Essi Hellén: ”Vilkkaat aivoni tarvitsevat myös lepoa”

TEKSTI MIRJA AARNIO  KUVA SUSANNA KEKKONEN

Hiiren nuoli poukkoili tietokoneen näytöllä vikkelästi, ja avoinna olevat välilehdet pomppivat auki ja kiinni.

Essi Hellén istui toimistolla ja yritti saada tehtävälistaa lyhyemmäksi tyypilliseen tapaansa: kun yksi tehtävä juolahti mieleen, edellinen jäi kesken, ja pian homma taas keskeytyi kolmannen asian pulpahdettua mieleen.

Oli vuosi 2023, ja Essillä oli menossa tiukka vaihe töissä. Uusi rooli kustannusohjelmien päällikkönä oli muuttunut aiempaa vaativammaksi, ja lisäksi tiimissä oli henkilövaje. Hän koki itsensä usein väsyneeksi, eivätkä langat tuntuneet pysyvän enää käsissä.

– Aloin miettiä, miltä tietokoneeni ruutu oikein näyttää, kun teen töitä. Onko tämä poukkoilu asiasta toiseen normaalia? Miten ihmeessä kollegani oikein hoitavat nämä hommat?

Tapa hyppiä tekemisestä toiseen oli Essille tuttua myös kotoa. Jos hän pyykkejä ripustaessaan muisti jonkin muun homman, se piti mennä hoitamaan heti, kunnes sekin keskeytyi.

– Pelkään, että unohdan hoitaa asiat, jos en tee niitä heti. Tällainen toimintatapa vaatii paljon pinnistelyä ja käy raskaaksi.

Uupuneen olon vuoksi Essi hakeutui työterveyslääkärille. Hän halusi selvittää, mistä impulsiivinen ja poukkoileva tapa toimia johtui. Ja miksi hän teki koko ajan niin paljon kaikkea, että unohti levätä.

Kolme vuotta sitten, pitkän prosessin jälkeen, hän sai lääkäriltä selityksen, joka ei lopulta yllättänyt. Hänellä on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö eli adhd.

Impulsiivinen lapsi

Essi Hellén oli jo lapsena vilkas, sosiaalinen ja utelias. Päiväkodissa ja koulussa oli vaikea pysyä paikallaan, kun keho huusi liikettä ja päässä kupli ideoita. Viisivuotiaana hän kävi vilkkauden vuoksi neuvolapsykologillakin, mutta tämä totesi sen olevan ihan tavallista.

Koulussa Essi oli tunnollinen suorittaja, ja arvosanat olivat erinomaiset läpi peruskoulun. Hän loi itselleen minuuttiaikatauluja ja tehtävälistoja, joiden noudattaminen toi tyydytystä ja kontrollin tunnetta.

– Tyttöjen ongelmia ei välttämättä huomata, jos koulu menee hyvin. Heillä saattaa kuitenkin olla tunnesäätelyn haasteita kotona, kun koko päivän tsemppaaminen purkautuu illalla ulos raivarina.

Essi ei silti ole varma, olisiko diagnoosi ollut hyvä vai huono juttu 1990-luvun alussa, jolloin adhd:ta kohtaan oli nykyistä enemmän ennakkoluuloja. Mutta aikuisena ja kahden lapsen äitinä diagnoosi tuntui siltä kuin olisi saanut uudet silmälasit päähän.

– Olin räpiköinyt maailmassa, jota ei ole rakennettu neuroepätyypillisten ehdoilla. Aloin katsoa itseäni ja elämääni ihan uudenlaisella armollisuudella, nyt 38-vuotias Essi sanoo.

Vastapainoa kiireelle ja hälylle

Omien piirteiden ymmärtäminen on auttanut Essi Helléniä toimimaan uudella tavalla monissa tilanteissa, esimerkiksi arjessa kotona perheen kanssa. Hänellä on puolisonsa Mikko Virtasen kanssa kaksi lasta, 13-vuotias tytär ja pian 6 vuotta täyttävä poika.

Nykyään Essi osaa ottaa lepohetken ja omaa aikaa, jos töiden jälkeen tuntuu siltä, että pää hajoaa perheen äänistä ja kodin kaaoksesta.

– Aiemmin vain alistuin siihen, että olen kiukkuinen ja kireä. Nyt sanon lapsille, että olen kyllä täällä lähellä, mutta menen hetkeksi lepäämään itsekseni.

Toisinaan Essi suree sitä, ettei hän aiemmin ymmärtänyt, miten voimakkaasti hänen hermostonsa reagoi kiireeseen ja hälyyn. Silloin hän olisi voinut vaalia hermostonsa hyvinvointia jo silloin, kun lapset olivat pienempiä.

Essi Hellén irtisanoutui tänä syksynä kustannusalan työstään ja on nyt kokopäiväinen yrittäjä. Hän toivoo löytävänsä sen myötä arkeensa enemmän aikaa palautumiselle.

– Ajatus kypsyi pitkään. Huomasin kaipaavani omaehtoisuutta, luovuutta ja vapautta päätöksentekoon sekä arkeen.