Työterveyslaitoksen mukaan työn muokkaaminen omaan pirtaan sopivaksi saa työskentelyn tuntumaan mielekkäältä ja suojelee työuupumukselta. Tuunaamisen avain on aloitteellisuus.

AINO HEIKKONEN, TEKSTI

Työn muokkaaminen omia tarpeita, vahvuuksia ja arvoja vastaavaksi saa työn tuntumaan mielekkäältä ja suojelee työuupumukselta. Näin kertoo Työterveyslaitos.

Työn tuunaamisen avain on aloitteellisuus: työnsä mielekkyyttä voi pyrkiä lisäämään esimerkiksi kehittymismahdollisuuksien, palautteen, työtovereiden tuen ja uusien projektien avulla.

Työn tuunaaminen mielekkääksi lisää sen imua sekä kannustaa hyvään suoritukseen. Ihan kaikenlainen tuunaaminen ei kuitenkaan ole hyvästä: jos välttelee haitallista kuormitusta, kuten hankalia vuorovaikutustilanteita, työuupumus voi lisääntyä. Kuormittavissakin tilanteissa uusien haasteiden ja voimavarojen hakeminen työhön pitää yllä työhyvinvointia.

Tiedot selviävät Työterveyslaitoksen ja Utrechtin yliopiston tutkimuksista, joita koskevat artikkelit on julkaistu tänä vuonna Journal of Occupational Health Psychology ja Journal of Behaviorial Medicine -tiedejulkaisuissa.

 

Kokeile näitä työpaikalla

  • ole aloitteellinen
  • hae kaipaamiasi voimavaroja, kuten kehittymismahdollisuuksia, palautetta tai tukea
  • lisää omatoimisesti haasteita – tartu esimerkiksi uuteen projektiin

 

Vinkki

Työhyvinvointiasi voit myös pohtia Työterveyslaitoksen verkkosivuilla olevan Työn imu -testin avulla.