Tanssijat Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö ovat pitäneet yhtä niin urheilijoina kuin yksityiselämässäkin. Parisuhteen kannalta ammattilaisuran jälkeinen aika on ollut haastavampaa, sillä erossa ollaan enemmän kuin ennen.

TEKSTI MARIKA ROSENBORG
KUVAT EEVA ANUNDI

­

Talviaurinko siivilöityy kauniisti vanhan ikkunan läpi. Kun Suomen menestynein tanssiurheilupari Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö asettuvat kuvattaviksi, kosketuksessa on enemmän aitoa läsnäoloa kuin poseerausta. Yksityiselämässään pian 30 vuotta yhtä pitänyt pari on jakanut yhteistä aikaa roimasti enemmän kuin avioparit keskimäärin.

– Tapasimme ensimmäistä kertaa, kun osallistuimme Kemijärvellä pidettyihin tanssikilpailuihin. Olin ujo, ihailin Sirpaa kaukaa, vaikka hän kiinnosti minua valtavasti, Jukka kertoo ja hymyilee.

Myös Sirpa, joka oli saapunut kilpailemaan yhdessä serkkunsa kanssa, muistaa yhä ensimmäisen kohtaamisen tulevan miehensä kanssa.

– Hänen ryhdikkyytensä uhkui voimaa.

Tarina on kerrottu monta kertaa aiemmin, mutta muisto nostattaa yhä lämmön pariskunnan kasvoille.

Aloittaminen

Sirpa Suutari–Jääskö kasvoi Oulussa ja aloitti balettiharrastuksen nelivuotiaana. Baletti viehätti, mutta kymmenvuotiaana kilpatanssi vei täysin mukanaan.

Pohjanmaalla kolmensadan kilometrin päässä Sirpasta kasvanutta Jukkaakin olisi baletti kiinnostanut, mutta Lapualta ei löytynyt opettajaa. Kilpatanssiseura Lapuan Huisku tarjosi toisen vaihtoehdon, josta Jukka innostui.

Molempien tanssijoiden perheissä arvostettiin luovuutta, kulttuuria ja perheen yhteishenkeä. Lasten annettiin kuitenkin harrastaa itsenäisesti. He saivat kasvaa haluamiinsa suuntiin ja ottaa vastuuta itse, omin askelin.

Teini-ikäisinä Jukka ja Sirpa kävivät yhteisillä tanssitunteilla Oulussa.

– Noin 15–vuotiaana meillä oli sellainen viaton riiailuvaihe. Ystävyyteemme tuli uusi sävy. Katseet pitenivät, ja ehkä muutama poskisuukko vaihdettiin, Sirpa kertoo.

Varsinainen seurustelusuhde alkoi kuitenkin vasta vuosia myöhemmin. Sirpa muutti vuonna 1989 Helsinkiin Jukan luokse, joka oli saapunut samoihin aikoihin Oslosta. Jukka oli viettänyt siellä haastavan vuoden huippuopettaja Espen Salbergin oppilaana.

Jukka työskenteli tuohon aikaan Oldenburgin kenkäkaupassa Helsingin Aleksanterinkadulla. Oli nousukausi, asiakkaina oli monia aikansa julkisuudenhenkilöitä, kuten Tellervo Koivisto.

– Minulla oli intohimo kenkiin ja asusteisiin, joka huomattiin pian liikkeen johdossa ja sain lisävastuuta. Yhteisen kilpailun alettua tanssi vei kuitenkin yhä enemmän aikaa kalenteristani. Pian jouduin tekemään päätöksen keskittyä sataprosenttisesti tanssiin.

Sitoutuminen

Pari seurusteli kesäkuusta tammikuuhun ennen kuin teki päätöksen kilpailemisesta.

– Päätös tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Järjestimme koko elämämme uudelleen voidaksemme aloittaa täysipainoisen kilpauran ja puolen vuoden kuluttua vuonna 1990 osallistuimme ensimmäiseen yhteiseen kilpailuun, Jukka kertoo.
Molemmat ymmärsivät, että uran kannalta oli tärkeää selkiyttää, mitä he merkitsevät toisilleen. Jukka oli 25-vuotias, Sirpa vuotta nuorempi.

