Työelämä rakastaa itsensä uhraajaa
3.5.2019
Uni ei tule, ja kun vihdoin tulee, heräät tunnin päästä ajatuksiin töistä. Ahdistus alkaa heti, kun puhutaan työasioista. Kurkkua kuristaa ja pienetkin työtehtävät tuntuvat mahdottomilta. Takana on raskas työputki. Uupumisen tunteet ovat alkaneet jo vuosia aiemmin, mutta lomasta lomaan sitä aina juuri ja juuri jaksaa.
Kunnes ei enää jaksa. Mitä sitten tapahtuu?
Suomessa on tehty poliittinen päätös, että virallisesti täällä ei voi uupua työssään. Tai jos sissinä hakee itselleen apua ja sairauslomaa, ajautuu todennäköisesti taloudelliseen kriisiin, sillä diagnoosilla työuupumus ei saa sairauspäivärahaa.
On siis parasta myöntää, että ei se vika töissä ole, vaan minussa. Että minä se olin, joka ahdistuin ja lakkasin nukkumasta, ja siksi en nyt pysty tekemään töitäni. Ei niin, että uupuminen johtuisi siitä, että työtä on liikaa, se on liian vaativaa tai ilmapiiri huono.
Neljännes suomalaisista kokee uupumusta töissä. Samalla tiedetään, että neljännes sairauspoissaoloista johtuu mielenterveyden ongelmista. Silti työuupumusta ei sairautena käytännössä ole olemassa.
Onko sillä väliä, millä nimikkeellä ihminen saa apua, kunhan saa?
Kyllä sillä on valtavasti väliä. Kysymys on siitä, pidetäänkö uupumista yksilöiden vai työyhteisöjen ongelmana. Todellisuudessa se voi olla kumman vaan tai molempien, mutta virallisesti se käännetään aina yksilöstä lähteväksi ongelmaksi.
Silloin ongelmia myös ratkotaan yksilölähtöisesti. Ja keskustelu siitä, mikä työelämässä on pielessä, jää käymättä. Mikä meidät töissä uuvuttaa? Mitä työpaikoilla voidaan tehdä, jotta työntekijät eivät uupuisi?
Kolumnisti Jenny Lehtinen on toimittaja ja Mielenterveyden keskusliiton tämän vuoden Hyvän mielen lähettiläs.
On Suomessakin on työpaikkoja, joissa työuupumus otetaan vakavasti, ja sitä osataan hoitaa, vaikka diagnoosiksi työuupumus ei kelpaakaan.
Mutta osataanko suomalaisessa työelämässä hoitaa mielenterveyttä? Työnantajat kannustavat työmatkapyöräilyyn tai tarjoavat kuntosalin, mutta riittääkö henkiseen hyvinvointiin nippu virikeseteleitä?
Osataanko suomalaisessa työelämässä hoitaa mielenterveyttä?
Yhteiskunnallisesti asia on lapsenkengissä: kun etsit tietoa hakusanalla “mielenterveyden hoitaminen”, saat sivutolkulla vastauksia, mitä tehdä, kun mielenterveys on jo horjunut. Miettikää vastaavaa hakua fyysisestä terveydestä: etsisit neuvoja terveellisiin elämäntapoihin, mutta saisit vastauksia, miten elää, kun on jo syöpä tai diabetes ja vain vähän neuvoja, miten niiltä vältyttäisiin.
Missä ovat viralliset suositukset oman mielenterveyden hoitamiseen jo ennen kuin oireet alkavat? Entä työpaikkojen keinot ylläpitää positiivista mielenterveyttä? Tunnistavatko ihmiset itse uupumisoireita ja miten työpaikka niihin reagoi? Jos ensioireet uskallettaisiin sanoa ääneen, ehkä vältyttäisiin isolta romahdukselta, josta ylös pääseminen on yleensä pitkä prosessi.
Työelämä rakastaa itsensä uhraajaa. Kunpa itsensä uhraaja oppisi rakastamaan itseään enemmän. Heitän haasteen suomalaisille työpaikoille: miettikää, miten työpaikallanne tuetaan työntekijöiden positiivista mielenterveyttä. Jos mitään ei tule mieleen, on aika tehdä jotain.
Tunne & Mieli on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto.
