeseen, että koskettamista ei tarvitse hävetä emmekä niin hirveästi pelkäisi, loukkaammeko sillä toista, Kinnunen sanoo.
Viisi oivallusta kosketuksesta
1 Toisen ihmisen seura tervehdyttää
Kosketukseen ja sen puutteeseen liittyy paljon kipua, häpeää ja kaipuuta. Tämän Taina Kinnunen huomasi jo reilut kymmenen vuotta sitten tutkiessaan suomalaisten kokemuksia kosketuksesta ja kirjoittaessaan aiheesta kirjaa.
Esiin nousi kokemuksia hyvistä läheisyyden hetkistä, mutta myös väkivallasta. Jotkut iäkkäät ihmiset kokivat, että heidän koko elämäänsä oli leimannut tyhjyyden ja vaille jäämisen kokemus, joka syntyi kosketuksen puutteesta.
Lohdullista on, että menetettyä läheisyyttä voi ottaa takaisin myöhemmin elämässään. Ja niin osa ihmisistä Kinnusen mukaan tekeekin. Joku nauttii täysin siemauksin käydessään hierojalla tai kampaajalla, toinen löytää itsestään uusia ulottuvuuksia harrastuksista, vaikka tanssi- tai teatteriryhmästä.
– Usein jo toisten seurassa oleminen ja yhdessä tekeminen on tervehdyttävää. Kasvokkainen läheisyys täyttää osin samoja tarpeita kuin fyysinen ihokosketus.
Miellyttävä yhdessäolo, kuten hellivä kosketuskin, lisää ihmisessä oksitosiinin erittymistä. Se on hormoni, joka vaikuttaa parasympaattiseen hermostoon ja käynnistää kehossamme sisäisen rauhoittumis- ja palautumisprosessin.
2 Halataan kun tavataan
Ystävykset tapaavat kaupungilla. Työkaveri onnittelee kollegaa. Isä tapaa aikuista lastaan.
Halaaminen kuuluu nykyään moneen kohtaamiseen. Korona-aikana läheisyydestä oli tingittävä, mutta pandemian mentyä sekä kättely että halaaminen ovat tehneet paluun.
Silti vaikkapa ystävän tai sukulaisen halaaminen ei kaikista edelleenkään tunnu luontevalta, eikä syynä ole vain pöpökammo. Siihen voi vaikuttaa esimerkiksi oma perhetausta.
– Kosketustavat ovat kulttuurisidonnaisia, mutta myös kulttuurin sisäisiä eroja on paljon. Jotkut oppivat tietyt tavat omalta perheeltään, toiset vaikka ystäviltään ja tuttaviltaan. Ja esimerkiksi joissain ammatti- tai harrastuspiireissä halaamisesta voi tulla ihan luonteva tapa, Kinnunen sanoo.
Omaksumme uusia tapoja myös mediasta. Kinnunen toteaakin puolileikillään, että Kauniit ja rohkeat opetti suomalaiset suuret ikäluokat halaamaan. Sen verran tiheästi sarja näytti siihen mallia hitailla lähikuvillaan.
– Visuaalinen media muokkaa ihmisten tapoja, ja totta kai saamme sieltä paljon vaikutteita.
3 Hellyys lähentää parisuhteessa
Hipaisu ohimennen keittiössä, jalkapohjien hierontaa sohvalla, aamusuukko herättyä.
Kumppanin huomioiminen kosketuksin tekee hyvää parisuhteelle – ainakin jos molemmat pitävät siitä. Mutta entä jos läheisyys hiipuu ja häviää?
Moni kokee sen varmasti suurena menetyksenä, Kinnunen arvioi. Jos arjen hellyys ja seksuaalinenkin kosketus loppuvat, voi tuntua siltä, että yhteinen tie on kuljettu loppuun.
– Valtaosa pitää arkista kosketusta onnellisen parisuhteen tunnusmerkkinä. Vaikka se tarkoittaisi vain sitä, että ohimennen hipaistaan tai röhnötetään sohvalla vierekkäin katsomassa telkkaria.