– Kun teimme tietoisen päätöksen alkaa seurustella, oli päätös alkaa kilpailla yhdessä myös helppo, Sirpa muistelee.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

 

Yhteinen visio tulevasta oli alusta saakka kirkas. Jo seuraavana vuonna he osallistuivat ensimmäisiin ammattilaiskisoihinsa. Persoonat täydensivät toisiaan. Intohimo lajiin ja nuoruuden uskaliaisuus antoivat nostetta isolle päätökselle muuttaa Englantiin, jossa heidän kotinsa on ollut siitä lähtien. Alkuun toimeentulo ei kuitenkaan ollut helppoa, ja raha oli tiukassa. Aina ei ollut varaa soitella puhelimellakaan. Elämää rahoitettiin muun muassa luomalla kollegoille tanssipukuja: Jukka käytti ompelukonetta ja Sirpa koristeli pukuja paljeteilla.

– Muistan, kuinka löysin kaapin perälle unohtuneen tanssikankaan ja pystyin myymään idean siitä tehdystä esiintymisasusta asiakkaalle vakuuttamalla, kuinka juuri se kuosi pukee häntä parhaiten, Jukka nauraa.

Parin vahvin valtti oli kyky innostua ja heittäytyä unelman varaan epävarmassakin tilanteessa. Pian ammattilaisura oli vauhdissa, ja kolmen vuoden kuluttua pari oli noussut maailman viiden parhaan kilpatanssiparin joukkoon. Lisätienestejä ei tarvinnut enää hankkia.

Pari kilpaili, opetti ja esiintyi ahkerasti kymmenen vuoden ajan kaikilla mantereilla. Vuoteen mahtui kaksitoistakin kilpailua. Yhden kisan taakse jäädessä alkoi valmistautuminen seuraavaan. Treenaaminen oli työtä, mutta molemmille oli selvä, ettei tanssista saanut tulla rutiinia.

– Opimme, että ennen mestaruuden puolustamisaikaa tavoitteemme olivat korkeammat. Silloin pyrimme aina luomaan ja kehittämään tanssia sellaiseksi, joka kiinnittää yleisön ja lajin ammattilaisten kiinnostuksen. Silloin myös tuomarien on reagoitava meihin. Muiden tanssijoiden arvostus oli meille erityisen tärkeää. Toisen urheilijan arvostus saa uskomaan, että oma tekeminen on arvokasta.

Tärkeäksi rutiiniksi muodostuivat tuolloin palaverit, joissa käytiin läpi mennyttä sekä tehtiin päätöksiä tulevasta. Näin pysyttiin kartalla myös siitä, mitä toiselle muutenkin kuuluu.

– Jukalla on yleensä aina ollut heti valmiina mielipide, oli kyseessä työ tai yksityiselämä. Minä kokkaan ajatuksiani pidempään. Osaamme kuitenkin antaa aikaa prosessoinnille. Jos ajatukset joskus ovatkin kolisseet, olemme osanneet tarvittaessa pyytää anteeksi, Sirpa sanoo.

Lopettaminen

Kymmenen vuoden intensiivisen kilpauran jälkeen Jukka ilmoitti, että nyt riittää. Sirpan ei varsinaisesti tarvinnut tehdä edes päätöstä: oli selvää, että Jukka ei halunnut enää kilpailla, eikä Sirpa halunnut tanssia kenenkään muun kanssa.

– Minulle on luonteenomasta tukea Jukkaa, eikä se tarkoita, etten kertoisi mielipidettäni, tai että sopeutuisin hiljaa hänen päätöksiinsä, jos niitä vastustaisin. Meille on tärkeää haastaa toisemme, mutta emme sorru painostamiseen. Suhteemme perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja toisen erilaisuuden arvostamiseen, vaikka se ei aina olisi helppoa tai mielekästäkään.

Ammattilaisuran lopettaminen ei lopettanut töitä. Paletti vain muuttui kirjavammaksi, ja energiaa vapautui uusiin asioihin.
– Olemme saaneet nyt tehdä yhdessä ja erikseen erilaisia hienoja projekteja: tanssia, teatteria, tuomarointeja ja valmennusta, Jukka kertoo.

Suhteen kannalta ammattilaisuran jälkeinen aika on ollut yhdessäoloon tottuneelle parille haastavampaa. Tie vie useammin nyt eri suuntiin, mutta yhdessä pyritään siihen, etteivät erossaolot tulisi liian pitkiksi.

Molemmat kokevat tärkeäksi jakaa ajatuksia arjen keskellä matkankin päästä. Viime vuosina parin työreissut ovat usein sattuneet eri aikavyöhykkeille. Silloin Jukka ja Sirpa ovat korvanneet puhelut sähköposteilla ja Whatsapp-viesteillä, joihin ehtii rauhassa purkaa pitempiäkin ajatuksia.

Toista ei pidetä itsestäänselvyytenä.

 

Lue Jukan ja Sirpan pidempi haastattelu Tunne & Mieli -lehden numerosta 1/2018. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.

Tilaa lehti