TEKSTI HELINÄ KUJALA KUVITUS MARIA VILJA
Ihmisen keho on luotu liikkumaan, kuten muidenkin eläinlajien. Pieni lapsi lähtee uteliaana kääntyilemään, nousemaan jaloilleen ja lopulta kävelemään, elleivät mitkään fyysiset vammat sitä estä.
– Siitä lähtee ihmisen kehon, mielen ja liikkumisen suhteen kehittyminen. Se on hyvin monimutkainen prosessi, joka kehittyy vuorovaikutuksessa vanhempien ja muiden kasvattajien kanssa, sanoo kehon ja mielen yhteyteen paneutunut psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Minna Martin.
Kehuminen ja kannustus tehostavat oppimista ja saavat kokeilemaan rohkeasti uusiakin ulottuvuuksia. Turvallisessa ympäristössä se lisää luottamusta omaan kehoon ja omiin taitoihin.
Toisenlaiset kokemukset taas horjuttavat luottamusta: en kehtaa, epäonnistun kuitenkin, hävettää. Joillekin on ehkä jäänyt koulun liikuntatunneilta muistoja, jotka estävät tietyistä lajeista tai koko liikunnasta nauttimisen vielä vuosikymmenten jälkeen.
– Kaikki suorittava ja arvosteleva tapa suhtautua liikuntaan pitäisi karsia kouluista. Liikunnan pitäisi sielläkin ruokkia uteliaisuutta ja iloa oman kehon käytöstä, Martin sanoo.
Onneksi liikkumisen nautinnon voi löytää vielä aikuisenakin. Mielensisäisiä esteitä voi madaltaa omaa kehotietoisuuttaan vahvistamalla.
Oivallus 1
Kehotietoisuus tukee hyvinvoinntia
Onko hartioissa jännitystä, tuntuuko rinnassa painetta? Jokin selvästi stressaa – miten voisin itseäni hoivata?
Kehotietoisuudella tarkoitetaan herkkyyttä kuunnella kehon tuntemuksia, vastata sen tarpeisiin myötätuntoisesti ja rohkaisevasti – kohdella siis itseä kunnioittavasti. Kun opimme pysähtymään ja kuulostelemaan kehon viestejä ja tunteita niiden takana, myös suhde liikkumiseen paranee.
Minna Martin puhuu mielentävästä kehosuhteesta.
– Mielentävä kehosuhde tarkoittaa sitä, että olemme aidossa, tunneperäisessä suhteessa kehoomme. Se on meidän pisin ihmissuhteemme ja kiintymyssuhteistamme merkittävin.
Vaikka urheilisimme aktiivisesti, kehotietoisuutemme saattaa olla heikkoa. Martinin mukaan moni harrastaa liikuntaa tavalla, joka ei tue hyvinvointia eikä terveyttä. Jotkin urheilulajit voivat jopa perustua sille, ettei kehoa kuunnella – ylität itsesi, et kuuntele kipua. Liikuntaan saattaa liittyä myös pakonomaisuutta ja rankaisevuutta, mikä sekin voi olla esteenä tasapainoiselle, tiedostavalle kehosuhteelle.
Martin on hyvillään siitä, että nykyisin jooga- ja pilatestunneilla käy monen ikäistä väkeä, niin miehiä kuin naisiakin. Näissä lajeissa painottuu juuri kehon rajojen kuulostelu ja kunnioittaminen. Samaa periaatetta voi toki noudattaa muissakin lajeissa. Jos tykkää haastaa voimiaan vaikka hiihtoladulla, on tärkeää antaa itselleen aikaa myös palautumiseen.
Oivallus 2
Hyväksyvä suhde opitaan jo lapsuudessa
Aloita ensin itsestäsi. Tämä on Martinin neuvo vanhemmille, jotka haluavat kannustaa lastaan liikkuvaan, oman kehon käytöstä iloitsevaan elämäntyyliin. Kehosuhdeperintö seuraa vanhemmalta lapselle.
