Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa musiikin kuuntelemista, sillä musiikin kuntouttava vaikutus ei tutkimustiedon valossa riipu aiemmasta musiikkiharrastuksesta. Kokosimme vinkkejä verkkopalveluista, joista päästä alkuun.
TEKSTI AINO HEIKKONEN
Napsauta radio päälle, katso musiikkivideoita tai kuuntele kappaleita verkon musiikkipalveluista – se kannattaa! Musiikki tekee ihmiselle tutkitusti hyvää, sillä se aktivoi aivoja esimerkiksi tehostamalla niiden verenkiertoa.
Musiikkia käytetäänkin apuna aivojen kuntoutumisessa, sillä musiikki voi lisätä keskittymiskykyä, nostaa mielialaa, vähentää sekavuutta ja ahdistuneisuutta sekä parantaa muistin toimintaa. Se näyttäisi edistävän kuntoutumista esimerkiksi Parkinsonin tautia sairastavilla ja aivohalvauspotilailla.
Ylen uutisen mukaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa potilaille järjestetään virtuaalikonsertteja, joiden avulla musiikin hyviä vaikutuksia tutkitaan entistä tarkemmin.
Aivoliitto kutsuu musiikkia aivojen supervoimaksi. Sen verkkosivuilla kirjoitetaan, että musiikin terapeuttista tehoa pidetään nykyisin suurena. Musiikin on havaittu toimivan mielen ongelmien lisäksi myös kivun lievittäjänä.
Musiikin kuntouttava vaikutus ei tutkimustiedon valossa riipu aiemmasta musiikkiharrastuksesta, joten koskaan ei ole liian myöhäistä hyödyntää musiikin hyviä vaikutuksia!
Mistä sitten aloittaa musiikin kuunteleminen? Listasimme viisi eri paikkaa
Etsi musiikkia tunnelman tai tyylin mukaan
Digitaalinen musiikkipalvelu Spotify tarjoaa musiikkia joka lähtöön. Jos ei tiedä täsmälleen, mitä artistia haluaa kuunnella, valmiit soittolistat ovat näppärä ratkaisu. Niitä voi etsiä esimerkiksi toiminnan (rentoutuminen, treeni) tai musiikin tyylilajin mukaan.
Uusia tuulia
Verkkosivu Soundcloud on hauska palvelu uuden musiikin etsimiseen. Siellä julkaisevat monenlaiset musiikintekijät eri puolilta maailmaa. 50 kuunnelluimman kappaleen lista tarjoaa läpileikkauksen palvelun kuunnelluimpiin biiseihin, ja suosittujen haun voi tehdä myös itselle mieluisan musiikkityylin perusteella.
Kuuntele ja tue
Kuten Soundcloudissa, myös Bandcamp-palvelussa muusikot julkaisevat suoraan omaa musiikkiaan verkossa. Bandcampissa voi kuunnella musiikkia ilmaiseksi ja myös tukea muusikoita ostamalla heidän musiikkiaan.
Musiikkivideoita yhdessä paikassa
Videopalvelu Youtuben musiikkikanavalla voi katsoa videoita esimerkiksi suosion tai musiikkityylin mukaan. Omat kanavansa löytyvät esimerkiksi meditaatiomusiikille, hip hopille ja pop-musiikille.
Radioita yhdellä sivustolla
Radiot.fi-verkkosivu kokoaa ison osan suomalaisia radiokanavia yhdelle sivulle. Sivusto on koottu Ylen ja radioalan järjestön Radiomedian yhteistyönä.