Kuka auttaa, jos nuori putoaa?  

14.10.2019

Ylioppilaslakki. Toiveiden lukio. Unelmien opiskelupaikka. Tällaisia uutisia on ilo kertoa lukuvuoden alussa ja lopussa, ja niitä on aina ilo kuulla.

Samalla joka kerta mietityttää: Entä ne nuoret, joiden uutiset ovat toisenlaisia? Vaikeuksia, väliinputoamista, tavoitteiden karkaamista kauas. Tai ne, joiden onnistumiset ovat toisenlaisia: selviytyminen masennuksesta, uuden tavoitteen löytäminen kariutuneiden tilalle, yksi hyvä hetki.

Omaan kouluaikaani kuuluivat molemmat puolet. Ensin monta vuotta hyvät todistukset ja tarve suorittaa kaikki täydellisesti. Lukiossa perheen elämää ravisuttaneet vaikeudet, masennus, lintsaaminen, numeroiden lasku. Oli yksinäistä yrittää selviytyä opinnoista ja kulkea kohti aikuisuutta, kun kaikki elämässä oli rikki.

Viime vuosina on huomattu lukiolaisten stressin ja uupumuksen lisääntyneen, ja menneenä kesänä keskustelu yliopisto-opiskelijoiden uupumuksesta kääntyi nopeasti virnuiluksi ja pilkaksi. Se on hölmöä.

Suomalaisilla lapsilla ja nuorilla menee monilla mittareilla mitattuna paremmin kuin koskaan ennen, mutta mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet sekä lapsilla että nuorilla. Se ei ole sukupolvien tai ihmisryhmien välisen kamppailun tai naljailun vaan yhteisen pohdinnan paikka – sekä inhimillisistä että yhteiskunnallisista syistä. Kymmenen viime vuoden aikana nuorten eläkeläisten määrä on Suomessa kasvanut jatkuvasti, ja suurin syy ovat mielenterveyden ongelmat. Ei meillä ole sellaiseen varaa.

Elina Hirvonen on kirjailija ja dokumenttielokuvaohjaaja, jota kiinnostaa loputtomasti ihmisen mielen ja maailman ristiriitaisuus.

Opiskeluvuosien paino on valtava: Unelmien toteutuminen, paikka maailmassa, tulevaisuus. Jos niinä vuosina elämään kuuluu suuria vaikeuksia, turvattomuutta, sairautta tai pelkoa, putoamisen riski on suuri.

Oli yksinäistä yrittää selviytyä opinnoista ja kulkea kohti aikuisuutta, kun kaikki elämässä oli rikki.

Onnekkaimmat saavat tukea kotoa, monet eivät. Siksi ympäristöllä on valtavasti väliä. Onko apua saatavilla nopeasti, ajoissa ja matalalla kynnyksellä? Onko opiskelujärjestelmä sellainen, että myös epäonnistumisen, putoamisen ja pitkien vaikeuksien jälkeen opintoja on mahdollista jatkaa.

Minut pelasti aikoinaan hyvä terapeutti, hyvät ystävät, muutama tarkkanäköinen opettaja ja lahjakkuus aloilla, joilla lukion päättötodistuksella ei ole merkitystä. Silti oli pienestä kiinni, että elämä ei mennyt toisin kuin nyt. Siksi toivon, että kaikissa koulutuksen uudistuksissa mukana kulkisi halu ja kyky ymmärtää rakenteita, jotka vaikuttavat siihen, miten syvälle vaikeuksiin joutunut putoaa. 

Lue lisää mielen hyvinvoinnista ja ihmissuhteista lokakuun Tunne & Mieli -lehdestä! Kun teet lehden kestotilauksen lokakuun aikana, saat lukijalahjana kauniin VALON VUOSI 2020 -seinäkalenterin joulukuun lehden välissä.

Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto. 

Tilaa lehti