Kehotietoisuus on hänen mukaansa tunneperäistä yleissivistystä eikä meidän kulttuurissamme vielä kovin tuttua. Vaikka lapsia nykyisin opetetaan tunnistamaan tunteita myös kehollisina kokemuksina, harva aikuinen on itse saanut siihen lapsuudessaan ohjausta.
Hyvään kehotietoisuuteen kuuluu kunnioitus myös muiden ihmisten kehoja kohtaan.
– Vanhempi saattaa tiedostamattaan antaa perinnöksi ristiriitaisen suhteen liikkumiseen ja ulkonäköön, ja lapsi ottaa sen vastaan niin ikään tiedostamattaan. Silti se voi alkaa voimakkaasti ohjata tämän liikkumis- ja syömiskäyttäytymistä.
Martin haastatteli neljä vuotta sitten ilmestyneeseen Mielelläni kehossani -kirjaansa naisia, jotka olivat ratkoneet ongelmia kehosuhteessaan. Jotkut heistä kertoivat, kuinka oma vanhempi oli aikoinaan puhunut halveksuvasti kehostaan tai muiden ihmisten vartaloista. Se oli saanut myös lapsen kokemaan oman kehonsa vääränlaiseksi.
Jos lapsi oppii kunnioittavaa suhtautumista, hänen on helpompi rakentaa hyväksyvää suhdetta omaan kehoon, liikkumiseen ja kehittyviin taitoihin: Ei haittaa, ettet heti osaa ja teet virheitä. Hienoa, että yrität!
On myös tärkeää, että vanhempi osallistuu lapsen harrastuksiin ja käy näytöksissä, peleissä tai kilpailuissa. Muuten lapsesta voi tuntua, ettei hänen harrastuksellaan ole merkitystä
Oivallus 3
Hengityksen kautta voi päästä lähelle itseä
Sydän läpättää ja hengitys tihenee – jännittää, ahdistaa. Omiin tunteisiinsa voi päästä kiinni yksinkertaisesti opettelemalla kuuntelemaan omaa hengitystään ja tarvittaessa rauhoittamaan sen avulla mieltä ja kehoa. Taito hyödyntää hengitystä on eduksi myös liikkumisessa.
– Jousiampujan pitää hengityksen avulla vakauttaa itseään osuakseen maalitauluun. Kamppailulajissa tarvitaan räjähtävää voimaa, jota saa uloshengityksestä. Ja juoksijan on hyvä hengittää nenän kautta, jottei elimistöstä poistu liikaa hiilidioksidia ja hengitys muutu hyperventilaatioksi, Minna Martin havainnollistaa.
Martin käyttää psykoterapeutin ja kouluttajan työssään niin sanottua hengityskoulu-menetelmää, jossa ei opetella hengitystekniikoita vaan tuetaan kykyä havainnoida omaa hengitystään. Näin voi oppia huomaamaan, miten hengitys reagoi eri tunnetiloihin, ulkoisiin tapahtumiin ja ehkä myös tiedostamattomiin asioihin.
Kehon kuuntelun opettelussa pääsee alkuun esimerkiksi istumalla alas ja pysähtymällä tietoisesti hengittämään nenän tai huuliraon kautta sisään ja ulos, kaikessa rauhassa. Silmät voi sulkea ja antaa kasvojen sekä rintakehän yläosan rentoutua. Käsivarret nojaavat ehkä reisiin, vähän kuin istuisi saunan lauteilla, Martin ohjaa.
– Tällaisella yksinkertaisella konstilla voi opetella itsensä rauhoittamista. Voi vain olla ja ihmetellä ja antaa kehon kannatella: ei ole mitään hätää, aina voi hengittää.
Juttu on lyhennetty versio Tunne & Mieli -lehden numerossa 1/2024 ilmestyneestä jutusta. Haluatko lukea lisää? Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin. Saat tilatessasi käyttöösi koko sähköisen lehtiarkistomme vuodesta 2016 alkaen ja pääset lukemaan heti myös tämän artikkelin kokonaan.
