Minka Kuustonen: ”Tarvitsen liikettä, jotta tunteeni lähtevät virtaamaan”

TEKSTI LAURA PÖRSTI KUVA SUSANNA KEKKONEN

     

Kun Minka Kuustonen avaa kotinsa oven puiston laidalla Helsingin Kalliossa, julkinen muuttuu yksityiseksi.

– Yritin vähän siivota, mutta toivon, ettet kirjoita kodistani, Kuustonen sanoo.

Hänen äänensä on ystävällinen ja jämäkkä.

Kuustonen on tullut edellisenä yönä vastanäyttelijän kyydissä Tampereelta, jossa hän teki 13-tuntisen työpäivän Koskinen-televisiosarjan kuvauksissa.

Aamulla väsytti armottomasti, mutta Kuustonen ei valita.

– Rakastan kuvauksia. Olen jokaisesta työpäivästä iloinen, koska tv- ja elokuvatuotannot ovat nyt vähissä, hän sanoo.

Vahva halu näyttelijäksi

Minka Kuustonen tiesi aina, että hän haluaa näyttelijäksi. Vaihtoehtoja, jos niitä oli, olivat laulaja ja kirjailija. Hän kävi alakouluikäisenä teatterikerhoa ja teki esityksiä perheelleen, joskus isosiskonsa Iinan kanssa, joka niin ikään päätyi näyttelijäksi.

Ensimmäisen televisioroolinsa Minka Kuustonen teki jo heti Kallion lukion käytyään televisiosarjassa Käenpesä. Näyttelijäksi hän valmistui vasta vuosia myöhemmin Tampereen yliopistosta.

– Näyttelijyys kiehtoi, koska se tuntui leikin jatkeelta ja mahdollisuudelta käyttää mielikuvitusta.

Monien alojen taiteilijat olivat kotona Espoon Lintuvaarassa tuttuja vieraita, sillä perheen isä, laulaja Mikko Kuustonen, on ollut suurelle yleisölle tuttu lähes koko tytärtensä elämän ajan.

Minka Kuustoselta kysytään usein haastatteluissa, aiheuttaako perheenjäsenten työskentely samalla ala kilpailutilanteita, mutta koko kysymys on Kuustosesta outo.

– Se, että olemme kaikki esiintyjiä, on ollut pelkästään voimavara. Kaikki ymmärtävät toistensa työn prosessit, hän sanoo.

Kuustonen on pienestä asti tiennyt, että hänen vahvuutensa on ääretön herkkyys. Hän tarvitsee paljon omaa rauhaa prosessoida ajatuksiaan.

Pikkukoululaisena hän kirjoitti omia tarinoitaan kaikki välitunnit – niin intensiivisesti, että opettaja otti yhteyttä äitiin. ”Minka ei leiki muiden kanssa vaan pelkästään kirjoittaa”, opettaja huolehti. Äiti kuitenkin arveli, että kenties Minka tarvitsee sitä. Hän ei ollut huolissaan.

– Minua ei ole koskaan painostettu mihinkään suuntaan. Kotona minut on nähty juuri sellaisena kuin olen, Kuustonen kiittää.

 

Keho vie kohti rooleja

Kerrotaan kuitenkin tämän verran Minka Kuustosen ja hänen ekaluokan aloittavan lapsensa kodista: yhdestä nurkasta pilkistää piikkimatto, ja televisiotason ympärille ovat kokoontuneet joogamatto, -blokki ja -bolsteri. Sohvan edessä on tilaa maata lattialla. Siinä Kuustonen joogaa aamuisin aina, kun muistaa.

Joogaamista motivoi ennen kaikkea se, että hänen elämässään tärkeintä on luovuus. Sitä hän tarvitsee ihan kaikkeen tekemiseensä.

Ja jotta luovuus virtaa, Kuustosen keho tarvitsee liikettä – välillä rauhallista, sellaista kuin jooga, ja välillä dynaamisempaa, kuten lenkkiä, tanssia tai voimaharjoituksia.

Elokuussa 40 vuotta täyttävä Kuustonen on iän myötä yhä kiinnostuneempi kehon vaikutuksesta mieleen, ja tänä vuonna hän on kouluttautunut myös yinjoogaohjaajaksi ja äänimaljahoitajaksi.

Tarkoitus ei ole niinkään harjoittaa näitä ammatteja kuin ammentaa niistä nykyiseen työhön.

– Keho ja mieli ovat kokonaisuus. Toinen vaikuttaa toiseen. Haluan ymmärtää paremmin, miten se tapahtuu, hän selittää.

Kuustonen huomaa selvästi, että tunteet jämähtävät paikoilleen ilman liikettä. Niiden virtaavuus on hänestä tärkeää, jotta ihminen voi hyvin.

Näyttelijän työssäkään tunteita ei auta vältellä, tai hommat menevät pieleen. Niinpä Kuustonen on opetellut hengittämään tunteidensa läpi. Samalla hän tutkailee niitä analyyttisesti.

– Kun huomaan olevani ärsyyntynyt, yritän tarkkaan tunnistaa, mikä sen tunteen ydin on. Saatan huomata, että ahaa, minua jännittää mennä esitykseen.

Usein hän huomaa tarkkailevansa reaktioitaan kuin työvälineitä.

Missä kohtaa kehoa tämä tunne tuntuu? Miten hengitys muuttuu, kun itku on juuri tulossa?

– Viha on ollut minulle erityisen vaikea tunne. Se on pitänyt tunnistaa ja hyväksyä itsessä ja jättää laittamatta päälle mitään laastaria, jotta sitä voi ilmentää työssä.