TEKSTI MIRJA AARNIO KUVAT SUSANNA KEKKONEN
Pakko, pakko, pakko.
Kun Elina Gustafsson, 31, oli viisi vuotta sitten tapaamassa uutta terapeuttiaan, tämä kiinnitti ensimmäiseksi huomiota Gustafssonin puheessa viliseviin pakko– ja pitää-sanoihin. Gustafsson sai terapeutilta tehtäväksi vaihtaa nämä lempeämpiin ilmaisuihin.
Huippu-urheilijana Gustafsson oli tottunut siihen, että aina oli treenattava harjoitusohjelman mukaan. Vaikka keho ja mieli eivät olisi millään jaksaneet, hän ei uskaltanut hidastaa.
− Kun työ on huippu-urheilua, joutuu venymään usein äärirajoille. Juuri siksi se on huippu-urheilua eikä sovi kaikille. Minulle se sopi vuosikausia loistavasti, sillä olin hyvä olemaan kova, kestämään kipua ja kätkemään tunteeni.
Terapeutille Gustafsson oli päätynyt työterveyslääkärin lähetteellä. Pakonomainen treenaaminen ja yhä uusien mestaruuksien ja otteluvoittojen tavoittelu olivat alkaneet uuvuttaa. Kun hän vuonna 2018 uskaltautui menemään työterveyslääkärille, selvisi, että hänellä oli vaikea masennus.
− Mietin, että mitä ihmettä on tapahtunut, täällä minä istun lääkärin penkissä ja itken. Aika nopeasti kuitenkin annoin periksi. Että selvä homma, tällä nyt sitten mennään eteenpäin, tulee mitä tulee.
Adrenaliinia nyrkkeilykehästä
Haluan olla maailman paras.
Niin Elina Gustafsson ajatteli aloittaessaan nyrkkeilyn 20-vuotiaana. Kuusi vuotta sen jälkeen hän oli EM-kultamitalisti, MM-pronssimitalisti sekä moninkertainen Pohjoismaiden ja Suomen mestari.
Ennen nyrkkeilyuraa Gustafsson oli kauan tuntenut olevansa hukassa. Hän oli 10-vuotias, kun hänen vanhempansa erosivat, ja elämänmuutos otti koville. 13-vuotiaana hän alkoi juoda alkoholia pahaan oloonsa.
Koulussa oli vaikea keskittyä, ja Gustafsson erotettiin useaan kertaan peruskoulusta ja myöhemmin myös pintakäsittelijän opinnoista ammattikoulusta. Työpaikka löytyi lopulta rakennustyömaalta, mutta kaikki viikonloput kuluivat humalassa sekoillessa. Kun se alkoi tuntua raskaalta ja tyhjältä, hän keksi ratkaisuksi urheilun.
− Kun astuin ensimmäisen kerran nyrkkeilykehään, tiesin heti, että tämä oli juttuni.
Tasapaino hukassa
Juominen ja sekoilu saivat jäädä, sillä nyrkkeily toi elämään uuden tarkoituksen. Se tarjosi myös uudenlaisia äärikokemuksia ja Gustafssonin kaipaamia adrenaliinipiikkejä.
− Mikään ei tuota niin paljon adrenaliinia kuin meneminen kehään, jossa joko saat turpiisi tai annat itse turpaan. Nyrkkeily tuki myös tulista temperamenttiani, joka haluaa saada asiat tapahtumaan heti eikä myöhemmin.
Mestaruusturnaukset edellyttivät äärimmilleen treenattua kuntoa sekä syömisen tarkkailua, jotta paino pysyisi oman kilpailupainoluokan optimitasolla.
Vuosia Gustafsson yritti hakea tasapainoa treenaamisen, syömisen ja lepäämisen kanssa – usein kuitenkin niin, että lepo ja palautuminen kärsivät muun kustannuksella.
− Lopulta olin iloton ihmiskuori ja hiipunut kauas siitä eläväisestä Ellusta, kuka oikeasti olen. Mielessäni alkoi pyöriä itsetuhoisia ajatuksia. Mietin, kunpa kompastuisin tai auto ajaisi päälleni niin, että pääsisin sairaalaan lepäämään.
Juttu on lyhennetty versio Tunne & Mieli -lehden numerossa 1/2024 ilmestyneestä jutusta. Haluatko lukea lisää? Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin. Saat tilatessasi käyttöösi koko sähköisen lehtiarkistomme vuodesta 2016 alkaen ja pääset lukemaan heti myös tämän artikkelin kokonaan.