Kinnunen huomauttaa, että on myös pariskuntia, joille fyysinen läheisyys ei ole kovin tärkeää. Mutta jos kosketuksen puute näivettää suhdetta, apua yhteisen taajuuden löytämiseen voi saada vaikka pariterapiasta.
Kinnusen tutkimuksissa jotkut ovat myös kuvanneet, miten eron jälkeen uusi, hellempi suhde on vapauttanut fyysisesti ja avannut heissä uusia puolia.
– Jotkut ovat kokeneet hyvin selkeästi sen, että edellinen kumppani ei tässä mielessä ollut itselle oikea. Muistan esimerkiksi erään vanhemman naisen, joka koki uudessa suhteessa muuttuneensa niin, että muidenkin ihmisten halaamisesta tuli hänelle aiempaa luontevampaa.
4 Ammattilaisen kosketus hellii
Joissakin ammateissa kosketus on tärkeä työväline: lääkäri tutkii vaivaa, kampaaja laittaa hiuksia, hieroja pehmittää jumeja. Myös emotionaalisen koskettamisen taitoa tarvitaan tietyissä töissä. Kosketuksella voi rauhoittaa levotonta potilasta ja tyynnyttää itkevää lasta, osoittaa myötätuntoa surevalle tai piristää ja ilahduttaa asiakasta.
Kinnunen on tutkinut kosketusta muun muassa vanhustyössä.
– Kun ammatillista kosketusta käytetään lohduttamiseen tai turvallisuuden tunteen tuottamiseen, sillä on valtavat vaikutukset. Se voi esimerkiksi auttaa potilasta kestämään vaikean tilanteen läpi.
Ammatillisen kosketuksen voima tuli esiin myös hänen aiemmassa, suomalaista kosketuskulttuuria käsitelleessä tutkimuksessaan. Yksi mieleen jäänyt tarina liittyy itsemurhaa yrittäneeseen nuoreen naiseen, joka oli hoidossa psykiatrisessa sairaalassa. Hoitaja oli pysähtynyt naisen luokse, laskenut kätensä hänen olkapäälleen ja puhunut lohduttavasti.
Kun nainen oli alkanut itkeä, hoitaja oli kietonut kätensä hänen ympärilleen ja pitänyt tiukasti kiinni. Potilaan mielestä hoitajan ele pelasti hänen henkensä – niin voimakas viesti se oli siitä, että hänestä välitetään.
5 Kosketus kuuluu kaikille
Kunpa joku vielä halaisi minua, ennen kuin kuolen.
Kun Taina Kinnunen kuuli tästä palvelukodissa asuvan iäkkään miehen lausumasta toiveesta, se tuntui hänestä sydäntäsärkevältä. Hänestä tiukasti kontrolloitu kosketuskulttuurimme on julma etenkin miehille.
– Kaikissa kulttuureissa säädellään sukupuolen mukaan, ketä, miten ja missä voi toista ihmistä koskettaa. Meidän kulttuurissamme kosketuksella on hyvin feminiininen leima. Vain seksuaalinen ja väkivaltainen kosketus ovat sukupuolittuneet maskuliinisiksi.
Se ei tarkoita, etteivätkö esimerkiksi isät nykyisin hellisi lapsiaan tai miespuoliset kaverukset saattaisi halata toisiaan tavatessaan. Mutta edelleen normit ohjaavat tiukemmin sitä, miten miehet voivat osoittaa kosketuksella esimerkiksi välittämistään, myötätuntoaan, kiitollisuuttaan tai innostustaan. Etenkin naisten spontaanit kosketukset hyväksytään helpommin kuin miesten.
Kaikki lähtee jo lapsena opituista kirjoittamattomista säännöistä: tytöt voivat kävellä käsikynkkää ja nukkua yökylässä vierekkäin, mutta sallitaanko sama pojille?
Haluatko lukea lisää fiksuja juttuja mielen hyvinvoinnista? Tunne & Mieli löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi myös tilata kotiin – itselle tai lahjaksi läheiselle.
